Will Eisnerin (1917-2005) sarjakuvaromaani Dropsie Avenue on komea päätös A Contract with God -trilogialle, mutta se toimii mainiosti itsenäisenä teoksena ja vaikkapa sisäänheittokirjana Eisnerin muuhun tuotantoon.
Will Eisner oli yhdysvaltalainen sarjakuvataiteilija, jonka merkitys voidaan tiivistää siihen, että sarjakuvamaailman “Oscar-palkinnot” eli Eisner-palkinnot on nimetty hänen mukaansa. Vuonna 1995 julkaistu Dropsie Avenue on hänen uransa loppupuolen töitä, ja klassikkostatuksen saavuttanut kirja kuvaa elämää New Yorkin Bronxiin sijoittuvalla kuvitteellisella Dropsie Avenue -kadulla.
Eisner osasi totisesti piirtää. Tämä oli ensimmäinen seikka, johon Dropsie Avenuessa kiinnitin huomiota. Usein mustavalkosarjakuvia lukiessani kaipaan sivuille värejä elävöittämään ruutuja, mutta Eisner käyttää mustaa ja valkoista niin taitavasti, että katu ja sitä vuosikymmenten kuluessa asuttaneet ihmiset heräävät henkiin ilman värejäkin. Kaupunkikuvat pikku yksityiskohtineen ovat parhaimmillaan kokosivun laajuisia, ja kirja on kauttaaltaan todella näyttävän näköistä, taitavasti piirrettyä sarjakuvaa. Dropsie Avenuesta kelpaa myös bongailla vinkkejä siihen, miten monin eri tavoin ruutuja ja ruuduttomuutta voi sarjakuvassa sivuille sommitella.

New Yorkin historiasta ja ajankuvasta kiinnostuneille Dropsie Avenue on oikea runsaudensarvi. Kirjan tapahtumat on kiinnitetty yhdelle kadulle, ja niiden aikajana alkaa vuodesta 1870 ja jatkuu aina nykyhetken kynnykselle asti. Katu ehtii kokea, miten kaupungistuminen työntää maaseutua yhä kauemmas, ja miten siirtolaisaallot ja sodat näkyvät kaupunkikuvassa. Korruptiota, vallanhimoa, keinottelua, poliittisia pelejä, viinan trokausta ja huumekauppaa – kaikkea tätä saavat Dropsie Avenuen usein köyhät ja kovia kokeneet asukkaat maistaa.
Maailman myllerrysten vastakohtana korostuu pienen ihmisen näkökulma valittuun asuinpaikkaan ja sen ihmisiin. Muutosvastarintaa korostetaan kirjassa moneen otteeseen, jopa liikaa minun makuuni, mutta se ainakin käy selväksi, että tietyissä asioissa ihmisen luonne on pysynyt samanlaisena aikojen saatossa.
Kirjan henkilögalleria on laaja, mutta kokonaisuus ei tuntunut sirpalaiselta. Avainhenkilöiden kautta syntyi aina sen verran jatkumoa, että Dropsie Avenue lipui sulavasti eteenpäin halki vuosikymmenten. Suuri osa kirjan sivuilla esiintyvistä henkilöistä on kaikkea muuta kuin vaurasta keskiluokkaa, ja Eisner kuvaa elämän nurjaa puolta nähneiden kohtaloita aidon oloisesti. Kurjuutta ei peitellä mutta mukana on myös huumorinpilkettä. Tosin Eisnerin piirrokset ovat niin hyviä, että ankeimmatkin kohtalot jonkin verran silottuvat niiden myötä.

Ajan kulumisen seuraaminen oli ainut seikka, jonka koin kirjaa lukiessani hieman hankalana asiana. Dropsie Avenueta ei ole jaettu lukuihin vaan kadun tapahtumat vyöryvät päälle ilman minkäänlaisia kerronnallisia keskeytyksiä. Kulloistakin ajankohtaa piti toisinaan päätellä yksittäisistä lausahduksista, joissa kommentoitiin x vuotta kuluneen jostain tapahtumasta. Toisinaan taas viitattiin selviin historiallisiin kiinnekohtiin, kuten pörssin romahtamiseen tai Vietnamin sotaan. Onneksi kirjan lukeminen ei vaadi nippelitietoa Yhdysvaltain historiasta vaan aivan normaalilla yleissivistyksellä pärjää mainiosti.

Dropsie Avenue on ensimmäinen joukkorahoitettu käännössarjakuva meillä Suomessa. Lopputuloksena on hieno kovakantinen kirja, jonka ulkoasu on erittäin viimeistelty. Mesenaatit ovat saaneet myös runsaasti lisämateriaalia sisältävän bonuskirjan. Dropsie Avenue on mielestäni erinomainen valinta joukkorahoituksen kohteeksi. Klassikon suomennos on jo sinänsä kulttuuriteko, ja lisäksi kirja tarjoaa helposti lähestyttävää, maailmanluokan sarjakuvaa, jota ei koskaan voi olla liikaa saatavilla.
Lue lisää:
Will Eisner: The Spirit – Eisnerin kuuluisiin töihin lukeutuu toiminnantäyteinen ja viihdyttävä Spirit-seikkailujen sarja, jossa kuolleeksi luultu etsivä jahtaa rikollisia naamio kasvoillaan. Lue Kvaakin arvostelu kokoomateoksesta, jossa on 22 Spirit-tarinaa.
Will Eisnerin kotisivut.
Keskustele kirjasta Kvaakissa: Will Eisner -keskustelu ja Kvaak Kirja -keskustelu.
Dropsie Avenue – Katu Bronxissa (orig. Dropsie Avenue 1995)
Will Eisner
Suomennos Sauli Santikko
Taitto ja fonttitekstaus Timo Ronkainen
KVAAK Kirja ja Sininen jänis, 2021
Kovakantinen, mv, 185 sivua
Paino: Printon trükikoda, Viro
ISBN: 978-952-7265-08-6
