Sarjakuvien Suomi 100
 |
|
Helsingin Sanomat, viikkoliite su 5.4.1931 © Akseli Halonen
|
Pulliainen
Käsikirjoitus/Teksti: Akseli Halonen
Julkaistu: Helsingin Sanomat 4.1.1931 – 28.12.1931
Akseli Halonen (19.1.1890 – 1952) työskenteli terveydellisistä syistä nuoruusvuosinaan puutarha-alalla sekä sähköasentajana. Vuonna 1912 hän kuitenkin päätti ryhtyä taiteilijauralle. Piirustusopetusta Porvoossa opetti Haloselle Elin Nordlund, jonka jälkeen hän jatkoi opintojaan omin päin. Opintoretket Skandinaviaan, Baltiaan, Ranskaan, Puolaan, Tshekkoslovakiaan, Itävaltaan, Italiaan ja Englantiin kehittivät Halosesta taitavan piirtäjän ja kuvittajan. Varhaisimpia töitään oli mm. kansanvaltuuskunnan eli Suomen sisällissodan aikana toimineen punaisten valtaaman rahapajan oman 5 pennin kuparikolikon suunnittelu. Kolikon aiheena oli kolme fanfaaritorvea ja liput. Raha mitätöitiin heti sisällissodan jälkeen.
Helsingin Sanomien toimittaja ja piirtäjä Rafael Rindellin menehdyttyä 1920, hänen tilalleen palkattiin Akseli Halonen. Hän oli aiemmin toiminut freelancerina ja piirtänyt pilakuvien lisäksi mainoksia. Helsingin Sanomissa Halonen toimi kuvittajana ja viikkoliitteen taittajana. Hän kuvitti mm. poliitikkojen muotokuvia, potretteja oikeusistunnoista, taustoitti päivän uutistapahtumia, Tiituksen pakinoita, päivän kuvat -palstaa ja viikkoliitteen kansikuvia. Halonen tekstasi myös kaikki Helsingin Sanomien ja Ilta-sanomien sarjakuvat, niin kauan kuin työskenteli lehdille. Valokuvat yleistyivät vasta 1930-luvulla, joten piirtäjille oli paljon käyttöä 1920-luvun sanomalehtien toimituksissa.
Pulliainen oli Helsingin Sanomien ensimmäinen suomalainen sarjakuva 1927. Samaan aikaan syyskuussa 1927, Halonen piirsi myös toista, säännöllisesti ilmestyvää Olli, Halli ja Kissimirri -eläinsarjakuvaa. Pulliainen alkoi sunnuntaina 18.9.1927 Helsingin Sanomien viikkoliitteessä. Tarkoituksena oli piirtää mies, joka seuraisi ja kommentoisi pääkaupunkiseudun arkea ja uutisia omasta näkövinkkelistään. Pulliainen sai kilpailijan maaliskuussa 1929, kun Bulls-syndikaatin levittämä Felix-kissa alkoi ilmestyä Helsingin Sanomissa. Vuonna 1931 lehteen tuli Mikki Hiiri. Pulliainen sai väistyä ja niinpä viimeinen Pulliainen ilmestyi viikkoliitteessä 7.5.1933. Pulliaisen tilalle tuli Kissalan pojat heti seuraavana sunnuntaina. Halonen jatkoi Pulliaisen päätyttyä muita töitään Helsingin Sanomissa 1940-luvulle asti.
Pulliainen juo vahingossa alkoholia
 |
|
Helsingin Sanomat,, viikkoliite su 10.5.1931 © Akseli Halonen
|
Helsingin Sanomien viikkoliite 10. toukokuuta 1931, jossa Pulliainen ja hänen ystävänsä ottavat lasillisen, jotain jossa on prosenttiloita. Tuohon aikaan kieltolaki oli vielä voimassa, joten kaverukset joivat laitonta alkoholia.
Kieltolaki
Suomessa alkoi alkoholijuomia koskeva kieltolaki 1919-1932. Sinä aikana Suomessa ei saanut myydä eikä valmistaa alkoholijuomia.
Laki astui voimaan 1. kesäkuuta 1919. Kieltolain seurauksena Suomessa alkoi suuri viinan salakuljetus. Sitä tuotiin Suomeen mm. Virosta, Saksasta ja Danzigista (vapaakaupunki). Kotipoltto eli alkoholin valmistus itse tislaamalla yleistyi. Väestön siirtyminen väkeviin viinoihin ja spriihin alkoi näkyä terveyshaittoina. Myös huolimattomasti valmistettu viina toi kuolemantapauksia, koska alkoholi saattoi muuttua myrkylliseksi metanoliksi. Väkevimpiin viinoihin siirtyminen toi myös poliisille enemmän töitä. Väkivaltarikokset, häiriökäyttäytyminen ja virantoimituksessa olevien poliisien surmat lisääntyivät. Lopulta epäonnistuneeksi osoittautunut laki kumottiin.
Kansanäänestys kieltolain kumoamisesta järjestettiin 29.-30. joulukuuta 1931, jossa yli 70 % äänestäneistä äänesti lain kumoamisen puolesta. Eduskunta hyväksyi 25. tammikuuta 1932 uuden väkijuomalain, jossa päätettiin alkoholin myyntimonopolin keskittämisestä valtiolle. Laki tuli voimaan 5. huhtikuuta 1932 klo 10. Ajankohta muistetaan numerosarjasta 5-4-3-2-1-0, joka tarkoittaa 5.4.1932 klo 10. Silloin ensimmäiset alkoholiliikkeet avasivat ovensa.
Pulliaisen kuumatka
 |
|
Helsingin Sanomat, viikkoliite su 12.7.1931 © Akseli Halonen
|
 |
|
Helsingin Sanomat, viikkoliite su 23.8.1931 © Akseli Halonen
|
Helsingin Sanomien viikkoliitteessä su 5. heinäkuuta 1931 alkoi Pulliaisen 10 strippiä käsittävä jatkokertomus, jossa Pulliainen päättää lähteä Kuuhun. Hän on päättänyt tehdä jotain repäisevää, jonkinmoisen sankariteon. Koska Atlantilla ja Pohjoisnavalla on jo tungosta, päättää hän tehdä mätäkuussa 1931 tutkimusmatkan Kuuhun. Matka tehtäisiin rakettilentokoneella ja Kuun pinnalla tutkittaisiin Kuun pinnan mustelmia. Luultavasti hän tarkoitti kuun kraattereita. Rahamiesten Romu Oy:sta hän ostaa vanhan kanuunan. Näköjään rakettilentokoneesta on siinä vaiheessa jo luovuttu. Pulliainen iskee maahan paalun ja asettaa tykin paluun ja istumapaikka väsätään hevossatulasta. Hän sytyttää tulilangan ja tykki laukeaa, jolloin Pulliainen singahtaa ilmaan ja lentää noin 10 metrin päähän hiekkatöyräälle. Pulliainen ei turhia säikähdä vaan yrittää kokeilla uudestaan ja nyt toisin päin, mutta poliisi saapuu paikalle ja kysyy aseenkantolupaa, jota Pulliaisella ei tietenkään ole. Poliisi lähtee viemään Pulliaista putkaan.
Tässä sarjakuvassa on paljon samaa kuin Georges Mélièsin lyhytelokuvassa “Matka Kuuhun” (1902), joka muuten esitettiin jo samana vuonna Helsingissä ja muualla Suomessa. Jules Verne kirjoitti 1865 kirjan “Maasta Kuuhun” ja 1870 “Kuun ympäri”. Nuo kirjat julkaistiin Suomessa vasta 1929, Kariston kustantamana. Myöskin elokuva “Frau im Mond” eli “Matka Kuuhun” (Saksa 1929) sai meillä ensi-iltansa 20.1.1930, ainakin Helsingin elokuvateattereissa Punainen Mylly ja Astoria. Ehkä sarjakuvan idea on saatu näistä. Tosiasiassa tykillä ei voi laukaista ihmistä Kuuhun, koska ihminen ei kestäisi rähähtävästi laukaistua ammuksen lähtönopeutta. Mikään nykyaikainen tykki ei myöskään ole vielä päässyt irtautumaan maan vetovoimasta. Lähimmäksi tätä ajatusta ovat päässeet Yhdysvaltojen ja Kanadan yhteinen projekti HARP. Siinä tarkoituksena oli ampua tykillä satelliitteja avaruuteen. HARP tykin paksuus oli 406 mm ja pituus 40 m. Sillä pystyi ampumaan 180 kg ammuksen 180 km korkeuteen. Ensimmäinen ihminen eli Neil Armstrong käveli Kuun kamaralla vasta 20.7.1969. Yhteensä kuussa on käynyt 12 ihmistä, joista suomalaisia ei yhtään. Lähimpänä kuussa on käynyt suomalaissukuinen yhdysvaltalainen Timothy “Tim” Lennart Kopra. Hän pääsi avaruuteen 16.7.2009 avaruussukkula Endeavourin lennolle ja teki avaruuskävelyn 18.7. Korpa pääsi uudestaan avaruuteen ja kansainväliselle avaruusasemalle 15.12.2015. Lähemmäksi Kuuta ei sitten suomalainen tai suomensukuinen olekaan päässyt.
Pulliaisen joulu
 |
|
Helsingin Sanomat, viikkoliite su 20.12.1931 © Akseli Halonen
|
Helsingin Sanomat 20.12.1932. Pulliainen valmistautuu joulupöytään. Ruokana ainoastaan lautasellinen joulupuuroa kynttilänvalossa. Yhtäkkiä joulupukki tulee paikalle ja tuo hänelle joululahjaksi korin. Pulliainen avaa korin ja nostaa sieltä vinkuvan sian. Sika on nälissään, joten Pulliainen tarjoaa sille oman puurolautasensa. Sian syödessä puuroa Pulliainen seisoo vieressä ja tuumailee: “Sinne hävisi, minun joulupuuroni, mutta tallessahan se on!” Hän lähtee viemään porsasta teurastajan luo, jotta saa omansa takaisin. Poliisi katselee, kun Pulliainen kiskoo sikaa perässänsä ja epäilee, että sika on varastettu. Pulliainen löytää itsensä putkasta ja lauleskelee: “Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki…” Sarjakuva jatkuu uuden vuoden yli ja 3.1.1932 Poliisi tulee kertomaan, että on sattunut väärinkäsitys ja Pulliainen on vapaa lähtemään. Pulliainen menee hakemaan sikaansa ja löytää sian ja 4 pientä porsasta. Pulliainen kysyy: ” Onko tämä olevinaan jonkinlainen uudenvuodenvitsi vai?
Eri kulttuureissa kuva joulupukista vaihtelee, mutta luultavasti varhaisin ns. joulupukin esi-isä on ollut Pyhä Nikolaus (n. 270- n. 343 jKr). Pyhä Nikolaus toimi Demren alueella silloisen Myran piispana ja kohdisti apunsa lapsiin. Nikolauksesta tuli lasten suojelija, mutta myös merenkulkijoiden, vankien ja väärinkohdeltujen suojelupyhimys. Monet maat ovat sittemmin ottaneet Pyhän Nikolauksen omakseen ja kehittäneet tästä omat legendansa lahjoja jakavasta joulupukki hahmosta. Yleisesti on luultu, että Pyhän Nikolauksen ruumis siirrettiin Etelä-Italiaan Barin kaupunkiin turvaan muslimivalloittajilta vuonna 1087. Nyt viime aikoina kumminkin on alettu epäilemään, että Pyhän Nikolauksen ruumis olisikin jäänyt Turkin lounaisosissa sijaitsevan Antalyan Demren alueelle, Pyhän Nikolauksen kirkon alle, jossa Demren rauniot ovat. Arkeologit suorittavat alueella kaivauksia.
Suomessa joulupukin esiversio oli nk. nuuttipukki tai kekripukki. Vanhassa pakanallisessa Suomessa nuuttipukki oli pukeutunut hedelmällisyysriitin tapaan pukiksi, jolla oli pukin sarvet päässä, tuohinaamari kasvoilla ja turkki käännettynä väärin päin. Pukki kävi kyläilemässä eri taloissa, kerjäten jouluruuan tähteitä, juomassa alkoholia ja pelottelemassa lapsia. Joissakin tapauksissa pukki jakoi tuhmille lapsille risuja ja kilteille lahjoja. Suomalainen pukki alkoi käyttää punaisia vaatteita 1960-luvulla.
 |
|
Coca-Cola Company 1931 © Haddon Sundblom
|
Ennen vuotta 1931, Yhdysvalloissa joulupukki näytti pitkältä, luisevalta mieheltä tai pelottavannäköiseltä haltiahahmolta. Coca-Cola Company aloitti joulumainontansa 1920-luvulla, niissä esiintyi ankaran näköinen pukkihahmo. Vuonna 1931 Coca-Cola mainosti useissa lehdissä. Coca-Colan mainontaa hoiti silloin D’Arcy Advertsing -mainostoimisto ja sen mainonnasta vastaava Archie Lee halusi muokata joulupukkia vähemmän pelottavammaksi ja aidomman näköisemmäksi. Hän palkkasi amerikkalaisen kuvittajan Haddon Sundblomin suunnittelemaan uudenaikaista joulupukkimainosta. Sundblom oli isänsä puolelta ahvenanmaalainen ja äitinsä puolelta ruotsalainen. Sundblom alkoi etsimään ideoita joulupukin hahmoon mm. Clement Clarke Mooren runosta “A Visit From St. Nicholas”. Sundblomin joulupukki näytti pyöreähköltä, ystävälliseltä ja lämminhenkiseltä. Lisäksi hän piirsi hänelle punaiset vaatteet ja valkoisen parran, joka sitten vakiintui maailmanlaajuisesti joulupukin ulkomuodoksi. Sundblom piirsi Coca-Cola Companylle joulupukkeja vuosina 1931-1964. Suomessa taas Yleisradiossa 1927 Markus Rautio tai paremmin tunnettu “Markus-setä” kertoi joulupukin asustavan Suomen Lapissa, Korvatunturilla.
Joulukinkku on vanha pohjoismaalainen perinne. Esimerkiksi Islannin mytologiassa villisika uhrattiin talvipäivänseisauksen juhlassa Freyrille, hedelmällisyyden jumalalle. 1800-luvun loppupuolella joulupöydässä saatettiin syödä nautaa, lammasta tai sikaa. Joulukinkku oli ensin herrasväen ja maaseudun talonpoikien jouluherkkua. 1900-luvulla muutettiin maalta kaupunkiin tai kaupunkien lähitienoille. Monella oli kaupungissa pihapiirissä ryytimaa ja siellä kotitilalta tuotu porsas, jota lihotettiin kesä ja syksy. 1920- ja 1930-luvulla joulukinkusta alkoi tulla pysyvä jouluperinne, vaikka lampaanlavallakin oli oma kannattajakuntansa.
Lähteet:
Laikku 05 : Kotimaiset kuvasarjat 1900-1945 (Asema, 2005)
Tekijä: Mika Lietzen
Kuvat kulkevat (Suomen elokuvasäätiön julkaisusarja nro 11, 1981)
Tekijä: Sven Hirn
Helsingin Sanomat 1931 Kansalliskirjaston mikrofilmit
Pulliainen (Akseli Halonen)
Coca-Cola Companyn internet-sivut
http://www.coca-colacompany.com/press-center/image-library/santa-1931
Rahakabinetti
https://rahakabinetti.wordpress.com/2015/12/04/kuukauden-esinen-122015