Sarjakuvalehdistön vaiheita Suomessa – osa 1

Yhtyneiden kuvalehtien toteutumaton hanke Uusiruutu-lehti, vuoden 2002 pahimpia mokia sarjakuvarintamalla oli vain yksi monista yrityksistä julkaista laadukasta, taiteellisesti tavallista korkeatasoisempaa tai suomalaisille sarjakuvantekijöille laajalevikkistä julkaisufoorumia tarjoavaa lehteä.

Monet sarjakuvan harrastajat ja ammattilaiset muistelevat Sarjista, Ruutua, Tapiiria ja muita julkaisuja haikeudella. Uusiruudusta toivottiin uutta piristysruisketta pitkään lamaannuksissa olleelle sarjakuvalehdistölle ja alan kulttuurille yleensä pohjoisilla rannoillamme.

Kannattavan, aikuisemmalle lukijakunnalle suunnatun laatusarjakuvajulkaisun pykääminen pienille markkinoillemme tuntuu suorastaan mahdottomalta projektilta. Useita yrityksiä on tehty vuosikymmenten aikana, ja kaikkia on kohdannut joko nopea kuolema tai hidas hiipuminen unohduksiin. Lehtien keskimääräinen ikä on ollut siinä kolmen vuoden tienovilla. Ensimmäinen osa käsittelee julkaisuhistoriaa vuosilta 1945-1973.

Suomalaiset seikkailusankarit

Ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvajulkaisuna pidetty Sarjakuvalehti (1949-1963) ei sisältänyt yhtään suomalaista materiaalia mutta oli omana aikanaan varsin tasokas julkaisu, yhä monien vanhempien sarjakuvaihmisten muistelema. Sarjakuvalehti esitteli aikansa parhaita sanomalehtisarjakuvia.

Kuitenkaan Sarjakuvalehti ei ollut ensimmäinen alallaan. Peräti täyssuomalainen Piirtopalat -lehti ennätti ensin jo vuonna 1945,

Piirtopalat oli ensimmäinen sarjakuvalehti Suomessa.
Piirtopalat oli ensimmäinen sarjakuvalehti Suomessa.

vaikkei ihan puhdas sarjakuvalehti ollutkaan. Pääpaino oli toki sarjakuvilla ja mukana oli tekstijuttuja ja pilakuvia. Piirtopaloja julkaisi Piirtopaino Oy toimittajinaan painon työntekijät Veikko Hannunniemi ja piirtäjä Eka Karppanen. Hannunniemi oli myös yksi lehden sarjojen käsikirjoittajista. Lehteä ilmestyi 11 numeroa ennenkuin se joutui lopettamaan. Lukijoita ei liene ollut kylliksi ja sodanjälkeinen paperipula säännöstelyineen, sekä lehden siirtyminen loppuvuodesta 1945 ns. veropaperiluokkaan oli varmasti suurin rasite.

Piirtopalat ehti kuitenkin julkaista mielenkiintoisen valikoiman suomalaista sarjakuvaa, Egon Meurosen Tohtori X joka oli varhaista suomi-scifiä, Ari Ajannon ja Hannunniemen historiallinen seikkailusarja Noita suomalainen sekä Hannunniemen ja Kalle Patoluodon humoristinen merimiessarja Humu-Heikki, vain muutamia mainitakseni.

Kultainen Toteemi Piirtopalaoista
Kultainen Toteemi Piirtopalaoista

Lehdessä esiteltiin myös aikakauden parhaita piirtäjiä, kuten Ami Hauhio (Maan mies Marsissa, Koltan perintö) ja Erkki Tanttu (Rymy-Eetu). Lehti antoi myös sarjakuvien piirtämisohjeita omalla palstallaan. Huomattavasti edellä aikaansa siis. Uusintajulkaisuna tehty kokoelma lehden sarjoista voisi olla paikallaan.

Piirtopalojakin tuntemattomammaksi jäänyt yritys oli tuoda kirjailijanimimerkki Outsiderin (Aarne Haapakoski) pulp-henkisiä jännäreitä sarjakuvamuotoon oman lehtensä sivuilla. Outsiderin jännityssarjoja kustansi kuopiolainen Yhtyneiden lehtien kirjapaino Oy. Tiettävästi vain yksi numero ilmestyi vuonna 1951. Kaiken kukkuraksi näyttää siltä että tätä numeroa on jäljellä yksi vaivainen kappale. Sitä ei ole edes Helsingin Yliopiston vapaakappalekirjastossa. Ainoa tunnettu kappale putkahti jostain 1970-luvun lopulla Kuuskulman Antikvaarisen kirjakaupan pitäjä Pekka Vitamon käsiin.

Outsiderin jännityssarjoissa on julkaistu sarjakuvaversiona kolme jännitystarinaa: Börje Hielmin piirtämä scifi- seikkailu Atorox Kuussa, V. Nokelaisen kynäilemä Klaus Karma-dekkari ja kesken jäävä Sigurd Laesvirran piirtämä Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen -seikkailu Ben Huronin testamentti.

Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki
Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki

Ainakin viimeksi mainittu on aiemmin julkaistu 1940-luvulla Outsiderin lehti -nimisessa julkaisussa jatkosarjana. Toisen maailmansodan aikana tk-piirtäjänä toimineen Laesvirran piirrokset olivat amerikkalaissarjoihin verrattuna melkoisen kömpelöitä. Sarjakuvakerronnan perusteetkaan eivät ole olleet oikein hallussa, puhekuplien järjestys on paikoin lukusuunnan vastainen ja ruuduissa on liian paljon selittelevää tekstiä. Muista sarjoista en lehteä näkemättömänä osaa sanoa mitään. Harvinaisuusasteesta huolimatta lehden hinta on keräilyoppaissa määritelty “vain” 75-115 euroon.

Suomalaisia sarjakuvia ilmestyi paljon sanoma- ja aikakauslehdissä etenkin ennen toista maailmansotaa. Niistä tehdyt albumikoostet olivat suosittuja, mutta viimeistään 1950-luvulla ylikansallinen tuotanto tulvahti Suomeen. Tiheässä tahdissa ilmestyvät värilliset sarjakuvalehdet olivat meillä ennennäkemätön julkaisuformaatti. Kotimaisten sarjojen oli vaikea kilpailla vauhdikkaiden ja modernien sarjojen kanssa.

Amerikkalaisten ja italialaisten sarjissankarien laumojen puristuksissa yritti vielä yksi suomalaiskansallinen sankari laittaa kampoihin. Historiallinen seikkailusankari Heimosoturi Ismo

Heimosoturi Ismo
Heimosoturi Ismo

taisteli suomalaisuuden puolesta omassa nimikkolehdessään viiden numeron verran vuonna 1957. “Tervehenkinen suomalainen sarjakuva – jokaisen vapaalukemisto”, ilmoitti lehden ykkösnumeron takakansiteksti.”Ismon tarkoitus ja tehtävä on suomalaisen kansallishengen vaaliminen ja suomalaisen miehen ja naisen lujatahtoisen elämänuskon ja uljaan taistelijamielen ylistys”, jatkoi teksti. Ilmeisesti 40-lukulaiselta kansallismielisyydeltä tuntuva sarjan henki ei uponnut ulkomaisiin sarjoihin jo tottuneisiin lukijoihin, ja Ismon taistelu loppui lyhyeen. Lauri Pakkalan ja Urpo Mikkosen sarjakuva oli myös melkoisen kömpelö piirrosasultaan, eikä mustavalkoisen lehden painoasukaan ollut paras mahdollinen.

Tuona Ismon vuonna 1957 Suomessa ilmestyi 21 sarjakuvalehteä, joista siis vain yksi suomalainen. Sitten saatiinkin odottaa 14 vuotta ennenkuin saatiin seuraava täysin kotimaista materiaalia sisältävä sarjakuvalehti. Sarjis.

Kustantamisen muutoksen vuodet

Sarjakuvalehtien kustannustoiminta pohjolassa keskittyi isoihin käsiin 1950-luvun jälkipuoliskolta alkaen. Sarjakuvalehdet olivat ylikansallisten ja/tai yhteispohjoismaisten yhtiöiden rakentamia julkaisuformaatteja joita myytiin paketteina. Lehdet ilmestyivät samannäköisinä kaikkialla pohjoismaissa, niiden materiaali oli peräisin pääasiassa Yhdysvalloista, Italiasta ja Englannista. Keskittyminen on jatkunut näihin päiviin saakka yritysostojen ja -sulautumien kautta.

Vasemmistolainen kulttuurikritiikki tarttui 1970-luvulla ylikansalliseen viihteeseen ja erityisesti sarjakuvaan. Lähes kaikki, niin sanoma- aikakaus- kuin sarjakuvalehdissä ja kirjoissa julkaistu sarjakuvamateriaali oli ulkomailla tuotettua. Mikään muu viihteen tai kulttuurin ala ei ollut samalla tavalla tuonnista riippuvainen.

Kansainvälinen suuryhtymä Williams, joka oli tuolloin Suomen suurin sarjakuvalehtien kustantaja, päätti kiillottaa hieman kilpeään. Oli ideoitu julkaistavaksi täysin kotimainen sarjakuvalehti.

Sarjis
Sarjis

Williamsin johtaja Kai Brunila kutsui Joonas-sarjakuvasta tunnetun Veikko “Joonas” Savolaisen pistämään lehteä pystyyn. Lehdissä julkaistiin näyttäviä ilmoituksia joilla haettiin uusia piirtäjiä, Joonaksen jo ennestään tuntemien lisäksi. Sarjikseen löytyikin sellaisia nimiä kuin Tarmo Koivisto ja Kari Leppänen. Lehden runkona toimi kussakin numerossa jakso vanhaa kunnon seikkailuklassikko Joonasta. Lisäksi lehdessä oli Nuori Kyky -palsta ja lyhyitä asia-artikkeleita sarjakuvista.

Sarjiksen painosmäärät olivat nykyisen mittapuun mukaan suuret, noin 15 000 – 20 000. Lehden saama palaute julkisuudessa, lehdistössä ja myyntipisteissä oli positiivista. Näytti siltä että iso multikansallinen yrityskorporaatio oli pystynyt tuottamaan kannattavasti paikallistason viihdekulttuuria. Iso raha oli ainakin mahdollistanut mukavan budjetin ja näkyvyyden.

Kuitenkin Sarjis lopetettiin vain parin vuoden kuluttua. Williams -yhtiön omistus pohjoismaissa oli melko mutkikas, joka tapauksessa se kuului Warner Brothers konserniin. Suomessa Williamsin omisti Warnerin sveitsiläinen tytäryhtiö Thorpe & Porter. Yhtiö joutui kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin 1970-luvun puolivälissä ja yhtiön sarjakuvapuolen osti ruotsalaisen Bonnierin omistama Semic. Uudelleenjärjestelyt olivat omistussuhteitakin monimutkaisemmat ja monia lehtiä lakkautetiin, joukossa meni myös Sarjis. Levikki oli ollut 10-15 000 kappaleen paikkeilla, jota tuolloin pidettiin kannattavuusrajana. Nyt sama luku olisi Sarjiksen kaltaiselle lehdelle todella hyvä.

Seuraava osa ilmestyy ensi viikolla. Aiheina mm. undergroundilla aikuistuva sarjakuva, Jymyineen ja Huulineen sekä paikallisten sarjakuvaseurojen julkaisut, myös Ruutu ja kumppanit.

Valitan joidenkin näytteiden valokopiotasoa.

Lähteet:
Heikki Jokinen/Kalervo Pulkkinen: Suomalaisen sarjakuvan ensyklopedia – Kemin sarjakuvakeskus 1996

Heikki Kaukoranta/Jukka Kemppinen: Sarjakuvat – Otava 1982

Timo Reenpää: Piirtopalat – Sarjainfo 3-4/1977 – Suomen sarjakuvaseura

Pekka Tuliara: Kalle-Kustaa Korkki – Vielä yksi uutinen! – Sarjainfo 26 – Suomen sarjakuvaseura 1980

Heikki Jokinen: Joonas sarjakuvantekijä – Jalava 1990

Ullamaija Kivikuru: Vieraita lehtiä – Aikakauslehti ajan ja paikan risteyksessä – Helsinki University Press 1996

Merja Heikkinen: Sillä välin toisaalla… – Taiteen keskustoimikunta 1991