Nettisarjojen julkaisukanavat

Kiroileva siili syntyi Milla Paloniemen vihkoon, siirtyi puhisten nettiin, omakustanteeksi ja kustantajan julkaisemaksi. Tänään siili voisi sadatella lukijoiden tietoisuuteen samaa tietä, mutta monta asiaa on ympärillä muuttunut vuodesta 2003. Kvaak katsastaa, miten ja missä nettisarjat nyt julkaistaan ja pohtii tekemiään huomioita.

Stand Still. Stay Silent -oheistuotteita Hiveworksin verkkokaupassa.

Megatrendit

Koreasta maailmalle levinnyt webtoon eli mobiililaitteilla ylhäältä alas luettava formaatti on osa maailmanlaajuisesti vaikuttavaa kehityssuuntaa, jossa viihdettä kulutetaan mobiilisisältöinä.

Tilastoista voi lukea mobiilikäyttöä merkittävämmän muutoksen. Kun vielä 2000-luvun alkuvuosina nettisarjat olivat sekä nuorten miesten tekemiä että näköisiä, on tänään tekijöiden ja lukijoiden painopiste siirtynyt kohden naisia. Tämän lukijasegmentin osuus nettisarjoissa lähes markkina-alueesta riippumatta nousee puoleen, ja se edustaa länsimaissa lukijoiden enemmistöä.

Sama yhteys tavoissa kuluttaa sekä itse kuluttajien välillä ulottuu videopelaamiseen, jossa stereotypiat teinipojista ovat korvautumassa naispelaajilla, kuitenkin vielä peligenrestä ja laitealustasta riippuen eri painotuksin.

Toisin kuin peliteollisuudessa on nettisarjojen sisältö muuttunut vauhdilla tekijöiden johtaessa muutosta tuottamalla omannäköistään sisältöä. Tässä suhteessa nettisarjat ovat kulkeneet kehityksen aallonharjalla.

Realm of Owls -sarjan lähikuvassa pöllö katsoo tarkkaavaisena.
Realm of Owls yhdistää teknisen osaamisen webtoon-formaattiin omalla verkkosivulla.

Muutos on ikuista

Kymmenen vuotta sitten moni tuolloin arkinen internetin palvelu on enää nostalginen muisto. Tämän on moni tekijä ehtinyt kokea joutuessaan muuttamaan sarjansa uuteen osoitteeseen, jopa useasti ja pakon edessä.

SmackJeeves, mainosrahoitteinen nettisarjojen julkaisualusta, oli arvioiden mukaan varteenotettavien vaihtoehtojen kärjessä vielä 2018, mutta päätti toimintansa vuoden 2020 lopussa. Taustalla oli epäonnistunut uudistus, joka sai tekijät joukolla siirtymään toisaalle jo 2019.

Kaikki eivät katoa päivässä, mutta silmäys käyttäjämääriin riittää kertomaan mikä nousee ja vajoaa. Tumblr saattoi niin ikään olla houkutteleva vaihtoehto 2018, mutta käyttäjämäärien nopea vajoaminen on tehnyt siitä epävarman valinnan.

Kuvaruutukaappaus Feral Gentry -sarjan logosta ComicFury-palvelussa
Feral Gentry -sarjan käyttökokemus poikkeaa ComicFury- (kuvassa) ja Tapas-alustoilla.

Tekijät ja lukijat

On täysin perusteltua käytöstä luottaa suosituksiin tai mennä sinne missä muut jo ovat, mutta huoli alustan tulevaisuudesta tulisi korostua ennen aloittamista. Osoitteenmuutoksella kesken sarjaa on suuri vaikutus.

Julkaiseminen saattaa alkaa harrastuksesta, mutta tekijä ehkä tavoittelee sivutuloja tai laskee tulevan elantonsa sen varaan myöhemmin. Onko esimerkiksi keskittäminen yhteen palveluun riski, vai olisiko sittenkin parempi hajauttaa työt useaan eri kanavaan? Soveltuuko sarja kansien väliin, ja olisiko stripeillä potentiaalia sanomalehteen?

Strategia muuttuu ajan myötä. Uran kannalta voi olla parempi jättää sarja uuden tieltä kuin puskea jääräpäisesti vanhaa. On silti lukijan huomioimista, joka osaltaan sitoutuu vuosien ajaksi, ettei sarjan julkaiseminen pääty varoittamatta. Lukijat ymmärtävät perustellun päätöksen, mutta hiljaa hylätystä sarjasta muodostuu ikävä käyntikortti.

Kuvassa sarjakuvantekijöden oppaita.
Mari Ahokoivun opas on sarjakuvamuodossa ja Ilpo Koskelan oppaassa tekijät kertovat työtavoistaan.

Näkyvyys

Suurten massojen merkitys tulee siitä, että nekin jotka eivät maksa sarjan lukemisesta ovat silmäpareja mainoksille.

Satoja miljoonia käyttäjiä tavoittavat mammutit vetävät puoleensa eivät ainoastaan ennestään menestyneitä tekijöitä vaan myös Keanu Reavesin tapaisia julkkiksia ja Tom Bilyeun kaltaisia miljonäärejä. Konventiaalinen oppi erikoistumisesta ja kohderyhmäajattelusta auttaa ellei menestymään tällaisessa ympäristössä vähintään ymmärtämään sitä.

Uuden talouden lupaukset ovat suuria, mutta sanottaviin tuloihin ei välttämättä pääse käsiksi. Kymmenistä tuhansista ilmaiseksi sarjansa lukeneista voi löytyä vain kymmeniä tukijoita, jotka maksavat sisällöstä tai rahoittavat tekijää Ko-fin ja Patreonin kaltaisten tilauspalvelujen avulla. Markkinointi netissä puolestaan perustuu tätä nykyä mainosverkkoihin, jotka ovat keskittyneet Googlen tapaisten jättien käsiin.

Oman sarjan eteen on myös tehtävä pitkään työtä ennen joukkorahoituksen yrittämistä, koska rahoittajien luottamus saavutetaan tyypillisesti painovalmiiden sivujen muodossa.

Kuvaruutukaappaus BSandL-sarjasta.
BSandL on luettavissa suomeksi ja englanniksi Tapas-palvelussa.

Oma verkkosivu

Julkaisualustat vaikuttavat sarjojen identiteettiin sanellen, mitä sisältöä ne sallivat julkaistavan. Osa niistä myös rajoittaa sarjan julkaisua muilla sivuilla.

Oma nettisivu merkitsee itsenäisyyttä, mutta vaatii pohjatyötä. Taustalta löytyvät teknologiat, julkaisujärjestelmät ja mallipohjat ovat periaatteessa yksinkertaisia, mutta jo niiden valintaan täytyy perehtyä. Sarjakuvablogilla on sijansa nettisarjojen ekosysteemissä käyttöönoton yksinkertaisuuden ansiosta.

Sosiaalisen median alustat voivat Instagramin tavoin olla julkaisukanavia, mutta useammin ne painottuvat itsepromootioon ja lukijapohjan kasvattamiseen, kuten Twitter.

H-P Lehkonen yhdistää eri ansaintamalleja ja kanavia (kuva: hplehkonen.com).

Alustatalouden perusteet

Hotelliala on kokenut nettijulkaisemisen kohtaaman muutoksen kanavien siirtyessä verkkoon. Ulkoasua useammin varaussivut muuttavat näkyvyyteen vaikuttavia algoritmejä, käyttöehtoja sekä komissioita ja tekevät sen yksipuolisesti. Käytännön neuvotteluasemaa ei ketjuihin kuulumattomilla hotelleilla ole, mutta tiukan paikan tullen ne myös kestävät painostuksen.

ComicFuryn kaltaiset sivut ovat nykypäivän matkatoimistoja, jotka edelleen palvelevat käyttäjäkuntaansa, mutta eivät houkuttele uusia käyttäjiä. Tapas on puolestaan jäänyt kilpailijansa, lukuina hirmuiseksi jyräksi muuttuneen LINE Webtoon, taakse. Terve epäluulo tällaista keskittymistä kohtaan on aiheellista.

Käyttöehtouudistuksen yhteydessä Tapas tavoitelli etuasemaa julkaisusopimusten suhteen 2017, mutta tekijäyhteisö pystyi vielä joukkovoimalla pyörtämään tilanteen edukseen.

Sijoitukselleen tuottoa hakevat pääomasijoittajat voivat muuttaa ansaintamallia, myydä sijoituksensa tai ottaa entistä tiukemman otteen käyttäjistään ja rahavirroista. Käyttäjäyhteisö hajoaa kulttuurista ja kielestä lähtien pienempiin yksiköihin, kun alusta puolestaan on ylhäältä johdettu kokonaisuus.

Kuvaruutukaappaus Numb-nettisarjasta.
Numb esittää kuvat webp-muodossa ja on osa tekijöiden muodostamaa SpiderForest-yhteisöä.

Verkostoituminen

Huolimatta siitä, ettei moni tekijöistä sen enempää muodosta kuin koe itseään osaksi laajempaa tekijäyhteisöä, he ovat keskimäärin päivittäin korvakuulolla omien faniensa lisäksi toistensa kanssa.

Jos verkostojen hyötyjä on vaikea suorasti osoittaa, kuuluu niiden vahvuuksiin herkkyys niin sanotuille heikoille signaaleille. Suuryrityksille on tavanomaista, että yhdellä kertaa kuohuttaneen päätöksen pyörrettyään ne tuovat sen myöhemmin hiljaa takaisin. Tästä syystä pelkkä tahtotila antaa ennakkovaroituksen tulevasta ollen heikko signaali, jonka yksittäinen tekijä saattaa huomioida sanan levitessä verkoston kautta.

Kun muutosta ei voi ennakoida tai välttää, tärkeintä on ettei jää sen uhriksi.

Transfusions-oheistuotteita Redbubblen verkkokaupassa.

Kustantajat

Uuden ajan hybridikustantaja toimii perinteisen kustantajan tavoin, mutta kuitenkin tarjoaa kodin nettisivulle, verkkokaupan oheistuotteille ja vastaa tekijän puolesta joukkorahoituskampanjasta yksityiskohtineen.

Kustantaja on yhä tavanomainen tie netistä paperille ja alustoja ennakoitavampi, mutta perinteinen kustannusmaailma ei ole sen tasa-arvoisempi. Tekijä ei välttämättä edes saa kustannussopimusta, eikä uusi tulokas voi odottaa menestyneen tekijän sopimusehtoja.

Nettisarjakuva on osa mainostuloista, oheistuotteista ja lisenssioikeuksista muodostuvaa kokonaisuutta, josta kustantajat tahtovat osansa. Harva pystyy edistämään sarjoja millään tavoin kohden valkokangasta tai televisiota, mutta silti paaluttaa lisenssioikeudet itselleen.

Kustannussopimuksen allekirjoittaessaan tekijän tulee varmistua, kuinka pitkäksi aikaa ja kuinka kiinteästi sitoutuu kustantajaan. Oikeuksia pois luovuttaessaan on punnittava, mitä sen tehdessään voittaa.

Sopimuksen neuvotteluvara liittyy siihen, missä hengessä se tehdään. Kuitenkin lopulta sen tärkein ominaisuus on yksiselitteisyys. Kun ihmiset vaihtuvat jää tekijä sopimuksineen puolustamaan sitä uusien vastuuhenkilöiden tulkinnoilta.

Ahistunu Pupu Arktisen Banaanin verkkokaupassa.

Ura ja elämä

Opiskelijan ja tuoreen vanhemman tarpeet eroavat toisiaan suuresti. Kaikkia elämänmuutoksia ja vastoinkäymisiä ei voi ennustaa, mutta yleinen varasuunnitelma sellaisten varalta auttaa.

Suomessa yhteiskunta tukiverkkoineen ottaa pudotuksessa vastaan, mutta samalla se odottaa kykyä huomioida yrittäjäeläkkeen tapaisia järjestelyjä. Suosion tapaan terveys voi päättyä ennen aikojaan, ja viimeistään ikääntyminen on kaikilla edessä.

Oman terveyden sekä tasapainon säilyttäminen työn ja muun elämän välillä, näkemys omista kyvyistä ja rajoitteista muutosten edessä sekä uuteen perehtyminen, kokemusten jakaminen ja vertaistuki ovat yleistä elämänviisautta.

Suuri osa elämästä on mennyt nettiin, mutta osa siitä löytyy yhä ulkopuolelta, niin myös sarjakuvista.


Tutustu ilmaiseen verkkosarjakuvien tekijöiden oppaaseen ja Suomen sarjakuvaseuran Tekijänoikeuden ABC sarjakuvantekijöille -oppaaseen.

Keskustele nettisarjojen julkaisemisesta Kvaakissa.