[spx04] – Donnerwetter!

Sarjakuvan saksalainen kielialue oli Tukholman tämänvuotisten pienlehtikekkereiden teema. Sarjakuvaihmisten pyhiinvaeltelulla naapurin pääkaupunkiin on jo pitkä, kunniakas ja ennen kaikkea värikäs historia. Samaan aikaan kun opiskelutoverini hikoilivat koti-Suomessa ruotsin tentissä, minä keskustelin oikeiden ruotsalaisten kanssa!

Kiinnostavin kysymys näistä reissuista puhuttaessa on tietenkin se, että menikö maine vai lisääntyikö se? Voin vakuuttaa, että tällä kertaa osasin käyttäytyä. Itse asiassa kaikki suomalaiset olivat kiltisti. Kukaan ei riehunut humalassa. Kukaan ei saanut, eikä antanut turpaan eikä edes hotellin sänkyjä murjottu. (Tästä eteenpäin voinkin kirjoittaa ihan mitä tahansa, sillä useimmat lopettivat jo lukemisen, ja ne jotka vielä jatkavat, tuskin uskovat moisen aloituksen jälkeen sanaakaan.)

Lahden sarjiskurssin porukka, vahvistettuna kahdella ulkojäsenellä, käytti neljän hytin majoituskapasiteetin normien mukaisesti. Helsinki-Tukholma lautalla hoidettiin ja hankittiin päänsärkyjä eri metodein. Samalla laivalla matkustivat myös Hurry Publishingin Terhi, Mikko ja Tommi. Napabooksin Kasper ja Jenni sekä Marjo G. olivat niin ikään mukana.

Perjantai

Päivä valkeni ryhmälle aurinkoisena. Hyvin nukutun yön jälkeen kohtasimme virkeänä uuden päivän. Matkalla hotelli Malmenille kuljimme Folkungatania pitkin sarjakuviin erikoistuneen liikkeen ohi.
Shoppailu alkoi vasta myöhemmin päivällä. Poikettuamme SerieGallerietissa (Sankt Paulsgatan 14) kävimme Bellmansgatanilla Staffars serierissä ja Serieslussen Comicstrip HB:ssa. Hassua, että sarjakuvagallerian ja sen lähellä olevan sarjiskaupan omistajilla on molemmilla suomalaistausta! Galleriassa kuolasin taas Wayne Boringin lyikkäriluonnoksen päälle, mutta en ole hullu, jätin sen tänäkin vuonna taakseni kauppaan.

Lehdet Pox, Epix ja Manga Mania muodostivat hankintojeni ytimen. Näiden ympärille keräilin sitten sekalaista albumitavaraa. Ideana oli ehtiä käydä vielä ennen neljä Östasiskte museetissa katsomassa vanhaa japanilaista roinaa. Museo oli kuitenkin remontissa, niin kuin museoilla usein on tapana, ja niin meidän oli Eeron kanssa tyytyminen käyntiin viereisessä Moderna Museetissa. Itä-Aasian ulkoseinässä mainostettiin jo kovaa kyytiä syyskuussa avautuvaa, Manga från Hokusai till Dragon ball, -“grafiikkanäyttelyä”.

Kulturhuset avasi sykkivän sylinsä sarjiskansalle

Neljältä alkoi Kulturhusetissa Kristiinan junailema pohjoismaisten expo-vieraiden keskinäinen tutustumistilaisuus. Vuorollaan esittäytyivät mm. molemmat Ruotsin sarjiskoulut ja Norjan tulevan sarjakuvakirjaston puuhanainen.
Gävlessä sijaitseva Hoforsin koulu on kaksivuotinen, ja sitä esitellyt mieshenkilö painotti, että opinto-ohjelmaan kuuluu sarjakuvan lisäksi olennaisena kuvakerronta. Koulussa opiskellaankin mediahistoriaa, graafista suunnittelua, infografiikkaa, webbisivujen suunnittelua ja flashia. Piirustuspuolella käydään läpi karikatyyrit, pilapiirrokset ja kirjankuvitus.
Fredrik Strömberg esitteli viileään tyyliinsä Malmön koulun ohjelmaa.

(Tämän jälkeen enimmäkseen ruotsalaisten koulujen oppilaista koostuva “yleisö” alkoi taputtaa jokaiselle puheenvuoron käyttäneelle, ja koko homma muuttui koomiseksi.)
Myöhemmin tapaamani Jakob Hallin ja Maria Fredriksson kertoivat siitä, miten Malmön koulu ja Ruotsin sarjakuvaseura, Serieframjandet, ovat jatkuvasti lisänneet keskinäistä yhteistyötään. Yhdistyksestä löytyy alan asiantuntijoita, opettajia, yms. Koulu taas voi tarjota tiloja toiminnalle. Serieframjandetia on maailman sivu rassannut sama ongelma kuin Suomen Sarjakuvaseuraa; kunnollisten toimitilojen puute. Yllätyin kuullessani, että Ruotsin sarjakuvaseura on vuosien varrella muuttanut majaansa kaupungista toiseen, jumahtaen nyt lopulta Malmöön.

Johanna “Roju” Rojola esitteli Lahden koulua ja kurssia. Muuten suomalaiset olivatkin tässä tilaisuudessa kuunteluoppilaina. Vain pieni osa puheenvuoroista käytettiin englanniksi, joten meikäläisillä oli täysi työ saada tolkkua keskustelun kiemuroista.

Egmontilta oli tilaisuudessa parikin edustajaa (toinen heistä kuvassa). Tämä kaupallisen kustantajan puheenvuoro oli monelle terveellistä pudotusta maanpinnalle. Yllättävän pitkään ruotsalaiset jaksoivat kuitenkin inttää siitä, miten omaehtoista “taidesarjakuvaakin” pitäisi saada laajempaan jakeluun. Egmont kyllä kannustaa lähettämään työnäytteitä, mutta samaan hengenvetoon kerrottiin, että tarvittaisiin tekijöitä joiden luomilla hahmoilla ja tyylillä olisi kysyntää myös tulevaisuudessa. Tällaisia tulevaisuuden kestohittejä voisivat kuulemma olla esimerkiksi Joakim Pirinen, Ulf Lundqvist tai Johan Wanloo. Manga-aalto on kuulemma jo ohi, ja nyt siis hakusessa on seuraava ISO JUTTU.

Ilta – invigningen

Alakerran sarjakuvakirjastossa, Serieteketissä, alkoivat klo 18.30 muutaman pienen näyttelyn avajaiset. “Tämän päivän idoleita”, esitteli sermeissä saksalaista nykysarjakuvaa. Seinälle oli nostettu George “Atak” Barberin julisteita ja aaltopahvisia lelujäljitelmiä. Tilaisuuteen osallistuivat myös koneella saapuneet Vesa Kataisto ja Tero Salomaa. Sekä ylhäällä, että täällä alhaalla tarjoiltiin naposteltavaa ja drinksuja. Muutamat ryhmästämme alkoivat jo väsyä joten he palasivat hotellille.
Parempaan ajatustenvaihtomoodiin “uusien ystävien” kanssa päästiin vasta Iltajuhlassa. Suurin osa Lahden ryhmästä poistui jo hyvissä ajoin kohti hotellia. Osa jäi pippaloimaan lähes pikkutunneille. Södermalmenilta löysimme mukavan ruokaravintolan, missä saatoimme ryypätä rauhassa ja tuhria luonnoskirjojamme, sekä keskustella omalla porukalla.

Lördagen

Tapahtuman varsinainen ohjelma alkoi puolilta päivin. Myyntipöydät oli tarkoitus saada kuntoon kymmeneksi, mutta niiden laittaminen jatkui noin kahteentoista. Informaatiokatkokset ja sekoilu pöytäpaikkojen kanssa alkaa pikkuhiljaa tuntua Tukholman tapahtumassa turvalliselta traditiolta. Kylläännyin laahaamaan takkiani ja painavaa reppua, joten parkkeerasin Navan pöytään. Jenni, Kasper, Terhi ja Mikko ja Tommi olivat pari tuntia myöhässä, ja niinpä meillä oli myynnissä ainoastaan Sarjari 58.

Viereisessä pöydässä kustantajalegenda Rolf Classon (kuvassa oik.) asensi Kartagon arsenaalia lähtötelineisiin.

Ohjelmisto starttasi sveitsiläisen Christian Gasserinluennolla “Tämän olen aina halunnut tietää saksalaisesta sarjakuvasta”. Gasser on ammatiltaan toimittaja ja yksi Strapazin -lehden taustavoimista. Neljästi vuodessa ilmestyvä Strapazin juhlii Vappuna 75. numeronsa tulemista. Se on yksi niistä komeista eurosarjislehdistä joka syntyi 90-luvulla kulkemaan Art Spiegelmanin ja Francoisé Moulyn Raw -lehden viitoittamaa tietä.

Gasser heitteli koko joukon saksalaisnimiä ja kuvitusnäytteitäkin oli riittävästi. Alkuun saksalainen kielialue kärsi Wilhelm Buschin luomasta kerrontahegemoniasta. Kaikki piti kuulemma tehdä Max ja Moriz -tyyliin, kuvakirjamaisesti ilman puhekuplia. Helpotusta asian tilaan tuli vasta myöhään 1920 -luvulla, mutta jenkkisarjakuva valloitti sodan jälkeen nopeasti maan. (Hyppään tässä historiaosuuden yli, enkä jaksa luetella niitä isoja saksalaisia nimiäkään joita Gasser painotti)
Ranskan ja Belgian laatusarjakuvan vaikutus ujuttautui Saksaan Sveitsin kautta. 1990-luvun alussa monet kuvataiteilijan oloiset tekijät innostuivat sarjakuvasta, ja loppu onkin sitten historiaa. Tavallaan tekijöillä Strapazin julkaisijoilla oli hyvä sauma, sillä aivan 90 -luvun alussa Carlsen ja Egmont kilpailvat pumppaamalla markkinan täyteen lehtiä, niin että romahduksen jälkeen sinne oli tilaa mennä.
Nyt saksalainen sarjakuva ei ole enää maailmalla vitsi tai kuriositeetti. Huomionarvoinen asia on myös se, että nimenomaan Strapazin -linjan artsukama on nykyään saksassa yhtä kuin sarjakuva. (Manga ja muu huttu on jotain muuta?!)
Itävallasta löytyy kuulemma tasan yksi, mutta sitäkin loistavampi tekijä: Nicolas Mahler. Gasser kehotti painokkaasti tutustumaan Mahlerin nerokkaisiin sarjakuviin ja minä tein työtä käskettyä.
Aivan täysin Gasserin luento ei vastannut otsikkoaan, sillä minä olisin halunnut tietää myös saksalaisesta valtavirrasta. Luennoitsija tunsi aiheen heikosti ja vielä heikommin hän tunsi sen omakseen. Viiden tuhannen levikillään Strapazin on (noin 100 miljoonan ihmisen kielialueella) merkittävä julkaisu. Kaupallinen sarjakuva on Saksassa kuulemma mangaa tai marvelia. Kotimaisista tekijöistä Ralf König liikkuu omissa sfääreissään 100-150 tuhannen painoksillaan.

Seuraavaksi oli ohjelmassa vuorossa berliiniläisen ilmaisjakelulehden Moga mobon esittely. Lehteä on pauhottu kasaan jo noin kymmenen vuotta. Vesa Kataisto lupasi aiheesta artikkelin Kvaakiin.

Neljältä stagelle astuivat Uli Oesterle, Ulf K., haastattelija sekä Thomas Ott (kuvassa vasemmalta oikealle). Varhaiskeski-ikäiset herrat kertoilivat sekä esikuvistaan (1980- ja 90-luvun ranskiksia vahvistettuna Charles Burnsilla), että omasta tekemisestään. Kaikkien puheista kuvittelin aistivani rivien välistä hienoista kyllästymistä koko taidesarjakuvahössötykseen. Ott sentään vakuutteli olevansa ryhtymässä taas hetikohta hommiin. Muuten miesten puheet olivat osastoa:
– En lue sarjakuvia, ei ehdi.
– Tekijöitä taitaa olla enemmän kuin lukijoita.
– On tärkeätä, että sarjakuvia on olemassa ja julkaistaan.
– Mieluummin tekisin elokuvia, ja teenkin.
– Ei sarjiksia ole varaa ostaa, mutta niitä voi varastaa…
Muistiinpanojani ohjelman tästä osuudesta edustaa kaksi yksityiskohtaista piirrosta edessä istuvan tyypin takaraivosta. Ehkä on syytä lopettaa aiheen repostelu tähän.
Ja hei, jos nahkashortsimaan sarjakuvataide alkoi kiinnostaa, voi siihen parhaiten tutustua Luzernin fumetto-festareilla toukokuun alussa tai elokuussa Berliinin pippaloissa.

Sunnuntai – hemma hos mamma

Lahtisten ryhmä karisti Tukholman pölyt jaloistaan jo alkuillasta. Lautta oli sunnuntai aamuna Turussa sen verran aikaisin, että jätimme suosiolla Mauri Kunnaksen näyttelyn käymättä.
Parasta spx04:ssä on ihmisen kokoinen ohjelmisto ja Kristiinan tarjoamat ilmaiset pullat ja pullot. Kelikin oli vaihteeksi mainio. Myynnistä saamaansa tiliä tuskin Napa ja Hurryt kehuskelevat. He jäivät Stockikseen vielä sunnuntain animaatiopäivää koluamaan.
Kolehmainen tekee hienoa työtä yrittäessään auttaa suomalaisia jurrikoita saattamalla heidät kosketuksiin erinäisten ruotsinsukuisten kansojen edustajien kanssa! Ja nyt – kaikki pitämään peukkuja yhteispohjoismaisen sarjakuvakirjastohässäkkähankkeen onnistumiselle. Se voi taas poikia vaikka mitä.

Lisää aiheesta: Katsaus spx04:stä hankittuihin pienlehtiin
Saksalaisesta sarjakuvasta keskustellaan Kvaakissa
Kataiston miniraportti Tukholman sarjiskaupoista
Thomas Ottista on juttu Sarjainfo 4/97:ssä ja pian Infoon on tulossa asiaa Atakista