Emma Krogell – Lumine

Huhujen mukaan sukupuutto ei olisikaan hävittänyt koko ihmissusien rotua, vaikka ihmisten joukossa tiedetään kulkevan enää vain muotoaan muuttavia ihmiskoiria. Lumine on eläinmuodossaan vasta pentu, mutta ansaitsee silti jo elantonsa henkivartijana. Hän saa pestin noitapoika Kodyn isältä suojella tätä niin kotona kuin koulussa, mistä Kody itse ei ole lainkaan hyvillään.

Kodyn isällä on täysi syy huolehtia poikansa turvallisuudesta, sillä viime aikoina lapsia on kadonnut jäljettömiin. Ja pian uudet ystävykset ovat ajautuneet väkivaltaisten tapahtumien pyörteisiin tuntemattoman tahon himoitessa taikavoimia hallitsevien nuorten verta.

Elena esittäytyy Luminen syödessä jäätelöä ihmismuodossa

Sarja toistaa animehenkeä ja -estetiikkaa; on kissankorvia, hienoisen kieroutuneita aikuisia ja vinksahtaneen ilkeitä koulukavereita. Tuttu sävy ulottuu valaistusolosuhteisiin, ja juuri väritys on kuvituksen tärkein osatekijä.

Tyhjää tilaa ruutujen välissä on ylen määrin, mikä korostuu valkoisella pohjalla. Tämä ei webtoonien joukossa ole tavatonta, sarja vain on tarkoitettu sormen pyyhkäisyllä vierittäväksi. Sen sijaan Luminen kuvitus on usein rajattu kapeisiin ruutuihin, mikä puristaa sen ahtaalle – mobiilikäyttöön suunnatulle formaatille luontevinta ovat kuitenkin suuret lähikuvat sekä laidasta laitaan ulottuvat ruudut.

Kody silittää kissahenkeä

Emma Krogell on julkaissut Luminea vuodesta 2017, ja sarja on palannut hiljattain pitemmältä tauolta. Sarja on lukijoiden keskuudessa rakastettu, mikä näkyy sen ympärille kehittyneenä fanikulttuurina. Siitä esimerkkinä on laadukas fanikäännös espanjaksi, joka tosin kattaa vasta puolet tässä arvostellusta ensimmäisestä kaudesta.

Kouludraamasta Krogell vaihtaa ensin verisen hurjiin koiratappeluihin, eivätkä myöhemmin kaikki sarjan henkilöt selviä elossa ihmissusien saavuttua. Kuoleman korjattua satoa päätyvät päähenkilöt pakolaisiksi, ja menneisyydestä paljastuu yhä synkkäsävyisempiä salaisuuksia.

Lumine tivaa pentumuodossa vastausta

Lukijan mielenkiintoa kasvattavia salaisuuksia merkittävämpää sarjan pysyvän vetovoiman kannalta on, että Krogell kuljettaa Luminea näkyvästi eteenpäin. Kun sarja edes raukeimmillaan ei anna vaikutelmaa tyhjäkäynnistä, on lukijan helppo sitoutua sarjaan.

Lumine on englanninkielinen, ja sarjaa voi seurata Webtoon-palvelussa.


Kuvat © Emma Krogell

Keskustele Lumine-sarjasta Kvaakissa.