Sarjakuvien Suomi 100
Viikon kuvat
Teksti: Veijo
Kuvitus: Rafael Rindell ja Lauri Ylönen
Julkaistu: Helsingin Sanomat 6.1.-25.12. 1917
Yhdessä pakinoiden kanssa Viikon kuvat edusti kymmenluvun Helsingin Sanomissa viihteellistä sisältöä. Pilalehdissä oli jo parikymmentä vuotta julkaistu erilaisia kuvapareja, kuvasarjoja ja joskus jopa sarjakuvia. Sanomalehtiin sarjakuva kotiutui vasta myöhemmin. Varsinainen viikonlopun ajanvietesivu perustettiin Helsingin Sanomiin viisi vuotta myöhemmin. Sen nimi oli Sunnuntaiosasto.
Toivoa ja toivottomuutta
Sota Euroopassa vaikutti Suomenkin oloihin. Sitä seurattiin lähes päivittäin Helsingin Sanomien sotauutisia käsittelevällä palstalla. Maailmansodan ja katovuosien aiheuttama pula-aika ehti muuttua nälänhädäksi, ennen kuin olot Suomessa vakiintuivat rauhanomaisiksi. Maanviljelijöiltä otettiin pakolla ja kaupungeissa tuskailtiin ruokakuponkien kanssa. Kaikilla oli nälkä ja kaikki olivat tyytymättömiä. Kansa jakaantui ja syntipukki kurjuuteen löytyi helpoiten vastapuolelta. Poliittisesti värittyneet lehdet kertoivat asioista niitä poliittisesti kärjistäen.
 |
|
Helsingin Sanomat juhlisti keväällä 1917 näyttävästi Nikolai II:n vallastaluopumista. Kuva Rafael Rindell.
|
Tsaarin kaaduttua keväällä 1917, koitti pitkään odotettu Suomen hetki. Vuoden aikana käytiin ahkerasti ja rauhallisesti vaaliuurnilla, mutta lain laatijalta, senaatilta, puuttui toimeenpanovalta. Suomella ei ollut omaa armeijaa eikä poliisia, sen sijaan maassa majaili vielä noin 175 000 miehen arvaamaton joukko venäläisiä sotilaita. Sekä valkoiset että punaiset perustivat omat kaartinsa pitämään yllä järjestystä.
Pula-ajan lehdet
Sanomalehti oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun ainoa joukkotiedotusväline. Rautatiekirjakaupan perustaminen auttoi jo 1910-luvulla levittämään lehtiä tehokkaasti ympäri eteläistä Suomea. Radanvarren paikkakunnilla lehdet välitettiin junasta hevoskyydillä jakajille ja myyjille. Lehden saattoi siis tilata kotiin, vaikka myös irtonumeroita myyvät pojat olivat tavallinen näky kaupungin kaduilla.
Pula kirjapainotarvikkeista näkyi lukijoille. Vuosikymmenen alun lehdet ovat loppupuolta laadukkaampia. Tuskin oli valokuvien julkaisemisessa päästy vauhtiin, kun se jo tyrehtyi materiaalipulaan, painovärin laatu heikkeni.
Venäjän vallan viimeisinä vuosina kuvareportaasit julkaistiin joko kokonaan tai osittain piirroksin kuvitettuina. Suurimpien lehtien omat kirjeenvaihtajat raportoivat ulkomailta ja tieto saattoi kulkea toimitukseen nopeasti lennättimen avulla.
Valokuvia lukijat saattoivat mukavammin ihailla killtävämmälle paperille painetuissa viikkolehdissä tai juhlajulkaisuissa. Paperin säännöstely vaikutti kuitenkin näihinkin lehtiin. Pikku hiljaa pula-aika väistyi ja sanomalehtien tekninen laatu palautui sotaa edeltäneelle tasolle. Valokuvat saivat entistä näkyvämmän roolin päivälehdissä 1920-luvun puolivälin jälkeen.
Lehdet lainaavat toisiltaan
 |
|
Eric Vasström helli ajatusta lehtiväen omasta ankkalammikosta. Kootut kaakatukset vuosilta 1912, -13 ja -14.
|
Viikon kuvien julkaiseminen aloitettiin Helsingin Sanomissa keväällä 1912 nimellä “Viikon varrella”. Toinen ilmestymiskerta sunnuntaina 24.3. vakiinnutti nimen “Viikon kuviksi”.
Ensimmäinen uutispiirtäjä oli Eric Vasström (1887-1958), jonka kynänäjälkeä oli näkynyt samoihin aikoihin paljon myös Fyrenissä, Velikullassa ja viipurilaisessa Ampiaisessa.
Oletettavasti HS rekrytoi Vasströmin joulukuussa 1911 syntyneen Dagens Tidning -lehden näyttöjen perusteella. Amos Andersonin ja Guss Matssonin julkaisema helsinkiläinen päivälehti palkkasi ensimmäisenä suomessa taiteilijan mukaan toimituskuntaan. Vasström toimi Dagens Tidningin vakituisena piirtäjänä koko lehden lyhyen ilmestymisajan.
Kirjassaan Vasström kertoo, että toinen lehden perustajista ideoi viikon kuvat -konseptin. Joulukuun viimeisenä päivänä 1911 ilmestyi Matssonin “sukkelasanaisesti” kirjoittama kahdeksanruutuinen “De onda tiderna”. Viikon kuluttua palsta muutti nimensä muotoon “Veckans öden” (Viikon vaiheet). Jos Helsingin Sanomat kopioi tämän kuvasarjan idean, Dagens Tidninig puolestaan otti käyttöön samanlaisen sääpalstan pikkupiirroksen, jollaista HS oli käyttänyt.
Nykymittapuulla on hämmästyttävää, että Vasström kommentoi viikon tapahtumia rinnakkain kahdessa lehdessa noin puolen vuoden ajan. Asia selittynee sillä, että kuvien aiheet keksi ja tekstit riimitteli joku muu kuin piirtäjä. Helsingin Sanomissa se joku muu oli nimimerkki Veijo.
Toinen yllättävä piirre on, että Vasström käytti syksyllä 1912 molempien palstojen logossa ankkahahmoa. Tällä hän todennäköisesti viittaa itseironisesti ankkalammikko-käsitteeseen, suomenruotsalaisten tai suomenruotsalaisen lehdistön pieneen piiriin.
Uutisten kopiointi kuului vuosisadan alun tiedonvälitykseen samaan tapaan kuin nykyäänkin. Omien kirjeenvaihtajien ja sähkeiden lisäksi tärkeänä juttujen lähteenä toimivat muut lehdet. Lähdekritiikki ja faktantarkistus olivat kuitenkin sata vuotta sitten lapsenkengissään. Mielenkiintoiset huhut saattoivat levitä ankkalammikossa, ilman että kukaan katkaisi valeuutisilta siivet.
Gebhardt ja Vasströmin 9kk loma
Kevään mittaan Viikon kuvien teksti lyheni ja vakiintui runomittaan. Vasström taas käytti kuvissa myös jonkin verran selventäviä tekstejä ja muutaman kerran jopa puhekuplia. Piirrokset muuttuivat loppua kohden muodoiltaan liioitteleviksi ja alun realismiin verrattuna pilakuvamaisemmiksi. Vasströmin urakka keskeytyi 13.10. 1912, kuvien ollessa mielenkiintoisimmillaan. Taiteilija lähti vasta kihlatun nuorikkonsa kanssa kiertelemään Eurooppaa.
Tyylistä päätellen seuraavalla viikolla aloitti Albert Gebhardt (1869-1937). Heti lokakuun lopulla mukana oli myös signeeraus, sekä Gebrhardtin piirtämä otsikkovinjetti. Siinä Vasströmin ankanpää vaihtui hovinarri-hahmoon.
Gebhard piirsi aluksi huolella, tyylin muistuttaessa hieman ligne clairea. Pian hän kuitenkin omaksui nopeamman, hyvin yksinkertaisen, mutta silti ilmaisuvoimaisen ja dynaamisen sivellintyylin. Vuoden 1912 Viikon kuvissa sarjakuvallisuutta edusti puhekuplien lisäksi se, että esimerkiksi Balkanilla riehunutta sotaa seurattiin viikosta toiseen.
Vasströmin paluu
Vasstrom palasi Helsingin Sanomiin heinäkuun puolivälissä (13.7. 1913), muutama kuukausi sen jälkeen kun Dagens Tidning oli mennyt nurin. Alkuvuodesta 1914 hän uusi vinjettikuvansa. Nyt siinä nähtiin samantapainen harlekiini kuin Gebhardtilla. Narrin taustalla pilkottaa kuitenkin pakoon pinkova ankka.
Jostain syystä Vasströmin onnistui viikon kuvien tekijänä taiteellisesti paremmin Dagens Tidningissä kuin Helsingin Sanomissa. Tuulispäässä hän taas pääsi näyttämään että sarjakuvan tekeminen onnistuu häneltä siinä missä kuvasarjatkin.
 |
|
Helmikuun lopulla 1917 julkaistu Kalevala-pastissi, on näyttävin Viikon kuvat sarjassa julkaistu Rafael Rindellin työ. Teksti Veijo.
|
Rindellin uutissilppua
Käsikirjoittaja Veijon ohella sarjan pitkäaikaisin tekijä, ja Helsingin Sanomien luottopiirtäjä, Rafael Rindell (1886-1920) ryhtyi lehtimieheksi heinäkuussa 1915. Silloin Helsingin Sanomien sunnuntailevikki oli jo 43 000kpl. Ennen tätä nähtiin muutamassa lehdessä rinnakkain Vasströmin piirtämä viikon kuvat ja Rindellin kuvituspiirroksia.
Yksi alkuaikojen uutispiirtäjän tehtävistä oli kopioida valokuvia. Tässä työssä Rindell pääsi loistamaan. Viivapiirros toistui alkeellisella tekniikalla ja huonolaatuisilla materiaaleilla varmemmin kuin valokuvat, joiden rasteri meni sanomalehtien bulkkipaperilla tukkoon. Rindellin viivavarjostus kärsi toisinaan samasta ilmiöstä, mutta yhtä kaikki, hänen kuvansa olivat yleensä plastisen kolmiulotteisia ja realistisia, kärsimättä silti jäykkyydestä.
Rindell pääsi ylioppilaaksi Porin Klasusta. Sen jälkeen hän opiskeli jonkin aikaa Polyteknillisessä opistossa mutta vaihtoi Suomen liikemiesten kauppaopistoon. Koulun jälkeen Rindell palveli konttoristina toiminimi Boströmin liikkeessä sekä Hangon keksitehtaassa. Veri veti kuitenkin “taiteen okaiselle alalle” ja vuonna 1913 Rindell alkoi elättää itsensä myymällä piirroksia. Helsingin Sanomien vakinaisena piirtäjänä hän pääsi vihdoin toden teolla hyödyntämään lahjojaan.
Edeltäjänsä Vasströmin tapaan Rindellkin piti välillä lomaa Viikon kuvien piirtämisesta. Heinäkuussa 1916 remmiin astui mainio Toivo “Topi” Vikstedt. Muutaman kesäkuukauden ajan (9.7.-20.8. 1916) lehdessä nähtiin hänen leikkisiä, lähes anarkistisia ja hieman itänaapurin kuvakulttuuriinkin viittaavia uutiskommenttejaan.
Kuvasarja vai sarjakuva?
 |
|
Tiituksen luoma pakinahahmo Herra Kenonen muuttuu Rindellin käsittelyssä lähes sarjakuvaksi. HS 23.6.1916
|
Viikon kuvien rinnalla oli alusta asti julkaistu suosittuja Ilmari “Tiitus” Kivisen pakinoita. Niissä päähenkilönä seikkaili Herra Kenonen. Toisinaan Rindell sai näiden pakinapalstoten täytteeksi parikin piirrostaan. Kenoskuvat, samoin kuin valokuvista ja piirroksista koostuvat kuvareportaasit ovatkin usein ehyempiä kuvasarjoja kuin viikon kuvat. Pakinoita ilmestyi kiivaaseen tahtiin, lähdes päivittäin ja niitä kirjoittivat Tiituksen lisäksi ainakin nimimerkit Turkka, Mätä ja Eenokki.
 |
|
Vapunviettoa, juhlaa ja arkea, politiikkaa sekä toimituksen kuulumisia. HS 6.5. 1917 Teksti Veijo, kuvat Rafael Rindell
|
Viikon kuvien sarjakuvallisuus syntyy paitsi palstan taitosta, myös viikosta toiseen kasautuvan aikaulottuvuuden kautta. Vaikka sarjassa ei esiinny vakituisia hahmoja, kokonaisuus muodostaa arjen kuvauksineen, sattumuksineen ja pikku-uutisineen päiväkirjamaisen jatkumon. Osittain tekijät esittävät kommentteja ja viittailevat lehdessä julkaistuihin uutisiin, osittain palstan täyttävät tapahtumat, joiden uutisarvo on vähäisempi. Tietyt kestoaiheet, ruoka- ja polttopuupula, naisten muoti, ongelmat raitiovaunujen kanssa sekä ilmojen kommentointi, toistuvat vuodesta toiseen.
Ylönen saa tilaisuuden
Kesällä (3.-17.6. 1917) Rindelliä tuurasi kolmen viikon ajan Lauri Ylönen (1895-1924). Ylönen opiskeli ensin iltaisin Taideteollisessa keskuskoulussa ja sen jälkeen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Hän oli jo opiskeluaikanaan osallistunut neljällä maalauksellan Suomen Taiteilijain vuosinäyttelyihin ja myynyt pilakuvia Velikulta lehteen.
 |
|
Lauri Ylönen piirsi Viikon kuvia kesäkuussa 1917. Näyte HS 10.6.
|
Nyt, vain 21-vuotiaana, hänet nostettiin viimeisenä Velikullan kasvattina Hesariin. Lakkosyksy ja vaikeudet painomateriaalien kanssa keskeyttivät Helsingin Sanomien ilmestymisen heinäkuussa. Samalla meni poikki myös Ylösen pesti. Mahdollisesti tekijä odotti pidempää komennusta, sillä hän laati sarjalle oman vinjettikuvan erotukseksi edeltäjästään.
Rindellin vinjetti on joukon asiallisin. Väkijoukkoa ikuistava kameramies antaa siinä vaikutelman neutraalista tapahtumien dokumentoinnista. Ylösen otsikossa toimittajaan, eli lehtineekeriin viittava musta mies, pitelee tekstibanderollia simpsakan kaupunkilaisneidon kanssa. Jälkiviisaasti voi todeta, ettei moinen logo kuvaa sen paremmin kesän 1917 tunnelmia, kuin viikon kuvien sisältöäkään. Ellei palstassa sitten ole kyse jostakin toimittajien järjestämästä omasta mielenosoituksesta?
Ylönen hallitsi hyvin erilaiset tussitekniikat ja kuvitti Velikultaa paljon letkeämmin kuin Hesaria. Viikon kuvissa linja oli jäykempi, nuori taiteilja pyrki ilmeisesti seuraamaan Rindellin viitoittamaa tietä. Ylöselle ei lopulta ehtinyt siunaantua suurta suosiota myöskään maalarina, vaikka hän vielä muutamaan jyrytettyyn näyttelyyn osallistuikin. Ennen kuolemaansa Ylönen kuvitti myös pilalehti Kurikkaa.
 |
|
Lehti ja Viikon kuvat ilmestyy tauon jälkeen. Eduskunta on hajallaan, kato, puute ja varkaat iskevät, syksyinen kaupunki herää eloon. HS. 12.8.1917 Teksti Veijo, kuvat Rafael Rindell
|
Rindellin kuohuvat kuukaudet
Elokuun toisella viikolla 1917 Rindell palaa kolme kuukautta kestäneen taukonsa jälkeen piirtämään Viikon kuvia. Syksyllä käydyt vaalit ovat tapetilla syyskuun lopulla ja lokakuun alussa. Viikon kuvat kommentoi Helsingin lisäksi muun muassa Lappeenrannan, Tornion ja Turun tapahtumia. Marraskuussa V. I. Lenin ja Alesandr Kerenski vilahtavat aiheissa. Leipään laitetaan nyt jatkeeksi jäkälää.
1900-luvun alun pilalehdet edustivat aatteellista propagandaa ja antoivat tunteiden räiskyä poliittisissa pilakuvissaan totuudenkin kustannuksella. Pivälehdet taas pyrkivät ilmeisesti olemaan maltillisempia, vaikka puoluesidonnaisuudesta johtuen ei niitäkään voi pitää kovin objektiivisina tietolähteinä. Veijon runoileva huumori muuttui vuoden 1916 aikana suorasanaisemmaksi ja osoittelevammaksi. Hienovarainen, lukijan oivallusta vaativa naljailu vaihtui punaisia osoittavaan syyttävään sormeen.
Veijo oli oli aloittanut työväestön osuuskuntaliikkeille irvailemisen jo edellisenä vuonna (22.10. ja 12.11. sekä 26.11. 1916) Erityisesti hän jaksoi nauraa maito-osuuskunnille. Punaisten harjoittama mielivalta saa vuonna 1917 runsaasti tilaa palstoilla, ja päivänpolitiikkaan sekä yksittäisiin poliitikkoihin viitataan yhä useammin.
Tuoreeltaan Suomen itsenäistyminen käsitellään palstalla ihmeen kevyesti (9.12.). Aiheeseen palataan kuitenkin myöhemmin useampaan kertaan ja Suomen lippu nostetaan salkoon joulukuun kuudentenatoista. Edellistä näkyvämpi tapahtuma lehden sivuilla oli Nikolai II:n vallastaluopuminen. Maaliskuun 18. päivän lehdessä siitä kerrottiin suurin otsikoin ja Viikon kuvissa “hymnit soivat vapauden”. Uutista juhlittiin lisäksi L. Onervan kirjoittaman runon muodossa. Tämän jälkeen keväällä oli aikoja, jolloin viikkokatsauksia ei julkaistu. Vuoden 1917 viimeinen Viikon kuvat ilmestyi joulupäivänä.
1918
Lähelle sarjakuvamuotoa Rindellin ilmaisu pääsee tammikuun toisena sunnuntaina 1918, kun dramaattiset tapahtumat ja hyvät uutiset muodostavat maan itsenäistymiseen liittyvän kokonaisuuden. Vähemmät sattumukset eivät nyt kiinnosta, kun eduskunta on kokoontunut edellisellä viikolla todetakseen että Suomen itsenäistyminen on saanut ulkovalloilta tunnustuksen. Samaan aikaan punaisten hurmos nousee. Jännitysnäytelmää muistuttava tapahtumien vyöry ja sen raportointi jatkuu seuraavalla viikolla.
Helsingin Sanomissa ollaan huolissaan punaisten Turussa harjoittamasta terrorista, joka ulottuu myös sanomalehtiin. “Jo kimppuun lehtineekerein se punakaarti käy: Te katsokaatte että ei meist uutisia näy!”, runoilee Veijo tammikuun 20. päivän lehdessä. Pelko on aiheellinen, sillä viikon kuluttua “punakaarti asevoimin valtasi Helsingin Sanomien toimituksen estäen lehden ilmestymisen…”
 |
|
Vaan Vaasasta on taru tää: siell tanssittihin vasta, kun uusi, uljas tanssija nyt saatiin kasakasta. Hän saliin laski – polkkaa näin kimollansa kolkkaa. HS 9.9.1917 Teksti Veijo, kuva Rafael Rindell
|
Helmikuun alkupuolella saksalaiset, ja hieman myöhemmin Mannerheimin komentamat valkoiset, saivat Helsingin haltuunsa. Lehtikin alkoi kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen pikku hiljaa ilmestyä. Ilkivallan jälkeen toimitus oli niin sekaisin, että ensimmäiset lehdet päivättiin vahingossa huhtikuun sijasta maaliskuulle. Myös lehden järjestysnumerot alkoivat hetkellisesti juosta ykkösestä eteenpäin.
Rindellin piirrosta käytettiin kapinan kukistuttua ensimmäisen kerran 17.4. Seuraavana päivänä lehteä komisti kuvasarja “kaatuneitten saksalaisten hautauksesta”. Vapautuksen jälkeen elämä alkoi palata normaaleihin uomiinsa. Sekasortoisessa kaupungissa jäjitettiin nyt punaisten painattamia seteleitä ja kiinni otetuilta punaisilta saatu sotasaalis määrättiin palautettavaksi Sotasaaliskonttoriin. Monessa perheessä painoi suru kahakoissa tapettujen omaisten vuoksi.
Lehdessä alettiin puhua vapaussodasta. Pian myös Tiituksen pakina palasi Helsingin Sanomien sivuille. Viikon kuvat sen sijaan loisti poissaolollaan, vaikka lehden sivumäärä palautui jo huhtikuun aikana ennalleen. Kasvun rajat asetti nyt paperipula, minkä vuoksi painettavia sivuja jouduttiin toisinaan karsimaan. Rindellin aika kului yksityiskohtaisten kuvien laatimiseen Helsingin katuelämästä sekä muita lehtiä avustaessa. Sarjan kirjoittajan, nimimerkki Veijon kohtalosta ei ole tietoa. Hän katosi historian hämärään.
Vielä Viikon kuvien tekijöistä
Itsenäistymisen kynnyksellä Vaström perusti oman lehden ruotsinkielisen “Hovinarrin”. Hovnarrenin ohella hän kuvitti ainakin Kurikkaa, Tuulispäätä ja Garmia, kunnes sai vakituisen pestin Uuden Suomen pila- ja reportaasipiirtäjänä 1919.
Vasström oli aktiivinen niin monella alalla, että loistava ura kolmen eri päivälehden piirtäjänä uhkaa jäädä muiden saavutusten varjoon.
Vasström oli myös animaatioelokuvan pioneeri. Taiteilija toimi ensin 1914 ns. filmipiirtäjänä. Hän kertoo kirjassaan piirtäneensä hiilellä viikon tapahtumia suurelle paperille, samalla kun kamera kuvasi hänen kättään. Näin syntyneitä filmejä käytettiin näytöksien alkukuvina helsinkiläisissä elokuvateattereissa. Palaute oli riemastunutta, mikä kenties innosti Vasströmin kokeilemaan animaatiota. Hän laati tuhansittain hahmopiirroksia. Ääriviivojen mukaan irtileikattuina, piirretyn tai maalatun taustan päälle aseteltuina ja yksittäin kuvattuna, piirroksista syntyi muutaman minuutin mittaisia animaatiohupailuja.
Nimen omaan Vasströmin alttiudesta kritiikille on kiittäminen hänen ottamiaan edistysaskeleita sarjakuvan ja animaation puolella. Taiteilija “harhautui” kymmeneksi vuodeksi lehtipiirtäjän uralle, kun suorasanainen kriitikko oli tyrmäsi hänen maalauksensa. Vasström itse ei juuri arvostanut piirtämisiään. Kirjassaan hän harmitteli että maalaamisen harjoittamiselta hukkaantui lehtitöissä aivan liian paljon aikaa.
 |
|
Vuosi päättyy synkissä merkeissä. 25.12. 1917 Veijon teksteissä ja Rafael Rindellin kuvissa punakaartilaisen arkkityyppi sekä Suomen leijona.
|
On olemassa mahdollisuus, että Veijon henkilöllisyyden voisi selvittää Päivälehden arkiston säilyttämiä toimituksen palkkiokirjoja tutkimalla. Tämän juttusarjan puitteissa aika ei valitettavasti siihen työhön riittänyt.
Lopetettuaan viikottaisen piirtämisen Helsingin Sanomille, Topi Vikstedt sai myytyä töitään lehdelle edelleen satunnaisesti. Näyttää siltä, että Viksted palkattiin maaliskuun toisella viikolla 1920 tuuraamaan työkeikalla vilustunutta Rindelliä. Keuhkokuume veikin sitten Rindellin nopeasti. Helsingin Sanomissa julkaistiin 10.3. hänen muistokirjoituksensa, jonka yläpuolella komeili Vikstedtin kollegastaan piirtämä muotokuva. Vikstedtistä kerrotaan lisää tässä juttusarjassa vuosien 1919 ja 1925 kohdalla.
Trafiikki museot ry on juuri julkaissut Päivälehden museon avustuksella Rindellistä mainion pikku videon ja Kansalliskirjaston digitoitu aineisto kattaa pila- ja sanomalehdet 1920-luvun loppuun asti.
Osallistu Kvaakin Sarjakuvien Suomi 100 -keskustelun.
Vuosilta 1917-1966 valitut sarjakuvat listattuna.
Lähteet:
Helsingin Sanomat 17.3.1912 – 29.12.1918 sekä 3.-10.3. 1920
Dagens Tidning 1.12.1911 – 15.3. 1914
Tuulispää 12-14/1917
Velikulta 1-26/1914
Olavi Järvi, Parhaat pilapiirtäjämme. Tammi, 1979
www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi
Sata vuotta uutiskuvaa, Sanomapaino 1989 (näyttelyluettelo)
Suomen Kuvalehti 37B/1986
Jouko Vahtola, Suomen Historia, Otava 2003
Marja Ylönen, Pilahistoria, SKS 2001
Eric Vasström, Taiteilijaväkeä, Wsoy 1954