 |
Timo Aarniala (s. 1945) sai tänään puolen päivän aikaan Suomen Sarjakuvaseuran vuosittain jakaman Puupäähattu -palkinnon. “Tämä on ainoa kuva jonka hyväksyn lehdistökelpoiseksi – kun tässä näkyy tupakka.” -kommentoi hieman väsyneen, mutta onnellisen oloinen Aarniala, Kvaakin toimittajan kuvauspyyntöä.
 |
Puupääpalkinnon jakoperusteluissa Suomen Sarjakuvaseura ry:n hallitus halusi kiinnittää huomiota nimen omaan tekijän massiiviseen rooliin sarjakuvailmaisun uudistajana ja esikuvana hänen jälkeensä tulleille tekijöille.
Aarnialan töitä on parhaillaan esillä Suomalaisen sarjakuvaa luotaavassa, Ruutukaava kuplii -näyttelyssä, joka aloitti kierroksensa tammikuussa Suomen Ranskan Instituutista (Pariisissa). Aarnialan originaalitaidetta on viime vuosina voinut nähdä myös Kari Kennetin Galleriassa (huhtikuussa 1999) ja Ravintola Moskovassa, Helsingissä, muutama vuosi sitten. Tekeillä on myös kirja nimeltä Kuolemantanssi, josta Puupäänäyttelyssä on esillä kuusi ensimmäistä raapekartonki-tekniikalla toteutettua sivua.
U-mies toi uuden aallon sarjakuvaan
 |
Aarniala toimi 1970-luvun alussa opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa. Talossa opiskelivat siihen aikaan mm. Tarmo Koivisto ja Mauri Kunnas. Puupääkakkukahveilla tapaamani Koivisto intoutuu muistelemaan -70 luvun alkua. “Aarniala ja toinen opettajamme, Teemu Lipasti, oikeastaan loivat siellä pohjan koko sarjakuvaopetukselle. Ilman heitä olisivat mm. Helmiä sioille -lehdet jääneet tekemättä. Koulun alakerrassa meillä oli pieni offsetpainokone, sillähän minä itse painoin ensimmäiset Sarjainfotkin.
Luulen että koko underground-touhu tuli Suomeen ihan euroopan eturivissä. Pekka Gronow oli ollut kirjeenvaihdossa Robert Crumbin kanssa levyjen keräilyn tiimoilta, ja siellä koululla lojui ympäriinsä jotain Crumbin Zap -comicseja jo aivan -70 -luvun alussa. Nuo sarjakuvat upposivat otolliseen maaperään.
Aarnialan ja Seppo Lindqvistin edustama sarjakuvan uusi aalto oli todellakin 1960- ja 1970 lukujen vaihteessa jotakin aivan uutta. Se oli voimakkaan kuvataiteellista, vähän samaa kuin nykyäänkin nuori polvi tekee. Sittenhän se sarjakuva nopeasti muuttuikin Suomessa vähemmän kokeilevaksi (esim. Sarjis -lehti). Sarjakuvan lisäksi teimme koulussa mm. elokuvakokeiluja, kuten Apina ja Gorilla, joihin Aarniala osallistui.”
Puupääpalkinto populäärikulttuurille
 |
Like kokosi Aarnialan lyhyitä tarinoita Yllätyskuvat -kirjaksi viime vuosituhannen loppumetreillä. Sarjakuvat eivät ole kestäneet aikaa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta Aarnialan merkittävyys ei rajoitukaan vain sarjakuvaan, hän on vaikuttanut koko suomalaiseen populäärikulttuuriin.
HS:n Nyt -liite teki jutun (31.10.-01) jossa listattiin kautta aikain parhaita kotimaisia levynkansia. Aarnialan Suomen Talvisota 1939-1940 -yhtyeelle tekemä Underground-rock (1970) -kansi sijoittui kolmanneksi. Pekka Gronow korosti myös tämän työn merkitystä Puupäähattu-palkinnon jakotilaisuudessa pitämässä puheessa.
Lähes yhtä kiitettyjä ovat Aarnialan Rauli Baddiging Somerjoelle ja M. A. Nummiselle tekemät levynkannet. Taiteilijan kuvitustyöt, sekä kirjan- ja levynkannet ovat hyvin esillä Helsingin Yliopiston kirjaston alakertaan (kahvilan vieressä) pystytetyssä näyttelyssä. Näyttely (Unioninkatu 36:ssa) on avoinna 16.4.- 27.5.2004.
 |
Lisätietoja: Puupääpalkinnon saajat ja perustelut
Aarnialaa haastatellaan tänään 15.4. klo 17 Helsingin Yliopiston kirjastossa
(Unioninkatu 36), Kupolisalissa.
Huomenna 16.4.2004 HS julkaisee Jussi Karjalaisen tekemän Timo Aarniala -haastatelun.
Aarnialalta julkaistuja sarjakuva -ja kuvituskirjoja:
Salaisuuden varjo, omakustanne 1969 (yhdessä Claes Olssonin ja Timo Junnilan kanssa)
Kyynelten tie, Otava 1971
Valot, Love-kirjat 1978
Yllätyskuvia, Like 1998
Hevoset ja minä, Like, Peter von Baghin tekstiin
Aarnialan kuvitusnäytteitä verkossa:
Tuomari Nurmion levynkansi
Kuinka Aku Ankkaa luetaan -kirjan kansi
Yarin levyn kansi
Filmihullu -lehden kansi
Aimon seikkailuja (Hamppu 2/92 -lehden www-sivu)
