Omakustanteet joulupaketissa

Aikaisemmilta vuosilta tuttu suuntaus jatkui. Saimme lukeaksemme yhä komeampia… ja kalliimpia omakustanteita. Niin hyviä albumeita ja lehtiä, että osa niistä on jopa arvosteltu valtakunnan suurimman lehden kulttuurisivulla.

Muutama indie-julkaisu on Kvaakissa kuluneen puolen vuoden mittaan ehditty arvostella, mutta monta hyvää on jäänyt noteeraamattakin. Parasta tai edes viiden kärkeä on omakustanteissa yhtä vaikea päättää kuin albumeissakin. Itse nostan nyt vuoden 2003 sadosta kärkipäähän Robert Ottossonin Kalabalik i rubrik -albumin ja Tommi Hämäläisen pahvikantisen tarinan Suuret ajot (oheisen kokoomakuvan oik. alalaidassa).
Omakustanteissa on valtavirtaan verrattuna, se hyvä puoli, että niitä on saatavissa kunnes painos on myyty loppuun. Tämän katsauksen olen laatinut tarjotakseni kimmokkeita vaihtoehtomatskun haalimiseen pukin konttiin.
Omakustanteiden arvostelusta Kvaakissa kantaa päävastuun edelleen Anne Muhonen, jonka puoleen suosittelenkin kustantajia arvostelukappaleineen kääntymään.

Kaikkien lemmikit

“Kvaakin toimituksen lukupiirissä” nousi yksi julkaisu ylitse muiden. Eniten mainintoja sai Ina Kalliksen Kuningas Erkki, jonka Anne Muhonen arvosteli Kvaakiin muutama viikko sitten. Tämä sekä, samaan formaattiin pakattu Kalliksen Vieras, on arvioitu myös Hesarissa. HS:n kriitikko Harri Römpötti totesi mm. seuraavaa: “Kalliksen huumori on hienovaraista muttei hampaatonta.” ja “Kallis piirtää ilmeikkäitä hahmoja herkällä viivalla”. Kalliksen Vieras sijoittui toiseksi Helsingin Sarjakuvafestivaalien v. 2003 Taivaallisin pienlehti -äänestyksessä.

(c) Salakka
(c) Salakka

Lasipalatsin mbariin sijoitettu Sarjisautomaatti myy jatkuvasti pienlehtiä. Niin pieniä, että mahtuvat tupakkiaskiin. Juuri nyt automaatista on tilaisuus hankkia jopa Taivaallisin pienlehti -äänestyksen voittaja Jussi Salakan Otto 4. Laatikko pitää sisällään pienen lehden ja flippianimaatiokirjan.
Tapahtumat käynnistyvät kun hellyyttävä supersankarimme, Otto, pelastaa pilvenpiirtäjästä putoavan vauvan. Tekijän tavoittaa meilillä osoitteesta: gchill[a]pp.htv.fi Ellet vieläkään usko, kerron että Otto 3 voitti festariäänestyksen viime vuonna. Ja automaattihan kannattaa katsastaa joka tapauksessa.

Huumorin ulottuvuuksia

Kalliksen töiden ohella omassa top 5:ssäni ovat: <ahref=”http: naytaarvostelu.php?articleid=”’79″‘” www.kvaak.fi=””>Kaisa Lekan “I am not these feet”, rankka tarina, jota edes englanniksi väännetty kerronta ja jäykähkö piirrostyö eivät pysty pilaamaan, sekä Otso Höglundin toimittama Mörkö 5. Pari muuta, alussa mainitsemaani, tekivät sen, mitä omakustanteet parhaimmillaankin saavat aikaan. Ne yllättivät minut todella positiivisesti.</ahref=”http:>

(c) Hämäläinen
(c) Hämäläinen

Kaisa Lekan ja Ina Kalliksen tapaan Tommi Hämäläinen opiskeli viime talven Lahdessa sarjakuvaa. Suuret ajot on hänen lopputyönsä. Piirrokset ovat hieman rujoja, ja ruutuja on niin harvakseltaan, että työtä ei äkkiseltään miellä sarjakuvaksi. Tarina sijoittunee parin kymmenen vuoden taakse, ja se kertoo eläkeläismiehestä joka innostuu kunnostamaan vanhaa autoa. Myöhemmin mies osallistuu rallikilpailuun. Piirrokset ovat hieman vinksahtaneita. Hämäläisen arkisessa tarinassa on outoa surrealismia, bonuksena löytyy vielä osuvaa homosuhteen(?) kuvausta. Suurin miinus on kirjasen kova hinta (10e), mutta niin paljon tämä jäi teoksena häiritsemään, että pakko asiasta on tässä puhua. Hämäläisen tavoittaa meilillä osoitteesta tieto-kon3(ä)luukku.com

(c)  Ottoson
(c) Ottoson

Robert Ottossonin piirrosten katson olevan aika lähellä valtavirtaa. Hänen eläinhahmonsa ja liikkeen kuvaus tuovat hieman mieleen V8 -lehdestä tutun Matti Koposen tai jopa Franquinin piirrosjäljen. Kalabalik i rubrik on 52 sivuinen albumi jonka tekemistä Svenska kulturfonden on tukenut.
Ottossonin huumori on kuitenkin paikoin häijympää kuin eurooppalaisen koulukunnan, tai valtavirran sarjakuvissa on totuttu näkemään. Kokonaisuus on hieman epätasainen, ja aivan kaikkea en nelosen kouluruotsilla ymmärtänyt, mutta hauskaa oli silti. En sentään ole aivan tyhjän nauraja, joten pidän tätä jonkun moisena saavutuksena. Ottosson on joka tapauksessa taitava tekijä, jonka kynän jälkeä on näkynyt jo kymmenisen vuotta joissakin pienlehdissä kuten Christen Nuutisen Olmissa. Albumia myyvät ainakin Helsingin Akateeminen ja Suomalainen.

(c) Nissinen
(c) Nissinen

Jyrki Nissisen Toinen vierailuni italialaisessa kodissa, on niin hyvä, että se pitäisi melkein nostaa Top5:een. Sinne ei vain valitettavasti mahdu seitsemää läpyskää. Nissinen on tuttu ainakin aiemmista omakustanteistaan, Sarjarista ja Shockista. Jasso-Glubin jäsenenä uskallan sanoa, että Nissinen tekee parasta nonsense-huumoria mitä Suomesta tällä haavaa löytyy. Parhautta edustaa myös lehden kohtuullinen 2euron hinta, se sisältää jopa postikuut. Nissisen kotisivulla on kaiken laista ryönää, mutta kyllä ne tilausohjeetkin sieltä löytyvät.

Lehtiä joita en äänestänyt rahoillani

Niin sanotun hajaäänen nappasi Kvaakin ylläpidon käymissä keskusteluissa Tommi Musturin Italo Sport, jota en valitettavasti ole lukenut. Tässä reposteltavat lehdet kun olen vaihtamalla tai silkalla rahalla itselleni hankkinut. Italo Sporttiin voi kätevästi tutustua myös netissä. Tässä on suora linkki Italo Sportin sisältöön, kaikkiaan www.madeinhurry.comista löytyy 4 kuvaa lehdestä.

Kitsastelin festareilla myös Aura Ijäksen uusimman manga-tyylisen julkaisun äärellä. Niin ikään toistaiseksi lukemattomiin helmiin lukeutuu Jussi S. Karjalaisen strippivihko Aikuinen seikkailee. Se tuli keväällä ulos Navalta.

Multimediallisia sarjakuvia

Joensuun sarjakuvaseuran Poltetut sivut huomioitiin Kvaakissa uutisena elokuussa. Kyseessä on kataloogi-tyyppinen ratkaisu, joka esittelee kymmeniä joensuulaisten albumeissa käväisseitä piirtäjiä. Sarjakuvanäytteiden osalta sisältö jää hiukan suppeaksi, mutta hintaansa nähden tämä on ihan laadukas paketti. Mukana on kymmeniä ruudullisia sarjakuvaa, joista ehdottomasti tyylikkäin on Timo Ronkaisen toteuttama selkeän viivan koulukuntaa kosiskeleva Raketti-Silvo. Animaatiotakin löytyy jonkin verran. Osin oppilastyönä tehty pyörylä pyörii PC:ssä ja lohkeaa 5eurolla.

Christoffer Leka ei ilmeisesti halunnut jäädä historiaan pelkästään Jagannatha Swami Comix 1:n tekijänä, vaan hän päätti julkaista teoksen jonka nimi on vieläkin hankalampi… Damodara…jotain… Keväällä ilmestynyt paketti on herra Lekan lopputyö, ja se leviää hulppeana painoksena. Paksun sarjakuvakirjan lisäksi neliön muotoiseen pahviaskiin on pakattu CD-levy, jolla Lekan tuttava(t?) musisoi(vat). Hintaa tuplalle kertyy yli kymmenen euroa (muistaakseni 15), sarjakuva jäi minulta ostamatta ja lukematta koska en pitänyt musiikista(?!). Ainakaan toistaiseksi näitä teoksi kustantaja ei pruukaa erottaa toisistaan. Lisää aiheesta kustantamon etusivulta ponnahtavassa ikkunassa.

Keskiluokka

Perinteisestihän omakustanneskenessä rankaistaan valtavirtaan pyrkimisestä. Ennen kuin tekijät löytävät riittävän persoonallisen äänen, homma tuntuu haukkaavan. Omat koirat purevat ja lyövät kuin vierasta sikaa. Mutta löytyy myös niitä jotka jaksavat kannustaa, ja lopulta sitkeys sekä usko omiin kykyihin yleensä palkitaan.

Toisaalta, kaikki eivät voi olla kärjessä. Tämä tarkoittaa sitä, että omakustanteiden keskiluokkaankin kuuluu massiivinen läjä lehtiä.
Muun muassa Kvaakin ahkerina työläisinä häärivät tekijät jäivät äänestyksissä nuolemaan näppejään. Kuluvana vuonna ilmestyivät mm. Juha Kouvalaisen Loikan vuoksi 2 -strippikokoelma. Sekä Anne Muhosen albumi Ada. Ne ovat hienoja näyttöjä vasta uraansa aloittelevilta tekijöiltä.
Huomionarvoinen on myös Sarjakuva-akatemian Kersantti Napalm -10-vuotisjuhlanumero “Kadotuksen tuulet”. Käsikirjoittaja Vesa Vitikainen on houkutellut maan eturivin piirtäjiä Petri Hiltusesta Anssi Rauhalaan ja Kristian Huitulaan mukaan tekemään Napalmia. Kaulaa jenkkien supersankarimeininkeihin on vielä kurottavana, mutta sitä ei käy kiistäminen, etteikö Suomi tarvitsisi omia alan lehtiä!

(c) Väyrynen
(c) Väyrynen

Yksi sellainen on Hannu Kesolan toimittama Shock 6. Lehti kannattaa huomioida hankintapäätöksiä tehdessä vaikkapa siitä syystä, että se sijoittui Sarjisfestariäänestyksessä kolmanneksi. Shockin sivuilla hilluvat yksinäiset supersankarit ja -roistot, tämä kutosnumero alkoi minusta jo toimia omillaan. Lisää tietoa aiheesta löytyy lehden kotisivulta. En jatka siitä nyt pidempään, sillä palaan ehkä aiheeseen myöhemmin. Festareilla Kesola myi Shockin ohella Roskaa #1:tä.

Omakustannetulva hyökyy selkeästi Sarjisfestareille. Jo aivan alkuvuodesta ilmestyi kuitenkin Mikko Väyrysen Brilliant Inc. Taidokkaasti kaksivärisenä toteutettu julistesarjakuva kertoo myhäillen (mainos)toimistotyöläisten arjesta. Viiden euron hinta vain tällä esineellä pakkaa aiheuttamaan tuskaisen valintatilanteen. Näiden ruutujen, ja tämän sarjakuvan kanssa viipyy kyllä pidempään kuin monen muun vastaavan – mutta silti.

Vielä pitää mainita muutama automaattilehti. Elina Kantolaa voi pikku hiljaa alkaa kutsua omakustanneveteraaniksi. Sen verran pitkään ja sitkeästi hän on kaupitellut festareilla Papparaisen seikkailuja sisältäviä lehtiään.

(c) Kantola
(c) Kantola

Tänä vuonna häneltä ilmestynyt, kaksiosainen “Olipa kerran Kondomi”, siirtää painopistettä hieman vakavampaan kerrontaan. Teiniraskauden tematiikkaa luodatessaan Kantola on vielä hieman jähmeä, mutta lärpäkkeet sisältävät jo lupauksen aikuiseen makuun iskevistä tarinoista. Kantolan kotisivu valaisee ehkä asiaa
Ja se toinen tupakkiaskin kokoinen… “Aseman jengiin” liittynyt Aapo Rapi tömäytti kuulemma automaattiin paksun kertomuksen nimeltä Kuningas Toffee. Sen täytyy olla hyvä.

Monen tekijän summa

Laikku 3:n ilmestyminen näyttää edelleen venyvän. Pikkupuluista (á 4e) ainakin Mika Lietzenin Lohikäärmeen varvas on mainiota käyttösarjakuvaa. Aseman julkaisuista en valitettavasti osaa kertoa tässä enempää, puulaakin kotisivulta kannattaa käydä katsomassa joko todellisuus on päivittynyt julkaisuohjelman mukaiseksi tai päin vastoin.

Antologioista jatkoi viime vuonna lehtimuodossa tietenkin Sarjari, jonka seuraava numero on juuri menossa painoon. Keväällä Lapin yliopiston graafisten suunnittelijoiden ainejärjestön 66.25 muuttui kolmosnumeronsa myötä komeaksi albumiksi. Tilausehdot ja lisätietoa tekijöistä löydät oheisen linkin takaa. Monen muun kokooman tapaan epätasaisuus vaivaa 66.25:ttäkin.

Kuraa?

Edellä mainittujen lisäksi olen lukenut useita omakustanteita tuoreeltaan. Syystä tai toisesta ne ovat kuitenkin siirtyneet saman tien arkiston uumeniin.
Kuten alussa mainitsin, osa pienlehdistä on yhä komeampia. Värillinen kansi alkaa olla tavallisempi kuin mustavalkoinen, mutta silti sisältö on usein sitä tuttua huttua. Panostaminen lehden ulkonäköön, ei valitettavasti yksin riitä. Meillä on edelleen valtava määrä läpäreitä, joita arvioidessa ei voi (tai kannata) käyttää samaa asteikkoa kuin sarjakuvassa yleensä. Tekijän riemu tehdessä, ja lukijan riemu lukiessa, muodostavat mielenkiintoisen yhtälön. Osa näistä lehdistä joutaa suoraan mappi ööhön, joidenkin kanssa taas voi mehustella pidempäänkin.

Yksi vuoden sensuuriuutisista oli Mikko Aspan lehden raakkaaminen ulos Taivaallisin pienlehti -kilpailusta. Kirkkoelämää#1:n poisjäänti kisasta ei kuitenkaan saanut aikaan kovin suurta taiteellista tyhjiötä. Pidän kyllä Aspan roisista huumorista, mutta lehden saisi sentään rakentaa useamman kuin yhden idean ympärille. Hyvä huumori on usein hieman ilkeätä, mutta kannattaa muistaa, että kaikki ilkeily ei ole hyvää huumoria. Tekijän tavoittanee sähköpostilla osoitteesta fanimal[miuku]hotmail.com

Mita mita?

Kiinnostavatko omakustanteet? Kivi Larmola arvioi jatkuvasti pienlehtiä Sarjainfossa, siellä tulee paremmin katettua myös automaattilehdet.
Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia virheitä linkeissä ja muissa asiatiedoissa, sekä sitä, että muutamakin lehti jäi pois tästä katsauksesta. Omakustanteita voi, ja kannattaa mainostaa Kvaakin keskustelualueella, jonka nimi on “Omakustanteet & pienlehdet”.