Kuvakirja Lucky Luken isästä

Maurice de Bevére (1923 – 2001) ei juuri itsestään huudellut. Hänestä on olemassa hyvin vähän haastatteluja, enimmäkseen Morris antoi töittensä puhua puolestaan. “Hän oli hiljainen, mutta hyvin sydämellinen mies.”

“Vaatimattomuus johtui ehkä hänen flaamilaisesta taustastaan”, arveli Morriksen pitkäaikainen ystävä ja työtoveri Vittorio Leonardo. Morrisin jäljillä -teoksen kommenteista saa juuri tämäntapaisen kuvan. Kyseessä on juhla-albumi, joka on alkujaan koostettu Angoulémen sarjakuvafestivaaleilla vuonna 1993 Morrikselle myönnetyn Grand Prixin johdosta.

Teos painottuu Lucky Lukeen, hänen tunnetuimpaan luomukseensa ja sen taustoihin, mutta albumin alusta ja loppusivuilta löytyy myös hitunen muistokuvia Morriksen uran muistakin töistä. Alkujaan Morris halusi animaattoriksi, ja päätyi töihin Jijén (Joseph Gillain) studioon. Jijé oli vakuuttunut, että Neuvostoliitto oli aikeissa vallata koko Euroopan, ja houkutteli perheensä sekä työläisensä Franquinin ja Morriksen USAn 1947. Lopulta Morris päätyi oleilemaan Amerikassa kaikkein pisimmän aikaa, kuusi vuotta. Hän vieraili katsomassa “villin lännen” muistoja aidoilla tapahtumapaikoilla sekä piipahti Meksikossa. Tärkeintä kuitenkin on, että Morris tutustui New Yorkissa René Goscinnyyn sekä tulevaan MAD-lehden toimitusporukkaan. Tämä vaikutti suuresti siihen, millainen hahmo alkujaan jo vuonna 1946 luodusta Lucky Lukesta kehittyi.
Goscinnyn kanssa yksinäisen cowboyn klassikkoseikkailuja syntyi lähes kolmekymmentä, ja varmasti niitä olisi tullut ainakin kymmenen vielä lisää, ellei Goscinny olisi menehtynyt sydänkohtaukseen marraskuussa 1977.

Morris rakasti piirtämistä. Hän kuvitti alkujaan mm. naistenlehtien kansia realistisella tyylillä (mitä tässä albumissa ei mainita), ja ehti tehdä Amerikassa ollessaan ainakin yhden lastenkirjakuvituksen pikkuveturi Puffysta. Myös Goscinny teki pari lastenkirjaa, mutta piirtäminen oli liian hidasta ja vaivalloista hänen makuunsa. Tekstiä hän kyllä tuotti uskomattomalla tahdilla. Morris ja Goscinny olivat siis ideaalit yhteistyökumppanit, ja Lucky Luke oli ensimmäinen sarjakuva jota Goscinny Eurooppaan palattuaan kirjoitti.

Morris piti parodioista, vaan ei sanaleikeistä. Ne hän raksi ensimmäisenä käsikirjoituksista pois. Sen sijaan karikatyyrit olivat Morrikselle mieluisia. Hänen tuttaviaan sekä tunnettuja elokuvahahmoja löytyy jokaisen albumin sivurooleista. Kollegoista ym. piirrettyjä hahmoja esiintyy tarinoissa mahdollisesti jopa enemmän kuin todellisia historian merkkihenkilöitä.

Morriksen piirustustyyli on petollisen helpon näköistä, vaikka itse asiassa hän panosti kuviin todella paljon. Vain ystävät tiesivät hänen olevan pikkutarkka askartelija, joka rakensi mekaanisia leluja omista hahmoistaan sekä mm. Niilo Pielisestä ja Marsupilamista.

Morrisin jäljillä on antelias joskin pintapuolinen dokumenttiteos Lucky Luken ystäville, erityisesti nuoremmille sellaisille. Kuvat puhuvat puolestaan, mutta esimerkiksi kaikki vuosiluvut puuttuvat. Suomalainen laitos olisi ansainnut vielä yhden oikoluvun. Ihmetyttää, miksi osa näyteruuduista on jätetty ranskankielisiksi. Eikä MAD-studioilla (pitäisi olla EC) varmaankaan piirretty “romanttisia romaaneja” vaan romanttisia sarjakuvia.

Yvan Delporten esipuhe on hiukan yliampuvan ylistävä, mikä tietysti kuuluu asiaan. Harmillista kuitenkin, että suomalainen lukija joutuu turhaan etsimään tästä versiosta Delporten mainitsemaa Morrisin bibliografiaa.

Yvan Delporte (toim.) Lucky Luke – Morrisin jäljillä. (La Face Cachée de Morris) Suomennos Sirpa Alkunen. Ladonta Toto Productions. Egmont 2004.