Logicomix oopperaksi Turussa

Filosofi Bertrand Russellin elämästä kertova sarjakuva-albumi Logicomix on Turussa muunnettu oopperaksi. Ensi-iltaan se tulee ensi perjantaina 10.3.2017 klo 19.

Apostolos Doxiadisin ja Christos H. Papadimitrioun Logicomix – nerouden ja hulluuden rajalla (Avain 2010) -sarjakuva kertoo Russellin kautta logiikan kehityksestä 1900-luvulla. Filosofia etsi selkeän ajattelun sääntöjä ja siksi oli kyseenalaistettava ymmärryksen peruspilareita. Moni loogikko kadotti mielensä tasapainon ja päätyi henkilökohtaisessa elämässä erikoisiin ratkaisuihin. Näistä aineksista on aikaisemminkin tehty oopperoita, vaikka librettojen lähtökohtana ei olekaan ollut sarjakuva-albumi.

Logicomix-oopperan on säveltänyt Marko Autio ja libretosta vastaa Jukka Aaltonen. Esityksen on ohjannut Maiju Sallas ja kapellimestarina toimii Autio. Esiintyjät ovat Turun AMK:n taideakatemian ja Turun konservatorion opiskelijoita, Puolalanmäen lukion kuoro ja Puolalan koulun 5e-luokka.

Ooppera esitetään Turun konservatorion Sigyn-salissa viisi kertaa. Ensi-ilta on siis perjantaina 10.3.2017 klo 19.00 ja muut esitykset ma 13.3. klo 19.00, ti 14.3. klo 14.00, pe 17.3. klo 19.00 ja la 18.3. klo 14.00.

* Sarjakuva taipuu oopperaksi Turussa. Yle Uutiset 3.3.2017
* LOGICOMIX-sarjakuvaooppera
* Kvaakissa on keskusteltu Logicomixista