Hellboy, tuo punainen mutantti

Sarjakuvaelokuvista kirjoittaminen on helppoa. Niitä voi arvostella miten haluaa, kunhan muistaa ettei kehu liikaa, sillä sarjakuvathan ovat lapsia ja lastenmielisiä varten. Faktojen tarkistaminenkaan ei ole tarpeen, sillä

Sarjakuvaelokuvista kirjoittaminen on helppoa. Niitä voi arvostella miten haluaa, kunhan muistaa ettei kehu liikaa, sillä sarjakuvathan ovat lapsia ja lastenmielisiä varten. Faktojen tarkistaminenkaan ei ole tarpeen, sillä sarjakuvien lukijat tuskin jaksavat lukea pelkkää tekstiä olevia arvosteluja suosikkihahmojensa elokuvakäännöksistä. Vai mitä?

Tuntuu että elokuva-arvosteluja voidaan heittää aivan hutaisemalla. Siksi joudunkin nyt käyttämään kriittistä kieltä useita elokuvakritiikkejä kohtaan. Otsikko on lainattu TV-maailman viimeisimmästä numerosta (11.6) jossa arvostelija, jonka nimeä en löytänyt arvostelun yhteydestä, otsikoi arvostelunsa ”Punaiseksi mutantiksi”. Tässä vaiheessa sarjakuvafani minussa puhkeaa huutamaan, että eiväthän demonit mitään mutantteja ole!

Mutta ei auta. Olen ennenkin yrittänyt ojentaa TV-lehtien sarjakuvaelokuvien artikkelien kirjoittajia, mutta tuloksetta. Jennifer Garner oli mukamas sanonut haastattelussaan Daredevil -elokuvan Elektran roolistaan, ettei ole ennen esittänytkään maksettua naista. Rohkenin epäillä että ainakin sarjakuvassa Elketra oli vielä palkkatappaja/ninja, eikä prostituoitu, ja näillä termeillä on varsin iso ero merkityssisällöllään, mutta ei korjausta ilmaantunut seuraaviin lehtiin.

Seuraavaksi muutama esimerkki laadukkaasta sarjakuvaelokuva-arvostelusta, kun arvostelu heitetään mututuntumalla.

”…Sarjakuvaelokuvien buumin aloittanut Spiderman…” (Aktivist 6/2002)

Joopa joo. Ylläolevan väitteen täytyy olla totta, onhan (olihan) Aktivist sentään hyvinkin tunnettu kovan luokan journalismistaan ja yleistyksiä välttävästä linjastaan. Tällaista voi kenties Aktivistilta odottaa, mutta mikä on vikana, kun lähes jokainen sarjakuvaelokuvien arvostelu on vedetty osittain hatusta?

”…Gotham Cityn lentävä supersankari seikkailee jälleen” (7 päivää -lehti elokuvasta Batman Foreveristä)

No, lentäähän Batman lentokoneellaan. Onneksi en itse arvostele esim. ydinfysiikasta kertovia elokuvia, tai jos joskus arvostelen, toivottavasti en ala heitellä omia teorioitani.

”Spiderman on ensimmäinen Marvelin Hämähäkkimiehestä tehty elokuva.”
(Katso 24/2002)

Tämän tiedon moni varmaan nieleekin mukisematta, mutta olisi luullut, että työkseen elokuvista kirjoittava olisi voinut tarkistaa, että Hämiksestä on tehty leffa jo vuonna 1977. (Tämä arvosteltiin Sirkkeli 3:ssa). No, elokuva-artikkelin kirjoittaja tietysti ajatteli, että elokuvan täytyy olla ensimmäinen, koska muutenhan sen nimenä komeilisi isolla Spiderman 2…

”Spawn perustuu suomalaisille lukijoille täysin tuntemattomaan sarjakuvaan” (Katso 97)

Olisi voinut odottaa, että kirjoittaja vilkaisee kaupan hyllylle eikä muistele omaa lapsuuttaan, sillä leffan ilmestyessä Suomeen oli Spawn ilmestynyt lasten kiusaksi säännöllisesti jo melkein kahden vuoden ajan! Vastaava virhe käänteisesti oli lipsahtanut Batman-animaatioelokuvan mainokseen:

”Suomen suosituin supersankarisarjis!”

vaikka Batmanin oma lehti oli lakkautettu jo kolme vuotta ennen kyseistä elokuvaa.
Kaikkein parhaat arvostelunaurut on kuitenkin tuottanut sarjakuvista itselleni rakkain, X-Men. Sanoihan mm. Santeri Kinnunen elokuvan nähtyään suorassa Ensi-ilta -ohjelman lähetyksessä, että hänelle

”…näistä Marvelin sarjoista tutuimpia ovat Teräsmies, Batman ja tietysti Wulvöriin.”

Seiskan toimittaja taas suomensi leffan päähahmoiksi Myrskyn ja Ahman sekä tietysti kuvitteli, että
Kyklooppi ampuu silmistään lasersäteitä. Storm ja Wolverine eivät perinteisesti käänny suomeksi, eivätkä kykloopin silmistä ampumat säteet ole laseria. Myös Savon Sanomien kommentti siitä että

”mutantit ovat syntyneet geenimanipulaation seurauksena”

oli varsin hauska. Arvostelija ainakin väitti nähneensä elokuvan, mutta oliko ollut hereillä? Länsi-Savo puolestaan otsikoi X-Men -elokuvasta kertovan artikkelin Generation-X :ksi, vaikka sen niminenkin sarjakuva on oikeasti olemassa, ja siitä on myös tehtyelokuva. Ja sokerina pohjalla yksityisen internet-arvostelijan selittämä X-Menin juonikuvaus:

”Alussa natsit kaappaavat pienen pojan jolle tehdään kokeita. Kokeiden tuloksena syntyy Wolverine.”

Savon Sanomat puolestaan kuittasi X-Men 2:sta että ”Hugh Jackmanin (Wolverinen) roolisuoritukselta vei pohjaa surullinen teddyrokkarin kampaus”.
Ai-van, Wolverinehan on Teddyrokkari, nyt sekin selvisi.

Ehkä se että elokuva perustuu sarjakuvaan jo riittää nostamaan elokuvakriitikolta karvat pystyyn tai ainakin vaihtamaan vaihteen älyvapaalle.

Warkauden lehden toimittaja sentään myönsi sen avoimesti arvostellessaan Blade II leffaa, aloittaen lauseella

”En pidä tämän lajityypin elokuvista”

18 Replies to “Hellboy, tuo punainen mutantti”

  1. No, tämä toimittajaongelma on tuttu jokaiselle erikoisalalla työskentelevälle ihmiselle. Toimittaja ei voi mitenkään tuntea kaikkia aloja, joista joutuu kirjoittamaan. Ja kun kaikkia aloja ei tunne, syntyy virheitä ja väärinkäsityksiä.

    Syytös ”älyvapaalle vaihtamisesta” on aika raaka, jos virhe on niin mitätön että Hellboyta nimitetään mutantiksi tai Wolwerine suomennetaan Ahmaksi. Kyseiset mokat ovat nimittäin kardinaalimokia vain Hellboy- tai X-Men-fanin silmissä. Tavallista tallaajaa ei kauheasti kiinnosta mitä eroa on demonilla, mutantilla tai örkillä.

    Katso-lehden toimittajalta kyllä voisi julkaisunsa luonteen huomioon ottaen vaatia syvällisempää sarjakuva- ja leffaviihteen detaljituntemusta kuin sanomalehtitoimittajalta. Eli hyi hyi Katson suuntaan. Ainoa todellinen emämoka on kuitenkin tuo ”maksullinen nainen”.

    Kaiken kaikkiaan sarjakuvaelokuvien uutisointi on varsin hyvällä tolalla, jos toimittajien pahimmatkin virheet ovat tuota luokkaa. Olkaa kiitollisia, monella alalla asia on huonommin…

  2. Ei, toimittaja ei voi tuntea ja tietää kaikkea mistä pitää kirjoittaa, mutta tiedonhankinta on (tai pitäisi olla) toimittajan tärkein ominaisuus. Tietoja pitää tarkistaa ja crosscheckata. Sarjakuvan kohdalla katsotaan vaan ettei se ole tarpeen, nehän ovat vain sarjakuvia.
    vrt. ”Pekka Puupään tekijä oli Ola Fogelholm” TV1 Sininen laulu – Peter von Bagh. (eli Petr won Bach).

  3. Omat kokemukseni Hellboy -kirjoittelusta ovat niin ikään ikävät. Satuin samana päivänä tilanteisiin, jossa kulutin aikaani lukemalla muutaman arvostelun. Jossain (Metro?) väitettiin, että Hellboy on hyvin epätyypillinen supersankarielokuva. Toisaalla taas (Nyt -liite) elokuva oli supersankarileffa tyypillisimmillään. Muutamat kriitikot haukkuivat juonta ja sisältöä olemattomaksi, mutta muistaakseni YleQ:n arvostelija suitsutti nimen omaan leffan älyllisiä ulottuvuuksia. Kun vielä Hannini Tampereen tapaamiset listalla äityi spontaaniin varoitukseen leffan huonoudesta tulin siihen lopputulemaan, että se on todennäköisesti samaa paskaa kuin muutkin ison rahan jenkkileffat, eli mitään syytä sen katsomiseen on erittäin vaikea arvostelujen ja arvioiden perusteella keksiä. Ja kyllä, olen valmis tuomitsemaan nykyään kaikki elokuvat niitä näkemättä. Ennen helvetti jäätyy kuin hollywood-jenkit saa yhtään kunnon leffaa kasaan. Tätä mieltä olen siihen asti kunnes muutan mielipidettäni. Yhdyn myös Vitikaisen mielipiteeseen siitä, että elokuvakirjoittelun laatu on heikko. Työmoraali liudentuu samalla kun merkkimäärät mediassa kasvaa. Kaikki on vaan kevyttä lukaistavaksi tarkoitettua pintaa. Leffan kopioiden ja siitä kirjoitettujen juttujen määrän kuvitellaan kertovan jotain sen parhaudesta. Pitäkää rainanne.

  4. Totta, toimittajat voisivat joskus (usein) kuunnella tarkemmin mitä heille sanotaan. Mutta virheettömän tekstin vaatiminen ei ole realistista.

    Itse joudun töiden vuoksi katselemaan naamaani lehdissä kerran tai pari vuodessa. Täysin virheetöntä juttua en muista nähneeni. Tyytyväisyyteen on syytä jos virheet liittyvät vähäpätöisiin yksityiskohtiin eivätkä tuota kiinnostuneelle lukijalle vakavaa väärinkäsitystä kokonaisuudesta.

    Jos punainen demoni esiintyy punaisena mutanttina ei mielestäni voi puhua sen tason hairahduksesta, että kannattaisi varsinaisesti ärsyyntyä. Samoja ökölönttejä demonit ja mutantit.

  5. No nyt osuttiinkin sitten asian ytimeen, eli ”tyytväisyyteen on syytä jos virheet… eivät tuota kiinnostuneelle lukijalle väärinkäsitystä kokonaisuudesta”. Siis kuka sitä onkaan ensisijaisesti kiinnostunut sarjakuva-aiheisista elokuvista? No sarjakuva-fani tietysti. Vaikka mutantit ja demonit ovat varmasti muille kuin Hellboyn tms. sarjakuvan ystäville yksi ja sama asia, on virhe samaa luokkaa kun jos kirjoittaisi kirja-arvostelua Sormusten herrasta ja rynttäisi kääpiöt ja örkit samaan laatikkoon. Ei siis mikään suuren suuri virhe niille ihmisille jotka vain aikansa kuluksi lukevat arvostelua ilman minkäänlaista taustatietoa asiasta, vain saadakseen tietää onko teos hyvä vai huono, mutta hirveä tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä osoittava virhe niille jotka lukevat arvostelua saadakseen tietää mitä heidän lempikirjailijansa uusimmasta teoksesta sanotaan tai onko arvostelija sen verran samalla aaltopituudella että tämän suosituksiin voi tulevaisuudessa luottaa.
    Tuli muuten tuosta mieleen että olisiko tuo Garner voinut vaikka heittää haastattelussa jotain vitsiä jota kielipuoli kääntäjä ei sitten taas ole tajunnut. Onhan palkkatappaja nainen tavallaan maksullinen nainen, kun palveluista kerran maksetaan.
    Ja sitten Hellboysta: Käykää ihmeessä hyvät ihmiset katsomassa se! Onhan siinä buffalon kokoisia reikiä juonen logiikassa, eikä tarina ole niitä syvällisimpiä (siis amerikkalaisten mielestä on tosi mystistä jos elokuvassa on mukana Rasputin), mutta toisin kuin monet monet monet muut (sarjakuva)elokuvat, tämä ei ota itseään mitenkään vakavasti. Joissain kohdissa sai ihan nauraakin. Ja se on jo nykyään harvinaista.

  6. ”Toimittajaksi” ja ”kriitikoksi” on nykyisin ilmeisen helppoa päästä…koska onhan se oikeastaan aika huvittavaa jos kirjoittaa jostakin ilman minkäänlaista taustatietoa mihinkään mihin elokuva perustuu. Harvoin tällaista tehdään esim. jonkun taiteilijan tai kuuluisan (tai vähemmänkin kuuluisan) kirjan kohdalla. Sarjakuviin ja niistä tehtyihin elokuviin tunnutaan suhtautuvan hyvin yliolkaisesti. Ja jos sarjakuvasta on tehty älykäs ja mielenkiintoinen elokuva kuten Ghost World niin sitähän ei tietysti tuoda kankaillekaan vaan lykätään suoraan videolle/DVD:lle. Ja huomioidaan leffa mahdollisimman huonosti kyseisestä syystä – ehkäpä lukuunottamatta sarjakuviin tai/ja elokuviin keskittyneitä harrastelehtiä. Ja Reima Mäkisen ennakkoluuloiset kommentit hollywoodleffoista ovat kyllä aika koomista luettavaa mutta sellaistahan se on, joillakin ihmisillä on tapana niputtaa kaikki samaan lokeroon sen kummempia miettimättä tai harkitsematta – niin, tai näkemättä/lukematta…

    Tosin kyllä minustakin Hellboy on sekä sarjakuvana että elokuvana aika kevyttä kamaa. Sarjakuva on tosin mielettömän kauniisti taiteiltu mutta tarinat ovat kyllä aika huttua, hauskaa hetken verran mutta siinä se.

  7. En tiedä toimittajan tai kriitikon pääsyvaatimuksista – ei ne ihmiset aina mitään älyvälkkyjä kyllä olekaan. Oletan kuitenkin että toimittajat ja kriitikot yleensä tekevät parhaansa. Ja onhan toki selvää, että jokaisen sanomalehden toimituskunnasta ei voi löytyä supersankarisarjakuvan syvällistä tuntijaa. Eli useinkin uutisen todella kirjoittaa henkilö, joka on tietämätön ja ehkä välinpitämätönkin asian suhteen. Vaihtoehtona olisi se ettei uutisoida lainkaan. Sanomalehtiuutisointi on joka tapauksessa suunnattu suurelle yleisölle, taviksille, koska alan harrastajilla on omat erikoislehtensä.

    Pikkuvirheistä valittaminen on siis mielestäni naurettavaa, mutta valitettavasti joskus näkee vakaviakin virheitä.

  8. En kiistä, etteikö osa hollywood -tuotannoista olisi viihdyttävää (jos kykenee sietämään esim. valtavat reiät ja epäjohdonmukaisuudet juonissa), mutta näillä nykytrendeillä viihtyminen alkaa usein käydä jo työstä sekin. ”Satuelokuvilla” ja viihteellä on paikkansa, mutta tolkullisiakin elokuvia (sellaisia joissa on muutakin kuin pinta) olisi mukavaa käydä katsomassa. Mutta olikos meillä tuolla joku säie elokuvakritiikistä…

  9. Kriitikoksi pääsee samalla tavalla kuin toimittajaksikin — kouluttautumalla journalistiksi, ja/tai kirjoittamalla hyvää tekstiä deadlinen puitteissa, ja/tai tuntemalla sopivan henkilön. Parhaankin kriitikon arvostelut ovat aina subjektiivisia; Warkauden sanomien toimittaja osoitti hyvää ammattitaitoa kertoessaan ettei lajityyppi yleensä puhuttele.

  10. Juttu oli muuten tarkoitettukin herättämään keskustelua, näköjään onnistuneesti. Osa mainitsemistani virheistähän voi olla tavallisia virheitä joita sattuu kenelle vain (nimisuomennokset, Kykloopin laserkatse), osa taas osoittaa vakavaa yleissivistyksen puutetta/välinpitämättömyyttä tosiasioista, kuten uskonnollisen mytologiahahmon sekoittaminen geneettisesti poikkeavaan olentoon.

    On selvää, että suurimmalle osalle yleisöstä ei ole mitään väliä, onko sarjakuvaelokuvien arvioissa asiavirheitä tai ei, tai yleensäkään osalle elokuvissakävijöistä ei ole mitään väliä mikä on ollut elokuvien lähdemateriaalina. Kolumni olikin fanipojan uikutusta aiheesta joka saattaa kiinnostaa vain toista fanipoikaa.

    Minäkin pidin ensin Warkauden Lehden toimittajan kommenttia asiallisena, mutta hänhän unohti mainita MIKÄ on se lajityyppi, josta hän ei pidä: me luulemme että hän tarkoittaa sarjakuvaelokuvia, mutta hän voi tarkoittaa myös toiminta-, kauhu-, vampyyri- tai vampyyrikauhutoimintaleffoja. Moni on verrannut Blade II:ta myös huume-elokuvaan, koska vampyyrit käyttäytyivät kuin heroiiniaddiktit.

    Muuten, jos olisin kirjoittanut asia-artikkelin enkä mielipidekolumnia, olisin saattanut joutua toteamaan että tilastollisesti sarjakuvaelokuvissa on enemmän oikeita kuin virheellisiä tietoja.

  11. Nytin X2 -arvostelussa kerrottiin, että Ryhmä-X:ää julkastiin Suomessa vuosina 1984-1996. Niinhän sitä omaa lehteä julkastiinkin, mutta unohdettiin Ihmenelosissa vierailut ja 1997-2000 Megat ja spessut sekä 2001-???? jälleen oma lehti.

  12. Reima Mäkiselle:

    Minä jättäisin suosiolla lukematta kaikenmaailman Metrojen arvostelut vähänkin genre-elokuvalta haiskaltavista tekeleistä. Eihän sitä tietenkään tiedä, kuinka suuri sarjakuva-fani kyseinen arvostelija todellisuudessa on, mutta heidän tekstiinsä tulisi suhtautua vähintäänkin pienellä varauksella.

    Sarjakuva-leffat kun on niin helppo, kuten jo mainittua, lytätä heti kättelyssä ’lasten leffoiksi’. Elokuvaa lähdetään katsomaan heti aivan väärällä asenteella ja mielipide on muodostettu jo valmiiksi. Liika fanitus on tietenkin aina liikaa, mutta jos aihepiiri kiinnostaa itseäänkin, niin mieluummin uskoo ennemmin siihen fanitukseen kun Me Naiset -lehden ”elokuvakriitikkoon”.

    Itse luotan enemmän muiden fanien, tai ainakin genreä suosivien arvostelijoiden, suosituksiin alan leffoista, heillä on sentään joku pohja mielipiteilleen.

    Hellboysta en ole kuullut kun pelkkää hyvää samanhenkisten ystävieni ja arvostelijoiden suusta. En tosin ole vielä ehtinyt sitä katsomaan, mutta tarkoitus olisi.

  13. ”Nytin X2 -arvostelussa kerrottiin, että Ryhmä-X:ää julkastiin Suomessa vuosina 1984-1996. Niinhän sitä omaa lehteä julkastiinkin, mutta unohdettiin Ihmenelosissa vierailut ja 1997-2000 Megat ja spessut sekä 2001-???? jälleen oma lehti.”

    Tämä on jo EHKÄ hieman sitä tietyn toimenpiteen suoritusta sille pilkulle. En nyt tiedä miksi elokuva- arvostelussa pitäisi mainita että ”mutanttijoukkio vieraili myös Ihmenneloset- lehdessä”, ei sillä ole mitään tekemistä minkään kanssa.

  14. Toimittajakin on ihminen, joka tulkitsee kuulemaansa ja näkemäänsä omista lähtökohdistaan. Virheitä sattuu, kun hän ei tunne aihealuetta, josta kirjoittaa, eikä mitenkään voi perehtyä siihen äärettömän syvästi. Toimituksissa on useimmiten jatkuva kiire, jutut pitää saada tehtyä määräaikaan mennessä, eikä kaikkia faktoja ehdi tarkistella moneen otteeseen. Jotain jää aina huomaamatta. Haastateltavaa saattaa ärsyttää, kun toimittaja muokkaa hänen sanomaansa hieman erilaiseksi (usein luettavammaksi) ja rakentaa juttunsa eri näkökulmasta kuin haastateltava itse oli ajatellut.

    Elokuvakritiikki on aina subjektiivista, mutta sen tarkoitus ei ole ratkaista lukijan puolesta, onko elokuva katsomisen arvoinen vai ei. Se on mielipide ja keskustelunavaus, josta lukija saa olla eri mieltä, ja pitääkin olla. Kriitikko katsoo elokuvaa usein hieman eri näkökulmasta kuin peruskatsoja. Hyvällä kriitikolla on syvä tuntemus elokuvahistoriasta, johon hän arvostelemiaan elokuvia peilaa.

    Eikä elokuvakriitikon tehtävä ole hehkuttaa ja kehua. Sitä varten elokuvalla on markkinakoneisto ja mainokset. Kuten Turun Sanomien Tapani Maskula on sanonut: ”Kriitikosta, joka ei ole kriittinen, ei ole paljon iloa lukijalle”.

    Arvelisin, ettei sarjakuviin pohjautuvia elokuvia arvosteta, koska ne ovat enimmäkseen luvattoman kehnoja ja kaavamaisia, lukuunottamatta Tim Burtonin Batman-leffoja, ja Sam Raimin Hämähäkkimiehiä. Sarjakuvan yhteiskunnallinen arvostus kohoaa hitaasti, mutta kohoaa kuitenkin. Eivätköhän kriitikotkin kiittele ja pokkaa, kun joku tekee oikeasti hyvän sarjakuvaelokuvan.

  15. Silloin tällöin kun olen nähnyt jossain roikkuvan Pelit-lehden, olen monasti ollut ilostunut jonkin pelin arvostelutavasta. Pelin on arvostellut pääasiallisesti kyseisen genren fani, joka tätä kautta on hyvinkin asiaa tunteva. Tämän lisäksi kuitenkin on arvostelun ohessa hiukan pienempi kommentoiva-arvostelu, jonka on kirjoittanut joku ei-fani. Kaksi perspektiiviä on aina parempi kuin yksi.

  16. Tietysti voisi olettaa jonkun suuren lehden siipien alta löytyvän myös populaarikultturia tuntevia kulttuuritoimittajia. Populaarikulttuurissa sarjakuvat esittävät kuitenkin elokuvien lisäksi aika suurta siivua.
    Pop kulttuuria laaja-alaisesti tuntevat henkilöt vaan tuntuvat toimivan muissa ammateissa kuin toimittajina…valitettavasti

  17. Olipas hyvä juttu! Olen usein itsekin ihmetellyt, että eivätkö elokuva-arvostelijat tai toimittajat todellakaan lue sarjakuvia, kun esimerkiksi supersankarit tuntuvat olevan ihan tuntemattomia heille.

  18. Ja onpa muuten hiton ajankohtainen juttu. Katsokaa Teräsmies-juttu Hesarin tämän päivän lehdestä, kirjoittajana Harri Römpötti. ”Mutta kuka normaalijärjellä varustettu aikuinen pystyy nauttimaan näistä voiman ja vallan fantasioista varhaisteineille?”

Kommentit on suljettu.