Taidekonservaattori Petteri Kantolan esikoisteos kertoo kesästä, jolloin hän tutustui Marcel Proustiin.
Petteri Kantola
Ajan kanssa – Kesäni Marcel Proustin kanssa
Suuri Kurpitsa
ISBN 978-952-7160-03-9
2016, 80 s., värillinen, kovakantinen
Marcel Proustin (1871-1922) Kadonnutta aikaa etsimässä -kirjasarja on julkaistu suomeksi kymmenenä niteenä. Sivuja kokonaisuudessa on noin 4300. Proust kirjoitti sen korkilla vuoratussa huoneessa, hiljaisuudessa ja rauhassa, omiin muistoihinsa syventyen. Kirjasarjaa pidetään vaikeaselkoisena, ja itselläkin se on vielä kesken. Muistot ja mielleyhtymät kantavat kerrotaa eteenpäin.
Kapteeni Haddockin perushaukkuma, Tonnere de Brest (WSOY:n suomennoksissa Brestin jyräys, Otavan Turskatti!), on yhdistetty Proustiin. Kirjasarjan osassa Sodoma ja Gomorra (Sodome et Gomorrhe II, 1922, suomeksi 1989 Inkeri Tuomikosken kääntämänä) Proust kysyy: “Mitä varten kiroillaan ‘Brestin ukkosen nimeen’? (Pourquoi: Tonnerre de Brest?)”. Kysymykseen hän ei vastaa, vaan alkaa pohtia muita paikallishistoriallisia asioita. Toki Hergé on voinut poimia haukkuman jostakin muualtakin. Stéphane Heuet on tehnyt Kadonneesta ajasta sarjakuvaversiota (Delcourt 1998- ), josta on ilmestynyt kuusi osaa, ainakin toiset kuusi on vielä tulossa.
Petteri Kantolan kesä Proustin kanssa lainaa sitaatteja sieltä täältä kirjasarjasta. Oleellisempaa on kuitenkin se aika, jolloin Kadonnutta aikaa etsimässä aloitettiin lukemaan. Päähenkilön elämässä tapahtui paljon. Viimeksi pienenä tavattu setä kuoli ja jätti perinnöksi lapsuuden kesien viettopaikan. Pitkä parisuhde päättyi. Oli siis sopiva aika jättää entinen ja palata alkuun. Mukaan lähti 4300 sivua Proustia. Irtioton tarkoituksena oli määritellä oma oleminen ja ajankäyttö uudelleen. Proust merkitsi sitä: vapautta ja aikaa.
Elämä lapsuuden maisemissa asettuu urilleen. Aikoinaan ruokittu hirven vasa on saanut sarviinsa aika pitkän rivin piikkejä. Naapuri on paneutunut kosmisiin mittasuhteisiin paisuneisiin tutkimuksiin ja tietenkin paikalla on myös Proust. Elämä kietoutui hänen ympärilleen.
Kun lehdet alkoivat kellastua oli paluun aika. Kirjasarja oli vielä kesken, mutta pian sen loppuunsaattamiseen löytyi toisenlainen motiivi. Kun viimeinen sivu oli luettu, Proust jäi. Oli tulevien muistojen aika.
Saatetekstin mukaan Kantola on tutustunut sarjakuviin vasta aikuisella iällä. Tämä käy itse sarjakuvastakin ilmi: Kantola ei pode tyhjän tilan kammoa. Sarjakuvan värimaailma on sävykäs. Proustin mukaan muisti on tärkeä osa nykyisyyttä. Siksi Kantolan ruuduissa saattaa olla useita henkilöiden ääriviivoja. Olemme muistojemme summa, Kantola on kehittänyt oivan keinon ilmaista sen. Ajan kanssa -teos henkii proustilaisuutta kiireettömyyttä omien ajatusten kanssa. Loppuun päästessä on levollinen olo.
* Kvaakissa voi keskustella Suuren Kurpitsan sarjakuvista