Sumeaa mafiaelämää

Keijo Teuras on ammattitappaja, pomo Pepperonin adoptiolapsi. Teuras toteuttaa isänsä käskyt kirjaimellisesti.

Veli-Matti Ural
Keijo Teuras
Arktinen Banaani 2016
978-952-270-283-8
64 s., kovakantinen

Elokuvista tutuksi tulleessa mafiamaailmassa harvemmin annetaan suoria käskyjä rikoslain eri pykälien rikkomiseen. Käyttämällä eufemismeja johtoportaan yhteys tapahtuneisiin rikoksiin voidaan kiistää ja oikeudessa selittää alaisten väärinymmärryksiksi. Populaarikulttuurissa onkin kehitelty valtava määrä erilaisia kiertoilmaisuja, joista sittemmin on tullut yleiskielisiä ilmauksia. Vastapuolen pelureille ollaan sovittelemassa betonisaappaita ja heitä liitetään enkelikuoroon. Nykyisissä nettikeskusteluissa ollaan usein viemässä jotakuta saunan taakse.

Keijo Teuras ottaa ottoisänsä sanat hyvin konkreettisesti. Hän ampuu Hamletia näyttelevän Kari Järrin kalloon kuulan, leikkaa Jalmarin kurkun, auttaa Ari Lämsää nukkumaan kalojen kanssa ja vie Jorman kylpemään. Lisäksi hän hoitaa Roberton pois Päiviltä. Pomo Pepperoni on kasvattinsa kanssa hätää kärsimässä. Teuras ei tappajan uransa aikana ole tappanut muita kuin Pepperonin lemmikkikoiran, Pupen, jonka pomo käski viedä kävelylle. Tuon tapauksen jälkeen Pepperoni pohtii: “Meillä taitaa olla kommunikaatio-ongelma.”

Veli-Matti Uralin Keijo Teuras ilmestyi aluksi omassa blogissaan. Arktisen Banaanin julkaisemaan kokoelmaan on koottu alkupään strippejä, joissa tutustutaan hahmoihin ja heidän toimintatapoihinsa. Samalla tulee valotetuksi hieman Teuraan taustoja.

Kaksirivisen strippisarjakuvan huumori rakentuu kielen varaan. Vitsien pohjana olevat sanonnat ovat yleiskielessä jo kadottaneet alkuperäisen tarkoituksensa. Löylyttämisella ei useinkaan ymmärretä saunottamista. Keijo Teuras ei halua olla paha. Sarjakuva ei ole kokonaan vitsien tykitystä, vaan välillä on tunnelmaa virittäviä suvantoja. Niiden jälkeen peruskaavan vitsit yllättävät jälleen.

Oulun Sarjakuvakeskuksen väki on silloin tällöin päässyt Keijo Teuraan seikkailuihin.
Oulun Sarjakuvakeskuksen väki on silloin tällöin päässyt Keijo Teuraan seikkailuihin.

Tätä kirjoitettaessa Oulun Sarjakuvakeskuksen Sarjakuvagalleriassa! on Keijo Teuras -näyttely. Siihen voi tutustua Kulttuuritalo Valveella 16. maaliskuuta saakka. Taidenäyttelyssä on myös nuorisolle suunnattu interaktiivinen Keijo Teuras-seikkailu!

* Keijo Teuraan blogi
* Kvaakissa voi keskustella Keijo Teuraasta