Reima Mäkinen: Ruskaa pakkasella

Reima Mäkinen ei ole kovin tuttu nimi suuremmalle sarjakuvayleisölle, mutta kun mainitaan Pahkasiassa yli 20 vuotta sitten julkaistu ”Paska juttu” niin yllättävän monet aikalaiset muistavat sen ulkoa. Mäkinen onkin saanut sarjakuviaan julkaistuksi jo neljällä vuosikymmenellä.

No, kakkahuumoria tämä Mäkisen viimeisin albumi ei ole, paitsi ehkä nimensä puolesta. Mäkisen kanssa samaa ikäluokkaa olevana muistan hyvin sekä hyvän hyötysuhteen omaavan Ruska-viinin että tuon sanamuunnoksen. Koko Mäkisen aikaisempi tuotanto ei ole minulle tuttua, edellisvuotisen Kari Sihvosen kanssa tehdyn ”Kivisylin” luin toki hiljattain. Sekin oli hyvä, tämä on omalla tavallaan parempi.

Albumi alkaa kliseellä: Sarjakuvapiirtäjä miettii aihetta sarjakuvalleen. Klisee taitaa olla vain vitsi, koska pian tulevat fantasiaelementit mukaan ja oikein innostun, vuoden 2003 Mäkinen matkustaa ajassa uudenvuodenaattoon 1980 tapaamaan nuorempaa minäänsä ja käskee tätä pitämään päiväkirjaa jotta voisi tehdä siitä nelikymppisenä albumin. Ja sitten albumi alkaakin kuvaamaan 17-vuotiaan Reiman arkista elämää ja asioita jotka hänelle olivat tammi-helmikuussa 1981 tärkeimpiä: Piirtäminen, viina ja tytöt. Ei välttämättä tuossa järjestyksessä. Mäkisen piirrostyyli vaikuttaa ensivilkaisulla luonnosmaiselta ja hutaistulta, mutta kun katsoo tarkemmin, on 1980-luvun alun Tampere ikuistettu hienosti albumiin. En vain ole Tampereella asunut, joten nostalgiaelementti menee siltä osin ohi. Muuten ajankuvan kuvaus iskee nostalgisesti, Mäkinen keskittyy kuvailemaan viikonloppujen sekoiluja tylsien koulupäivien sijaan. Koulustakin puhutaan, humalatilan edesauttamana. Albumi päättyy taas nuoren ja keski-ikäisen Mäkisen kohtaamiseen ja näin ympyrä sulkeutuu näppärästi ja muodostaa kokonaisuuden albumista, pelkästä päiväkirjasta ei siihen olisi ollut.

Liitteinä on Mäkisen nuoruusmuistoaiheisia sarjakuvia vuosien varrelta, autenttinen päiväkirjan aukeama sekä kirje ja valokuva takakannessa. Toinen mahdollisuus olisi ollut käyttää vanhoja hengentuotteita uuden työn lomassa. Ja samalla olisi tullut osoitettua että kyllä muutakin tehtiin kuin ryypättiin.

Vanhoihin töihin viittaaminen ei ole mitään uutta, vaikkakin varsin harvinaista fiktiossa. Art Spiegelmanin Mausissa oli keskellä tarinaa miehen nuoruudentyö, koska siihen viitattiin varsinaisessa tarinassa. Proosan puolella taas Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa oli aika muistella Päätalon sota-aikaista komennusta vankileirillä, mutta hän kuittasi sen kehoittamalla lukemaan 1960-luvulla ilmestyneen ”Nälkämäen”. Kirjoittihan Päätalokin samoja kokemuksiaan useampaan kirjaansa, mutta tuo olisi ollut niin pitkä tarina että lukijat olisivat antaneet äkäistä palautetta uusinnasta. ”Nälkämäen” erääseen vankiin Päätalo kertoi toisessa kirjassaan törmänneensä myöhemmin Tampereella, joten sen lukeminen kesken Iijoki-sarjan oli perusteltua. No, nämähän eivät itse asiassa olekaan fiktiota.

Ruskaa pakkasella -albumia voi suositella hyvin meitä nostalgikkoja nuoremmillekin, samanlaistahan tuo nuorison vapaa-ajanvietto on nykyisinkin. Pää sekaisin ja pariutumaan pakkasellakin.

Kerubi comics #4, Sarjamania 2003, 128 s.
mustavalkoinen sarjakuvapokkari
ISBN 952-5449-10-6
128 sivua, mv
Hinta n. 10 euroa

Reima Mäkisen kotisivut

7 Replies to “Reima Mäkinen: Ruskaa pakkasella”

  1. Vai on Jukka nykyään sisällöntuottaja… Onnea vaan!

    Ruskaa Pakkasella en ole vielä lukenut, mutta ostoaikeissa on.

  2. sinänsä mielenkiintoista että albumi alkaa itse kokonaisuuteen ainoastaan näennäisesti liittyvällä prologilla jossa mäkinen pohtii konfliktia jolla aloittaa tarina. tällainen koulukirjalähestyminen tarinankerrontaan paljastaa jo miltä pohjalta ollaan lähdössä liikenteeseen. hän väittää löytäneensä konfliktin mutta mitään sellaista ei lukijalle esitetä. nykyisen ja menneisyyden minuuksien kohtaaminen ei ole mielestäni mikään ristiriita. parempi ristiriita olisi jo se että miksi tekijä on piirtänyt itselleen naisen ruumiin kuvassa jossa hän hajoittaa tietokoneensa.

    albumi on äärimmäisen onnistunutta ajankuvausta valitettavasti ilman minkäänlaista mielenkiintoa. asiaan muistaakseni puututaan jo albumissa itsessään. tekijä kommentoi ettei tallentanut päiväkirjaan tuntojaan, ainoastaan tapahtumia. sama ongelma vaivaa nykyisyydessä päiväkirjaansa tutkivaa tekijää joka etäisyydestä huolimatta on kykenemätön löytämään mitään elämää suurempaa muistiinpanojen rivien välistä.

    on ehkä syytä pohtia sitä, miksi päiväkirjoja julkaistaan. esimerkiksi kalervo palsan nuoruuden päiväkirjat ovat mielenkiintoisempaa ja monipuolisempaa luettavaa. jälleen kerran herää suomalaista sarjakuvaa lukiessa se iänikuinen kysymys:
    MIKSI.
    TÄMÄ.
    ON.
    TEHTY?

    Olen kuitenkin iloinen siitä että Reima Mäkinen tuottaa jälleen sarjakuvaa. Tässä uudessa albumissa jäin turhaan odottamaan samaa asiaa jota kaipasin edellisestäkin (kivisylistä): omaperäisyyttä, innovaatiota tai heittäytymistä. suomalaisilla tarinankertojilla tuntuu olevan yhteisenä ongelmana että halutaan tehdä tarinoita itselle tärkeistä tai kipeistä asioista muttei uskalleta pureutua tarpeeksi syvälle vaan tutkaillaan asiaa pinnallisesti ja varoen.

    Mäkisen tuotannosta kiinnostuneille suosittelen Ruuhkalukemisto-lehteä jonka tuskallinen teinitarina on täysin torpedoitu myöhemmässä kivisyli-albumissa. nuoruudentuskasta kiinnostuneille taasen kouraan albumi seitsemäs kerros.

  3. Tietenkin tarkoitin etten ole vielä JUONUT ruskaa pakkasella 🙂
    Nyt on pakkasta…

  4. luin tämän tuotoksen eilen illalla ja voin sanoa että tykkäsin.

    ei kyllä mullistanut maailmaani mutten kuitenkaan halunnut järsiä valtimoani auki tyrmistyksestä.

    postitiivinen lukukokemus noin kaiken kaikkiaan.

Kommentit on suljettu.