Keittää kahvia susien kanssa — How to Be a Werewolf

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa Shawn Lenoren mestariteoksesta How to Be a Werewolf. Olen tätä sarjaa seurannut viikottain jo parin vuoden ajan, ja tiistaini ja keskiviikkoni menevät aivan sekaisin ilman säännöllistä annosta Malayan ja hänen ystäviensä rämpimistä läpi ihmis- ja ihmissusihuolien. Jos nautit laillani arkisesta draamasta yliluonnollisuuksilla höystettynä, kannattaa sinun suunnata sarjiksen omille sivuille.

Ihmissusitarinat ovat aina kiehtoneet minua. Ajatus pimeästä salaisuudesta ja hallitsemattomista voimista, jotka saavat ihmisen eläimellisen pedon heräämään, on hurja ja kiinnostava lähtökohta tarinalle. Tässä sarjassa säilytetään jotain tästä ajatuksesta, mutta näkökulma eläimellisiin ihmisiin on hyvin erilainen. Päähenkilö Malaya on parikymppinen isänsä kahvilassa työskentelevä barista jenkkiläisessä pikkukaupungissa. Hänen ollessaan viiden vanha ihmissusi puri häntä perheen ollessa luontoretkellä. Läheiset joutuivat sopeutumaan tyttären uuteen pimeään puoleen ja rauhoittamaan suden ilman ulkopuolisten apua. Malaya on hyvin läheinen perheensä kanssa, mutta pelko siitä, että hän vahingoittaa toisia ja menettää kontrollin on ajanut hänet välttelemään uusia tilanteita ja ihmisiä. Kaikki tämä muuttuu, kun ikänsä toisten ihmissusien kanssa elänyt Elias tulee kahvilaan karamellilatelle. Elias tunnistaa Malayan ihmissudeksi ja tarjoutuu avamaan hänelle oven ihmissusien maailmaan ja auttamaan häntä ottamaan voimansa valtaansa.
How to Be a Werewolf on kaukana testosteronia, väkivaltaa ja kiinni jäämisen pelkoa pursuavista ihmissusitarinoista. Sarja keskittyy enemmän kertomaan tarinan naisesta, joka kasvaa itseään pelkäävästä ja muita välttelevästä varjosta itsevarmemmaksi ja voimansa haltuun ottaneeksi ihmissudeksi. Tämän lisäksi sarjassa lähdetään etsimään vastauksia moniin mysteereihin. Miksi Malaya muutettiin? Keitä ovat ne ihmissudet, jotka yrittävät saada Malayaa väkivalloin laumaansa mukaan? Onko Malayan veli Vincent tehty kivestä, vai onko Eliaksella edes jonkinlaisia mahdollisuuksia lähentyä hänen kanssaan? Vaikka tunnisteisiinkin merkitsin sarjan draamaksi, haasteisiin etsitään vastauksia hyvällä mielellä.

Tavallisia ongelmia ei niin tavallisella ihmisellä.

Malayan, Eliaksen ja Vincentin lisäksi sarja on täynnä persoonallisia ja ihania hahmoja, joista on mahdotonta valita suosikkiaan. Kaikki saavat ruutuaikaa, ja seikkailun lisäksi hahmojen väliselle dialogille annetaan loistavasti aikaa. Sarjan ensimmäinen puolisko on harmaasävytteinen, mutta myöhemmissä luvuissa myös värit hyppäävät mukaan. Taide on yksityiskohtaista ja verrattain realistista, ja pehmeitä linjoja on mukava seurata. Sekä hahmot että heidän ihmissusimuotonsa ovat todella hyvin erotettavissa toisistaan. Minun täytyy myös kiinnittää huomiosi sivujen otsikoihin, jotka jaksavat naurattaa puujalkahuumorillaan.

Lenore on julkaissut sarjaa vuodesta 2015, joten luettavaa on ehtinyt kertyä jo kunnioitettavat 500 sivua. Joidenkin sivujen kommenteissa on väläytelty mahdollisuutta myös Kickstarter -kampanjaan, ja odotankin kuin kuuta nousevaa (pun definitely intended) mahdollisuutta lukea tämän yhden itselleni rakkaimmista sarjoista omasta kirjastaan.