Oulun sarjakuvafestivaali viikonloppuna

Suomalaisen sarjakuvafestivaalivuoden päättävä Oulun sarjakuvafestivaali on 23.-25.11.2018. Päätapahtumapaikkana on Oulun pääkirjasto, jonne lauantaina levittäytyy Sarjakuvakeidas.

Sarjakuvafestivaalin tapahtumat alkavat jo tänään illalla Limingassa. Paikallisessa kirjastossa on yhdysvaltalaisen residenssitaiteilija Cara Beanin näyttely ja nuorisoseuran talolla vietetään iltaa piirtämisen merkeissä. Perjantaina ovat festivaalin varsinaiset avajaiset, joiden yhteydessä paljastetaan Skrew you -tunnustuksen saaja ja Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun parhaimmisto.

Perjantaina avataan myös festivaalinäyttelyt. Pääkirjaston Sarjastossa on esillä norjalaisten Martin Ernstsenin ja Sigbjørn Lilleengin ja tanskalaisten Stine Spedsbjergin ja Søren Mosdalin töitä. Kotimaisista tekijöistä esillä ovat muun muassa Ville Ranta, Ilpo Koskela ja Sunna Kitti. Näyttelyihin järjestetään esittelykierros.

Varsinaisena festivaalipäivänä sarjakuvakustantajien ja pienlehtien tekijöiden pöydät levittäytyvät kirjaston ensimmäiseen kerrokseen. Tarjolla on myös vieraiden haastatteluja ja esityksiä. Esimerkiksi Mari Ahokoivu kertoo Oksi-sarjakuvakirjastaan ja Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Kamalasta luonnosta.

Aikakauslehti Kaltion sponsoroimana Kemin sarjakuvapäiviltä tuttu Sprinttistripin SM-kilpailu tekee paluun. Hallitseva mestari Reetta Laitinen saa seuraajan kuuden vuoden tauon jälkeen.

Sunnuntaiksi on luvassa mestarikursseja ja tietoa sarjakuvatutkimuksesta. Keskustelemassa on muun muassa ankkatohtori Katja Kontturi.

* Koko ohjelma netissä
* Kvaakissa voi keskustella festivaalista

Kirjoittaja työskentelee festivaalin järjestävässä Oulun Sarjakuvaseurassa.