Piko ja Fantasio uusiin käsiin

Vanha klassikkosarja Piko ja Fantasio (Spirou et Fantasio) saa uuden tekijäkaksikon. Franquinin piirtämänä parhaiten tunnettu belgialaissarja on ollut historiansa aikana monien piirtäjien käsissä. Uusi, meillä Suomessa vielä tyystin tuntemattomana pysynyt tekijäkaksikko on Morvan (käsikirjoitus) ja Munuera (piirrokset).

Pikon loi Robert Velter vuonna 1938 uuden vastaperustetun lehden päähahmoksi. Nuori hotellipoika seikkaili alkuun ilman aisapariaan, Fantasiota. Spirou-lehti on yksi ranskalaisen kielialueen luetuimpia lehtiä ja yksi vanhimpia yhä ilmestyviä.

Toisen maailmansodan aikana Pikon otti hoiviinsa Jijé (Joseph Gillain). Jijéhän tunnetaan realistisen Jerry Spring -lännensarjakuvan tekijänä. Jijéltä pikon huoltajuus siirtyi sitten Franquinille 1946. Jijé oli tuonut sarjaan Fantasion ja Franquin toi sarjaan liudan muistettavia sivuhahmoja ja yhdeksi pysyväksi tapahtumapaikaksi Sieninevan kylän. Alkuun Franquin teki käsikirjoituksetkin itse, mutta luppuaikoina hän sai apua mm. Gregiltä, joka käsikirjoitti monet klassisimmista albumeista (S.O.S Bretzelburg, Buddhan vanki).

1968 huippuklassikoksi kohonneen sarjan tekijäksi tuli Fournier, hänen aikanaan sarja jumiutui vanhojen juonikuvioiden kuivaksi kertaamiseksi. Väliin sarjaa teki vielä Nic. Tomen ja Janryn istuttaminen piirtäjä/käsikirjoittajiksi 1979 merkitsi uutta piristysruisketta sarjalle, vaikka parhaiden päivien tasolle ei yllettykään. Myös ligne claire -kuuluisuus Yves Chaland kokeili sarjalla kesken jääneen albumillisen verran 1982. Tome ja Janry jatkavat meilläkin julkaistun Pikku Pikon (Piko lapsena) tekijöinä.

Uuden tekijäkaksikon kynistä syntyy piakkoin albumisarjan numero 47. Käsikirjoittajana toimivan Jean-David Morvanin (s. 1969) meriittilistalla on aiempina töinä mm. fantasia-sarjat Troll ja Le cycle de Tschaï. Munueran tililtä löytyy mm. Tie Eldoradoon -piirrosleffan sarjakuvaversio ja Morvanin kanssa tehty Fantasia/eläin-sarja Sir Pyle.

Franquinin varhaista Piko ja Fantasio -sarjaa albumissa ”Mustat hatut”, Semic 1996. Samassa albumissa myös Anders Hjort-Jörgensenin kiintoisa artikkeli sarjan historiasta.

Uutislähde: AnonimaFumetti News
Ennakkonäytettä tulevasta albumista Dupuisin kotisivuilta
Spirou-lehti
Kvaak-keskustelu uudesta Pikosta

2 Replies to “Piko ja Fantasio uusiin käsiin”

  1. Lisää samaa piirrosjälkeä Tomelta ja Janrylta kuin (Ison Pikon) albumissa Kone joka näki unia. Muutenkin Piko ja Fantasio jyrää!

Kommentit on suljettu.