1961 / 100 – Pöllisen möhläyksiä

Sarjakuvien Suomi 100

Pöllisen möhläyksiä
Kuvat ja teksti: Aarno Liuksiala
Omakustanne? 1961 [uusintapainos 1992]

Ylimetsänhoitajaksi urallaan edennyt Aarno Liuksiala (1903-1988) teki piirsi opintojensa ja päätyönsä ohessa sarjakuvia ja karikatyyrejä koko ikänsä. Liuksiala oli myös suosittu ex libristen tekijä, Oulun yliopiston kirjaston kokoelmissa on koko joukko hänen kirjanomistajille tekemiään tunnuksia. 1920-luvulla Liuksiala piirsi muun muassa Uuteen Suomeen ja Veli Giovannin Pilapalat-lehteen.

Vuonna 1950 pää- ja sivutyöt yhdistyivät oivalla tavalla, kun Liuksiala aloitti Metsälehden sarjakuvantekijänä. Lehden sarjakuvasankariksi tuli Suurmöhlääjä Pöllinen, jota piirtäjä itse kuvasi seuraavasti:

Pöllinen on mustine viiksineen ja housunpaikkoineen yritteliäs, mutta hieman yksinkertainen tyyppi. Kun “lanttu ei aina leikkaa”, hän möhlii pahasti ja niinpä hänelle käykin useimmiten tehtävissään hullusti.

Pöllistä Liuksiala teki vuoteen 1969 saakka. Vuonna 1961 ilmestyi kokoelma Pöllisen möhläyksiä, ilmeisesti omakustanteena mainosrahoituksella. Sen esipuheessa Liuksiala kiittää Metsäkustannusta painolaattojen lainaamisesta. Lehdessä käytetty sarjakuvan otsikkolaatta on päätynyt metsämuseo Luston kokoelmiin. Luston amanuenssi Pekka Virtanen julkaisi Liuksialan elämäkerran Kynä käy satavuotisjuhliin 2003.

Pöllisen möhläykset perustuvat usein metsäalan ammattitermien ja käytettyjen mittojen väärinymmärtämiseen. Puunostaja ei todellakaan maksa hyviä kantorahoja kannoista. Kolmen sylen mittainen tolppa, jalan korkeudella oleva lanka tai 18-jalkainen tukki ovat Pöllisen mielessä fingerporilaisia konkreettisia käsitteitä. Yhtymäkohta Pertti Jarlan Fingerporiin on myös sarjakuvastripin ideoinnissa: Liuksiala piirsi monesti lukijalta saamansa idean. Metsälehti palkitsi toteutettujen ideoiden lähettäjät käsikirjoituspalkkiolla ja julkaisemalla nimen stripin yhteydessä. Kokooma-albumissa ei avustajien nimiä kuitenkaan ole.

Suomi elää metsästä

Suomalaisen metsänhoidon perusteet uudistettiin 1930-luvun lopulla. Laajaan käytäntöön ne tulivat 1940- ja 1950-luvuilla. Liuksiala oli tekemässä metsänomistajille ja metsätyöntekijöille oppaita uudesta tavasta käsitellä metsiä ja hakata niiden tuotoksia. Pöllisen möhläykset olivat niin äärimmilleen vietyjä, että sellaisiin suurmöhläyksiin hän tuskin metsänhoitajana törmäsi.

1950-luvulla suomalainen metsäteollisuus laajentui ja alkoi tuottaa jalostetumpia tuotteita. Aikaisemman sahatavaran lisäksi massatuotteiksi tulivat myös sellu ja paperi. Kemianteollisuuskin alkoi rakentua metsien varaan. Opastus uuteen oli tarpeen, koska eri tehtaiden koneille piti olla erilaisiin mittoihin tehtyä puutavaraa. Liuksialan toinen sarjakuvahahmo, Metsä-Eemeli, rakentui enemmän valistuksen varaan. Kokooma-albumin takakannessa Metsä-Eemeli suosittelee Osuuskassoja tienestien talletuspaikaksi.

Pöllinen lienee ollut ammatiltaan pienviljelijä, nykyisin lähes kadonnut ammattiryhmä. Maaseudulla eli runsaasti suurille maataloille ja metsäteollisuusyrityksille kausitöitä tekeviä, jotka saivat osan toimeentulostaan pieniltä tiloiltaan. Yksin ne eivät kuitenkaan elättäneet. Vielä 1970-luvun alussa eräissä piireissä haaveiltiin, että nämä tilat ja metsien kausityöt voisivat elättää suuren osan suomalaisista. Syrjäisten metsäkämppien ja sivutoimisten metsurien aikakausi jäi kuitenkin lyhyeksi työn tehostumisen vuoksi. Moottorisahat ja metsäkoneet korvasivat 1960- ja 1970-luvuilla nopeasti pokasahat ja hevoset. Pöllisen aikakausi loppui.

Pöllisen möhläykset olivat aikanaan hyvin suosittuja. Ammattilehdessä ilmestynyt sarjakuva mainitaan myös Kaukorannan ja Kemppisen Sarjakuvissa, ja Liuksiala on mukana Olavi Järven Parhaat pilapiirtäjämme -teoksessa.

Kirjallisuutta

Pekka Virtanen. Kynä käy. Metsälehti 2003.
Heikki Kaukoranta – Jukka Kemppinen. Sarjakuvat. Otava 1982.
Olavi Järvi. Parhaat pilapiirtäjämme. Tammi 1979.

* Keskustele sadan vuoden sarjakuvista
* Vuosilta 1917-1966 valitut sarjakuvat listattuna