Kakaroiden korkeajännitys

Tammikuun 9. päivä ilmestyi jatkoa Akira Toriyaman kohusarjalle Dragonball. Ovatko lapset nyt turvassa? Mistä meillä melkein jäätiin paitsi?

Keväällä 2003 Dragonballia julkaissutta yhtiötä lähes tulkoon syytettiin lapsipornon levittämisestä. Harrastajat olivat kasvattajaäänitorvien kanssa eri mieltä. Aiheesta julkaistiin tuolloin useita uutisia ja artikkeleita Kvaakissakin. En tiedä moniko uskoi sarjan paluuseen sen jälkeen kun se vedettiin markkinoilta? Itse ainakin yllätyin. Toki monet asiat ovat muuttuneetkin sitten kevään.
Dragonballia julkaisee nyt Kolibrin aputoiminimi Sangatsu manga, eikä se ole enää ainoa japanilaisen sarjakuvan edustaja lehtipisteissä. Itse asiassa tilanne on varsin mielenkiintoinen, kun kahden Japanin suurimpiin kuuluvan kustantamon ykkösnyrkit on pantu tavallaan samalle viivalle.
Japanissa sarjat ilmestyvät ensin jatkokertomuksina lehdissä, jonka jälkeen suosituimmat niistä kootaan kirjoiksi. Sekä Shueishan että Shogakukanin lehdet on suunnattu pojille. Ne leviävät viikoittain miljoonapainoksina. Meillä ei (vielä?!) mangalle omistettua lehteä ilmesty, joten veri Ranman ja Dragonballin välillä punnitaan kuukausittain kioskilla. Nyt käsittelyssäni oleva sarja on kilpailijaansa liki 10 vuotta vanhempi. Monia muitakin eroja löytyy, mutta jätetään ne toistaiseksi. Keskitytään nyt vain tähän pieneen otokseen, Dragonball 5:n.

DB 5 – Taistelu Muskelitornissa
Kuvat ja teksti: Akira Toriyama
Suomennos: Antti Valkama, Heikki Valkama
Sangatsu manga
noin 200 sivua, mv-pokkari, hinta 5,5e

Aikaisemmin tapahtunut: Kaikki seitsemän lohikäärmekuulaa on jo kertaalleen löydetty. Niillä on kuitenkin tapana hajaantua ympäriinsä, jonka jälkeen etsimistä voi jatkaa vasta vuoden kuluttua. Tämän ajan viitoskirjan päähenkilöksi nouseva Son Goku käyttää taistelutaitojen opiskelemiseen. Bulma-naikkonen, jonka ypärille kohua synnytettiin, häipyi kuvioista lähes tyystin jo toisen kirjan lopussa. Kolmannessa kirjassa Son Goku tapaa Kuririn -pojan ja osallistuu tämän kanssa Maailman vahvin -taistelukisaan.

Turpiin vaan ja onnea!

Maailman vahvin -kisa käydään siis kaksinkamppailuna taistelija taistelijaa vastaan. Maailman vahvimman tittelistä, ja 50 000 zenin palkkiosta, flaidataankin oikein kunnolla. Tähän joutavanpäiväiseen mättöön Toriyama käyttää hulppeat 300 sivua! Alussa, kirjassa 4 jännittävintä on se, kuka pääsee ottelemaan ketäkin vastaan. Son Goku selvittää tiensä loppuotteluun, mikä tarkoittaa (nelosessa alkaneen), erilaisten taistelutaktiikoiden uuvuttavaa läpikäymistä.

Laatudraaman perinteiden mukaisesti lukijalle kerrotaan tapahtumien taustoista enemmän kuin mitä hahmot tietävät. Tätä ”efektiä” Toriyama hyödyntää kuitenkin säästeliäästi, keskittyen lähinnä huumoripuoleen. Mistään ratkiriemukkaasta pläjäyksestä ei kuitenkaan ole kysymys. Jälki hilpeää ja pirteän Son Gokun kannatellessa kerrontaa. Kierohko Kamesannen pappa säestää omine metkuineen.

Pois se meistä

Kilpikonnamestari pitää tällä kertaa ajatuksensa ja puheensa kurissa. Luonnonlapsi Son Gokulla sen sijaan eivät housut tahdo pysyä jalassa. Kamppailu haukkaa tästä kirjasta liki puolet, jonka jälkeen Son Goku lähtee yksin etsimään iso-isänsä omistuksessa ollutta kuulaa. Sitä jossa on sisällä neljä tähteä.
Pokkarin loppupuolella esitellään uusi vastustaja, jolla tuntuu olevan sama päämäärä kuin päähenkilöllä. Valittaen joudun toteamaan tottuneeni huomattavasti persoonallisempiin pahiksiin, kuin mitä Toriyamalla on tarjota. Puuduttavat tapahtumat etenevät kaavalla: vastustaja tuhma – Son Goku lyö.

Kuriositeetti?

Paras syy hankkia Dragonball, tai ainoa mitä kavereille kehtaa sanoa, on se että tämän sarjakuvan sivuilla pääsee tutkiskelemaan julkaisijan harjoittamaa itsesensuuria karuimmillaan. Kevään kokemuksista ”viisastuneena”, on Son Gokun pyllyyn lätkitty taitossa typeriä tekstejä.

Ellet ole vielä ehtinyt tutustua sarjaan, tuskin menetät mitään, vaikka hyppäisit mukaan vasta pokkarissa 6. Vitosen tapahtumat ovat suoraviivaisia, ja viihteeksi tämä on esitys on tylsää. Toriyama ei jaksa kehitellä henkilöhahmojaan vaan pitkästyttää lukijaa uuvuttavassa nyrkkisavotassa. Alkupään jaksoista tuttuja Hoipoi-teknokapseleitakaan ei juuri leväytellä auki. Tämän lisäksi jäin kaipaamaan mielenkiintoisempia sivuhahmoja ja lisää yllättäviä juonenkäänteitä.
Kannessa kirjaa suositellaan yli 12-vuotiaille. Vaikea kuitenkaan kuvitella että monikaan sitä vanhempi saisi tästä kiksejä, sen verran infantiiliksi esitys osoittautuu.

Toisin kuin Ranma 1/2:ssa, kääntäminen on tehty suoraan Japanista. Se luonnollisesti vähentää väärinkäsitysten määrää. Käännös- tai ajatusvirheiltä ei ole kuitenkaan tässäkään pokkarissa vältytty. Aiheeseen liittyen huomaan myös, että ilmeisesti japanilaismallisista kapeista kuplista johtuen, suomen kielen tavutus on ainakin kerran tehty ”luovasti”.

Piirrosjälki toimii hahmojen kasvoissa, missä tekijän taidot pääsevät oikeuksiinsa, mutta muuten sarjakuva kestää vain vilkuilua. Tasapaksua piirrintä käytettäessä viivojen määrä vaikuttaa sarjan visuaaliseen kiehtovuuteen. Nyt nopean liukuhihnatyön vaikutelma on ilmeinen.

Kvaakin Dragonball -keskustelu