Pro Finlandia Veikko Savolaiselle

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari myöntää itsenäisyyspäivänä 6.12.2014 ansioituneille Suomen kansalaisille kunniamerkkejä. Kymmenen taiteilijaa saa Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin ja tuohon joukkoon kuuluu sarjakuvataiteilija Veikko Savolainen.

Veikko ”Joonas” Savolainen (s. 1929 Kymi) muistetaan erityisesti alkujaan Helsingin Sanomissa julkaistusta Joonaksesta. Tuo vuonna 1950 alkanut sarjakuva nimesi tekijänsä, nimimerkki VeSasta tuli itsestäänkin Joonas. Uransa aikana Savolainen on ollut monessa pioneeri ja uusien urien avaaja. Hänen raivaanjantyönsä on ollut suomalaiselle sarjakuvalle korvaamaton. Savolainen on saanut aikaisemmin useita tunnustuksia, muun muassa Puupäähatun vuonna 1973.

Muita Pro Finlandian saavia taiteilijoita ovat kirjailija Martti Anhava, kuvanveistäjä Kari Cavén, korumuotoilija Kirsti Doukas, luontokuvaaja Hannu Hautala, kuvittaja Kristiina Louhi, taidekeraamikko Eeva Pentikäinen, suomentaja Kristiina Rikman, sanataiteilija Aino Suhola ja kirjailija Lars Sund. Tunnustukset myönnetään alan järjestöjen ehdotuksesta.

* 6.12.2014 myönnetyt kunniamerkit. ritarikunnat.fi
* Veikko Savolainen. Wikipedia.
* Vesa Kataisto. Joonas täyttää 75 vuotta vuonna 2004.
* Timo Ronkainen. Vanha kunnon Joonas.