Mangajulkaisijalle vankeustuomio Japanissa

Tokiolainen oikeusistuin tuomarinaan Yujiro Nakatani tuomitsi Misshitsu -mangasarjan julkaisijan Motonori Kishin säädyttömien julkaisujen tuottamisesta vuodeksi vankeuteen. Tuomio langetettiin kuitenkin kolmen vuoden ehdollisena rangaistuksena.

Tuomari piti Misshitsu-mangan piirroksia “liian graafisina”. Nakatanin mielestä valokuvan tarkasti tehdyissä piirroksissa ei pyritäkään peittelemään kuvien pornografista luonnetta.

Pikkuhousuautomaattien maassa, jossa Hentaiksi kutsuttua eroottista mangaa on ollut jo pitkään avoimesti saatavilla, on nyt annettu tuomio merkittävä. Eroottinen sisältö värittää Japanissa koko viihdeteollisuutta. Tosin on muistettava, vaikka 45% kaikista myynnissä olevista kirjoista ja lehdistä on mangaa, vain osa siitä on luonteeltaan eroottista tai pornografista.

Kustantaja Motonori Kishi on valittanut korkeampaan oikeusasteeseen. Hänen mielestään annettu tuomio on isku sananvapautta vastaan ja vahingoittaa suuresti kustannusalaa, etenkin jos tuomio vaikuttaa muihin julkaistaviin manga-sarjoihin. Vielä on nähtävänä pakottaako nyt syntynyt julkisuus vähentämään eroottisen mangan julkaisemista tai vaikuttaako se alaan yleisemminkin.

Misshitsun tapaus on ensimmäinen kerta Japanissa kun sarjakuva on tuomiolla epäsiveellisyydestä. Tuomio langetettiin artikla 175:n nojalla, joka pohjana oli on vuodelta 1957 oleva päätös rivoakin irstaammasta D. H. Lawrencen “Lady Chatterleyn rakastajasta”. Lainkohdan mukaan epäsiveellistä on mikä tahansa “tarpeettomasti seksuaalista kiihottumista tuottavaa, ja joka vahingoittaa tavallisen ihmisen normaalia seksuaalista säädyllisyyden ja siveyden tajua, tai on hyvien seksuaalimoraalien vastaista.” Ei mitenkään yksiselitteistä.

Kishin puolustusasianajajat vetosivat turhaan elokuvien, videoiden ja internetin sisältävän tuomiolle joutunutta sarjakuvaa seksuaalisesti paljon eksplisiittisempää materiaalia. Hentai tosin osaa olla pahimmillaan jotain “Dragonballin tuolla puolen”, kiltisti sanoen.

Lähteet ja lisää:
BBC News
Comics Journal Journalista!