Rahalla saa, pääsee ja ratkaisee

Hyvällä/pahalla rahalla on monta nimeä ja olomuotoa. Raha valtaa myös Sarjarin parinkymmenen tekijän mielen, kun he ottavat näkökulmaa rahavaltaan. Sarjarin teemana on siis mahtava Mammona.

Tampereen Sarjakuvaseura r.y.
Sarjari #62: Mammona
Päätoimittaja Pekka A. Manninen
Toimitussihteeri Reima Mäkinen
ISSN 0359-1921

Raha vapauttaa, mutta onko se aina hyvä asia, tuntuvat Tiskivuoren tekijät Johanna Sinisalo ja Hannu Mänttäri kysyvän. Raha on selkeästi myös aikaa ja sillä voi ostaa myös omatunnon. Ehkä ei vastuuta. Naseva yksisivuinen on on ollut pitkään Sarjarin vakiosarja ja lehden parhaimmistoa. Bretecheriläinen (siis ei brechtiläinen) kirpeän kyyninen satiiri miellyttää.

Päätoimittaja Mannisen Kapteeni Kuolio kummastelee kulutushyödykkeiden hinnanmuodostusta. Millä mittarilla voisi arvottaa jotain johon on muodostunut vaikeasti tarkennettava tunnelataus? Yhden roska on toisen aarre. Kysyntä ja tarjonta on ikävä laki. Tamperelainen ”super”sankari vierailee maankuulussa tamperelaisessa sarjakuvadivarissa. Sarjakuvankeräilijöitä varmasti riemastuttavassa seikkailussa Kuolio keksii ylimaalliset keinot harvinaisen lehden saadakseen. Vielä jos lehden harvinaisuuteen olisi saatu jokin hämärä okkulttinen selitys.

J. Lehdon yksisivuisessa pohditaan rahan abstraktia luonnetta. Kaikki pankkien lainat ja talletukset korkoineen yhteenlaskettuna on enemmän kuin oikeaa rahaa on olemassa. Jostain muodostuu olematonta rahaa. Mitä siis on omaisuus jos se on kuplaa? Liekö tummanrosoinen piirrosjälki tahallisesti vieraannuttava efekti? Ajatuksia antavan sarjan yli on liian helppo hypätä, jos on tottunut perinteisempään sarjakuvailmaisuun.

Nalle Virolaisen Raha-sarja esittää markkinatalouden osta/myy -mekanismit raadollisimmillaan. Kaikki on myytävänä ja on suotavaa markkinoida itseään, oman itsensä jokaista osaa. Sosialistista anarkismia. Välillä ollaan vähällä mennä saarnaavan paatoksen puolelle, mutta ei sittenkään. Painavaa asiaa jota rujo piirros korostaa, jos sinne tänne suihkivaa tekstiä jaksaa lukea. Ja vielä muistetaan muistuttaa – aivan oikein – etteivät wahlroosit ole oikeita nalleja.

Tiitu Takalon kaunis sarja palauttaa lukijan miellyttävämmille tasoille muistuttaen että on muutakin rikkautta kuin raha. Vaan ettei olisi rikkaitten propagandaa?

Emmi Niemisen sci-fi -sarjassa Rahavalta raha on yhtä kuin olemassaolo. Ei kovin kaukana nykytilanteesta?

Kallion, Niirasen ja Saharisen sarjassa ekonomistitypykät tekevät nopean päässälaskun ja liukenevat paikalta. Käsikirjoittajansa näköinen otos arkea, voisipa olla tositapahtumakin.

Aura Ijäs petraa piirrostaan jatkuvasti. Pieni kissa saa ison perinnön ja valloittaa kaiken. Myhäilyttävän hauskaa, ainakin kissanystäville. Tekstauksen selkeyteen voisi vielä panostaa. Terhi Ekebomin kiehtova ja muikeanpyöreä piirrosviiva tuntuu kaipaavan värejä. Ei tässä jutussa kyllä rahasta puhuttu, vaikka ylikansallisia oltiinkin.

Läjä Äijälä jaksaa olla aina yhtä mystinen ja synkeä. Aina ei tiedä missä mennään. Tuomiopäivän prätkäjengi penää huumerahoja? Ehkä tästä saa kukin tehdä omat tulkintansa. Tussia paksulti suihkivissa kuvissa on kyllä raakaa rokkienergiaa. Jos Äijälä on mystinen (tai jotain) on Kristian Lehtonen kyllä surrealisti. Tajuttomasti vääntyilevät rujot hahmot pähkäilevät usein kummia. Jostain syystä jutussa oli tällä kertaa ihan selkeä tarina. Ilmeisesti parin vuosikymmenen ikäisellä tietokoneella värkätty sarja on pekselinen ja rosoinen – meaning, what?.

Marko Latva-Nikkolan parisivuiseen Takuumieheen on saatu mainiosti tiivistettyä itseään pidempi tarina. Tragikoominen kertomus pohjanmaalla tapahtuneita pienen ihmisen outoja kohtaloita, siitä miten takuumiehenä oleminen voi sotkea useamman elämän. Oikein mainio, hyvin rakennettu juttu.

Päälle parikymppiset juttelevat raha-asioista aidonoloisesti Jarkko Nääsin sarjassa Jos olis rahaa… lienee puheenaiheista top viiden joukossa sään ja muun sellaisen joukossa, luulen.

Solja Järvenpään Rahahan ei tee onnelliseksi… -sarjan katkelmallisissa kohtauksissa köyhä saa tuta maailman kahtiajaon karvaasti. Omakohtaisia kokemuksia? Kärjistettynä – ainakin toivottavasti.

Otso Höglund on noussut rupisilla satiireillaan aikamoiseen vetoon. Ihan tulee Pahka-vainaan Ari Pirttisalo parhaimmillaan mieleen. Lisää pökköä pesään vaan!

Christer Nuutinen asettaa kolmiosaisessa sarjassaan vastakkain maailman rikkaudet ja henkisen pääoman. Nuutiselle tavanomaisella runollisella otteellaan.

Sarjari on nykyään kai ainoa suhteellisen säännöllisesti ilmestyvä täysin kotimainen antologiasarjakuvalehti. Ja siinäkin on ihmettelemistä että kaikkia rahavallan voimia vastoin lehti on ilmestynyt vuodesta 1981. Eikö siinä ole tarpeeksi syytä mennä lehden sivuille katsomaan tarkemmin mitä muuta Sarjarissa on ilmestynyt?

Kuvat:
Kansi: Nalle Virolainen
Otso Höglund
P. A. Mannisen Kuolio