Å-fest lauantaina Porvoossa

Tunnelmia Grandin basaarista viime vuodelta.
Tunnelmia Grandin basaarista viime vuodelta.

Lauantaina Porvoossa on kaksikielinen sarjakuvafestivaali Å-fest. Tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa.

Pääosa festivaalien tapahtumista on kulttuuritalo Grandissa. Paikalla on muun muassa sarjakuvabasaari, tekijähaastatteluja ja tatuointipiste. Festivaalinäyttelyt levittäytyvät Grandin lisäksi ympäri Porvoon keskustaa. Pääkirjastossa on Feminististä sarjakuvaa ja Porvoon taidekoulun kantaaottavia sarjakuvia. Tiitu Takalon töitä on Kulma-galleriassa ja Kreutzissa vietetään Maailman pienintä elokuvafestivaalia. Taidetehtaalla on pohjoismainen sarjakuvanäyttely Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua ja brittiläisen Luke Pearsonin Hilda. Taidetehtaalla on myös Helsingin sarjakuvakeskuksen Pop-up Sarjakuvakeskus 9-13.2.2016.

Taidehallissa oli viime vuonna Hanneriina Moisseisen näyttely.
Taidehallissa oli viime vuonna Hanneriina Moisseisen näyttely.

Festivaalin vieraina ovat ruotsalaiset Sofia Olsson ja Kolbeinn Karlsson, tanskalainen Søren Mosdal ja kotimaiset Mari Ahokoivu, Tiitu Takalo ja Tommi Musturi.

* Ohjelma
* Å-festistä voi keskustella Kvaakissa