Kultamuseo: Kulta Sarjakuvissa

Tankavaaran Kultamuseo.
Tankavaaran Kultamuseo.

Tankavaara on monelle kullankaivajalle ollut vuosikymmenien ajan se paikka, jossa vuosittain kisaillaan kullanhuuhdonnan mestaruuksista. Alueelle on noussut matkailuhuuhtomo kultaturisteille, ravintolapalveluita sekä suuri kansainvälinen museokeskus. Ainoa lajissaan, joka on keskittynyt näyttelyissään esittämään yli 20 eri maan kullanhuuhdonnan historiaa.

Perusnäyttely on hyvin toteutettu, mutta lapsiperheiden nuoremmat museokävijät eivät varmastikaan pidä ikimuistoisena vanhojen vaskoolien tiirailua. Kultamuseo on keksinyt oikein loistavan syyn painaa lapsiperheenkin auton jarruja nelostiellä matkalla pohjoiseen. Rovaniemeltä noin 225 kilometrin päässä hieman ennen Saariselkää löytyvässä Tankavaarassa sarjakuvat ja kulta kohtaavat nyt toisensa.

Sarjakuvien kultaiset hetket

Albumit vitriinissä.
Albumit vitriinissä.

Roope Ankan moni muistaa rikastuneen Klondikessa ja Milla Magia on aina himoinnut Roopen ensimmäistä kultakolikkoa. Lucky Luke osallistui myös Alaskan kultaryntäykseen. Kulta on esiintynyt niin monen muunkin sarjakuvahahmon tarinoissa, kuten Asterix, Tintti, Mustanaamio, Yoko Tsuno, Tex Willer, Alix ja Marsupilami. Tietysti myös Mauri Kunnaksen merirosvo- ja lännentarinoissa löytyy kultaa. Monelle sarjakuvien lukijalle on varmasti syntynyt oma lempikultatarinansa. Kultamuseon näyttely Kulta Sarjakuvissa voi palauttaa sen mieleen.

Yleisnäkymää näyttelyyn.

Ankat Lapissa

Näyttely on Kultamuseon vaskoolin muotoisen Golden World rakennuksen alussa, heti kullanhuuhdonnasta Suomessa kertovan osion jälkeen olevan kaivostunnelin jatkeena. Roope tervehtii Kultu Kimalluksen kanssa näyttelyyn saapuvia katosta riippuvassa kookkaassa julisteessa. Näyttelyn vitriineistä löytyy hyvä kattaus sarjakuva-albumeita sekä lehtiä joiden tarinoissa kulta kimaltelee. Suurikokoiset Aku Ankasta tunnetut hahmot on saatu lainaksi Kemin Sarjakuvakeskukselta ja ne piristävät tätä näyttelyä. Rohkeammat museovieraat voivat kokeilla istumista kullankaivajan sivuvaunullisen moottoripyörän selässä. Jos piirtäminen kiinnostaa, löytyy myös mahdollisuus antaa museolle palautetta itse piirtämän sarjakuvan muodossa. Muutamia lennokkaita töitä olivat museovieraat jo ehtineet taiteilemaan. Museon kausityöntekijöiden piirtämä “Tankavaara”-sarjakuva kertoo myös omalla tavallaan kullanhuuhdonnan historiaa ja museon toimintaa museovieraalle. Lukunurkkauksessa on vielä muutamia sarjakuvia, joita voi ottaa luettavaksi Klondike-tyyliseen telttaan, jossa ei onneksi ole hyttysiä tai paarmoja.

Kaikki ei ole kultaa mikä kimaltelee!

Kari Korhosen Roopea.
Kari Korhosen Roopea.

Näyttely ei ole kovin laaja. Harmillisesti ei ehkä Lucky Lukea lukuun ottamatta ole tunnettujen sarjakuvien ruutuja laitettu esille. Sarjakuvahahmoja esitellään tekstiosioissa, mutta niissäkään ei yhteyttä itse kultaan käsitellä. Kultamuseota on avustanut näyttelyn tekemisessä Kemin Sarjakuvakeskus ja se on hieno asia. Piirtäjä Kari Korhoselta on Roope-aiheista piirrosta esillä ja jopa Roopen omakätinen tervehdys Kultamuseolle. Mauri Kunnaksen kookas kultahuuhtomokuva on myös hieno. Vaikka vitriineistä löytyy hauskan muotoisia kultakimpaleita, olisi ehdottomasti pitänyt se Roopen kultakolikko olla myös siellä. Puutteita näyttelyssä siis on, mutta tämänlaisia erikoisnäyttelyitä sarjakuvista on toki mielenkiintoista käydä katsomassa.

Kulta on sarjakuvissa aina ollut helppo esittää rikkauden symbolina, jota niin rikolliset kuin kaikki muutkin vastustamattomasti haluavat saada itselleen. Monissa Piko & Fantasio -seikkailuissa se on ollut mukana, kuten tietysti niin monissa lännensarjakuvissa. Diktaattorimainen Smurffaattori halusi erottua muista smurffeista kullankeltaisen vaatetuksensa kanssa. Kulta on siis ollut sarjakuvissa myös selvä vallan merkki. Vaikka kultaa esiintyykin maaperässä lähes kaikkialla jonkinmoisina pitoisuuksina, ei sarjakuvissa ole suurelle yleisölle juurikaan kuin vain Lucky Lukessa näytetty varsinaista kullanhuuhdontaa. Kultaryntäyksien tunnetuksi tehnyttä perinteikkäistä tapaa saada tuo keltainen metalli talteen ja muuttumaan kauniiksi koruiksi tai jopa harkoiksi saakka pankkiholviin säilytettäväksi.

Kulta Sarjakuvissa näyttely on Tankavaaran Kultamuseossa esillä ajalla 20.6.-31.12.2014 eli vuoden loppuun saakka.

www.kultamuseo.fi