Huuda Huuda ja Daada lopettivat

Vuosi 2016 oli uutisten mukaan ankara populaarikulttuurin ikoneille. Edesmenneitä tuli paljon. Vuosi oli ankara myös kotimaisille sarjakuvien kustantajille. Huuda Huuda ja Daada päättivät pistää pillit pussiin.

Huuda Huudan Tommi Musturi ja Jelle Hugaerts ilmoittivat tänään, että Huuda Huuda on virallisesti lopetettu. Samalla he julkaisivat kustantamon nettisivuilla kirjoitukset, jossa kustantamisen valoisia ja varjoisia puolia. Edellisiin kuului lukijoilta saatu arvostus ja jälkimmäisiin julkaisujen saaminen lukijoille tarjolle.

Myös Marko Turusen Daada lopetti toimintansa viime vuoteen. Tänä vuonna Daadan oli tarkoitus julkaista viimeisenä teoksenaan ADHD-Sheikki 3, mutta sen kustantaminen on siirtynyt Zum Teufelille. Kirja ilmestyy helmikuun lopulla.

Huuda Huuda toivoo, että ihmiset ottaisivat vapaamuotoisen tilannekuvan suosikkikirjastaan ja laittaisivat sen kustantajan facebook-sivulle. Daadan facebookissa muistutetaan, että kirjoja myydään maaliskuun loppuun saakka. ”Tosin iso osa varastosta on jo myyty… Kannattaa nyt tosissaan käyttää tilaisuus hyväksi sillä sitten kun kirjat ovat loppu ne on loppu”, muistutetaan.

* Daadan sivut
* Huuda Huudan sivut