RoboCop – tulevaisuuden lainvalvoja

Kvaak arvottaa RoboCop-sarjakuvat.

Suomessa Peter Wellerin esittämä Alex Murphy ei koskaan ole esiintynyt sarjakuvamuodossa. Kustantajien digikaupoista tätä kasariparhautta sen sijaan napsahtaa näppeihin tuotapikaa.

Hölinät sikseen, nyt pudotetaan Robo-pisteet:

1 – RoboRikos, ”think it over, creep”
2 – Tätä en ostaisi dollarilla
3 – Kasariparhautta
4 – Ehtaa törkyä, joten ”cork it”
5 – Jysähtää kuin RoboCopin askel


Sisällysluettelo

RoboCop (elokuvasovitus, 1 osa, Marvel, 1987 ja 1990), arvio: 1
RoboCop 2 (elokuvasovitus, 3 osaa, Marvel, 1990), arvio: 1 ½
RoboCop: Future of Law Enforcement (sarja, 23 osaa, Marvel, 1990–1992), arvio: 2 ½

RoboCop versus The Terminator (minisarja, 4 osaa, Dark Horse, 1992), arvio: 5
RoboCop 3 (elokuvasovitus, 3 osaa, Dark Horse, 1993), arvio: 2
RoboCop: Prime Suspect (minisarja, 4 osaa, Dark Horse, 1992–1993), arvio: 1 ½
RoboCop: Mortal Coils (minisarja, 4 osaa, Dark Horse, 1993), arvio: 3
RoboCop: Roulette (minisarja, 4 osaa, Dark Horse, 1993), arvio: 3 ½

Frank Miller’s RoboCop (minisarja, 9 osaa, Avatar, 2003–2006), arvio: 4 ½
RoboCop: Killing Machine (1 osa, Avatar, 2004), arvio: 2 ½
RoboCop: Wild Child (1 osa, Avatar, 2005), arvio: 3

RoboCop: Revolution (minisarja, 6 osaa, Dynamite, 2010), arvio: 4
Terminator/RoboCop: Kill Human (minisarja, 4 osaa, Dynamite, 2011), arvio: 4 ½
RoboCop: Road Trip (minisarja, 4 osaa, Dynamite, 2012), arvio: 2 ½

RoboCop: Last Stand (minisarja, 8 osaa, Boom!), arvio: 4
RoboCop: The Human Element (minisarja, 4 osaa, Boom!, 2014), arvio: 2

Julkaisemattomat sarjat
Loppuyhteenveto


RoboCop ja RoboCop 2

Paul Verhoevenin RoboCop (1987) oli aikalaisarvioiden ylistämä, visionäärinen scifi-toiminta ja terävä mediasatiiri. Bob Harras sovitti sen kaiken sarjakuvasta pois – edes ”I’d buy that for a dollar” ei mahtunut mukaan!

Esikuvansa marssiessa hydraulisten efektien jykevöittäessä askelta, kirmaa sarjakuvaversio telinevoimistelijan notkeudella. Lopetusruudussa RoboCop valvoo kaupunkiaan katolta käsin – ”jossain on nyt rikos meneillään.” Kustantajalle epätyypillisesti ensipainos oli mustavalkoinen.

Elokuvien tuotantohistoria kääntyi sarjakuvaharrastajien kannalta mielenkiintoiseen suuntaan, kun yllätysmenestykselle oli saatava pikaisesti jatkoa. Studio ei voinut odottaa käsikirjoittajien lakon päättymistä, koska Terminator 2 (1991) eteni megabudjetin voimalla.

Kun kerran moni näki Frank Millerin työllään, Batman: Yön ritari (DC Comics, 1986), vaikuttaneen menestyselokuvaan, oli vain sopivaa että juuri Miller sai pestin.

RoboCop 2 (1990) tavoitti Irvin Kershnerin ohjauksessa esikuvansa hengen, mutta käsikirjoituksen lopullisessa versiossa ei ollut samaa ryhtiä. Tältä osin syy ei ole Alan Grantin sovituksessa, mutta ei siitä mitään hyvää sanottavaakaan löydy.

Sarjakuvasovitukset menestyselokuvista ovatkaan harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta harrastajien halveksumaa rahastusta. Suurin ansio olivat tunnistettavat näyttelijät, mutta kun sekään ei ollut enää tärkeää, ei Mark Bagleyn voi sanoa tämän kanssa hikoilleen.

Sittemmin myös RoboCop 3 sovitettiin sarjakuvan muotoon, mutta tärkein jälkinäytös muodostui Millerin käsikirjoituksen esiversioista. Ne sovitettiin minisarjoiksi Frank Miller’s RoboCop (RoboCop 2) ja RoboCop: Last Stand (RoboCop 3).

RoboCop – elokuvasovitus, 1 osa, Marvel, 1987 (mv.) ja 1990
Robo-pisteet: *

RoboCop 2 – elokuvasovitus, 3 osaa, Marvel, 1990
Robo-pisteet: * ½

RoboCop: Future of Law Enforcement

Marvel on ainoa kustantaja – mikäli sittemmin alkumetreille tyssännyt Dynamiten sarja sivuutetaan – joka on julkaissut säännöllisesti ilmestyvää RoboCop-lehteä.

Tosielämässäkin idealistiselta Alan Grantilta sujui mediasatiiri ja kritiikki rahan valtaa vastaan. Lisenssisarjan raamit olivat kuitenkin ahtaat, ja Grant lisäsi surutta omiaan Judge Dredd -hengessä aina supersankariparodiaa myöten.

Toimitus vaihtoi Grantin Simon Furmaniin, jonka maanläheisempi ote kohensi sarjan yleistasoa. Kun myös Lee Sullivan oli ehtinyt kehittyä kuvittajana, ei sarja, etenkään aikansa perustaso huomioiden, ollut huono julkaisu. Hiipuva myynti sai kuitenkin kustantajan viimeisenä oljenkortenaan turvautumaan supersankarisapluunaan.

RoboCop: Future of Law Enforcement – kuukausijulkaisu, 23 osaa, Marvel, 1990–1992
Robo-pisteet: * * ½

RoboCop versus The Terminator

Satiirinen RoboCop-maailma liukuu ilkeään, teräksenkylmään Terminator-todellisuuteen Frank Millerin liittäessä kaksi elokuvasarjaa saumattomasti toisiinsa.

Tapahtumat toistuvat syklisesti taistelussa väsymätöntä konemieltä vastaan. Skynet kääntää historian rattaat kerran toisensa jälkeen, ja näin ihmisen ponnistukset mitätöityvät väliaikaisiksi torjuntavoitoiksi.

Käsikirjoituksen nerokkuus on sen rakenteeseen kirjoitettu toistuvuus, mikä nostaa tarinan sukupolvien yli venyviin mittoihin. Tarina myös yllättää lennokkaalla kekseliäisyydellään. RoboCop versus The Terminator jää pysyvästi mieleen ja kestää loputtomia lukukertoja.

Walter Simonson siirtää käsikirjoituksen väkevänä paperille. Impressionistinen luonnollisuus sulautuu tarvittaessa arkkitehdin kurinalaisuudella kulkevaan viivaan. Simonsonin muotokielen ansiosta hahmot ovat paperilla vakuuttavampia kuin ensi kertaa valkokankaalla – äänitehosteet sen sijaan jyskäävät kuin teatterissa ikään.

Tarina innoitti vuosia myöhemmin tekijöitä sarjassa Terminator/RoboCop: Kill Human.

RoboCop versus The Terminator – minisarja, 4 osaa, Dark Horse, 1992
Robo-pisteet: * * * * *

RoboCop 3

RoboCop 3 (1993) oli edeltäjänsä pohjalta raavittu halpiskooste, mutta Steven Grant kirjoitti koko trilogian parhaimman sarjakuvasovituksen. Lapsiyställiseksi ikärajaluokiteltu pohjamateriaali vain ei enää kiinnostanut ketään.

Sen sijaan Frank Miller’s RoboCop ja RoboCop: Last Stand, eli sovitukset RoboCop 2 ja RoboCop 3 -käsikirjoitusten raakavedoksista ovat osa RoboCop-fanin perussivistystä.

RoboCop 3 – elokuvasovitus, 3 osaa, Dark Horse, 1993
Robo-pisteet: * *

RoboCop: Prime Suspect

RoboCop saa murhasyytteen ja päätyy oikeussaliin John Arcudin käsissä. Tarina on köpöä draamaa ja unettavaa dialogia. Tarinan keskihuipennuksessa RoboCop pahoittaa mielensä.

Hyvä puoli juonipainotteisuudessa on, että John Paul Leon hallitsee kyllä puhuvat päät, mutta romahtaa heti toiminnan alkaessa. Sankari itse pönöttää epämuodostuneena ja suu hämmästyksestä ymmyrkäisenä.

Arcudin toinen yritys, Roulette, on toista maata.

RoboCop: Prime Suspect – minisarja, 4 osaa, Dark Horse, 1992–1993
Robo-pisteet: * ½

RoboCop: Mortal Coils

Elokuvissa RoboCop partioi Detroitin katuja. Steven Grant sen sijaan pakkasi kyberpoliisin rekkaan Ritari Ässän malliin. Kieroutuneita miljonäärejä ja korruptoituneita poliiseja löytyy myös Denveristä, ja matkalla ojennetaan maantierosvoja.

Edvard Neumeierin ideoima tulevaisuuden poliisi ei anna käsikirjoittajille liiemmälti eväitä, joten tällä kaavalla jatkoa olisi varmasti nähty jatkossakin. Dark Horsen elokuvalisenssien joukossa RoboCop ei vain ollut riittävän vahva menestyäkseen.

Mortal Coils on kelpo viihdettä, mutta niukka pohjamateriaaliuskollisuus ja Nick Gnazzon nykysilmin pahasti vanhentunut kuvitus eivät anna syytä palata tähän enää toiste.

Esinäytös, RoboCop: Invasions, julkaistiin Dark Horse Comics -antologialehden sivuilla (numerot 6–9, 1993).

Grant pyrki vuosia myöhemmin laajentamaan taustamaailmaa vielä tarinassa Wild Child.

RoboCop: Mortal Coils – minisarja, 4 osaa, Dark Horse, 1993
Robo-pisteet: * * *

RoboCop: Roulette

Kadonneiden ja murhattujen tiedemiesten väliltä löytyy yhteys näiden osallistuttua RoboCopin kehitykseen.

Toisella yrityksellään John Arcudi sai tasapainotettua juonivetoisen tarinan toimintaan. Lopputuloksena on yksi viihdyttävimmistä elokuviin tukeutumattomista RoboCop-seikkailuista.

Mitch Byrd tekee myös oivaa työtä – lainaten hieman Todd McFarlanen tavasta tyylitellä ihmishahmoja.

RoboCop: Roulette – minisarja, 4 osaa, Dark Horse, 1993
Robo-pisteet: * * * ½

Frank Miller’s RoboCop

Virallinen RoboCop 2 -elokuvasovitus kelpaa ainoastaan muistuttamaan, mikä esikuvassa meni vikaan. Avatar Press sen sijaan teki kulttuuriteon antaessaan studiolle kelpaamattoman esiversion käsikirjoituksesta Steven Grantin käsiin.

Frank Millerin esiversio on sovitustyön jälkeenkin valkokankaalle päätynyttä mojovampi kokonaisuus – siis nappivalinta sarjakuvattavaksi.

Hyperaktiivisen aloitusnumeron jälkeen Grant kaasuttaa hana auki maaliviivalle. Todelliset ansiot löytyvät kuitenkin kuvittajan penkiltä. Juan José Ryp heruttaa provokatiivista, yksityiskohdilla hekumoivaa tuhon sinfoniaa parhaaseen Geof Darrow -tyyliin.

Lukija palkitaan myös uhkein naisvartaloin, joissa näkyy espanjalaiskuvittajan tausta erotiikkasarjoissa. Herkullisen hyvältä näyttävät myös kaikki faneille tärkeä kulissiroina sekä tietenkin teknosankari itse.

Sarjan tuotantovaiheen venyminen näkyy ikävästi, kun väristys vaihtuu kahdessa viimeisessä osassa. Kauneusvirheineenkin tämä on paras sovitus elokuvasta – jota ei koskaan filmattu.

Frank Miller’s RoboCop – minisarja, 9 osaa, Avatar Press, 2003–2006
Robo-pisteet: * * * * ½

RoboCop: Killing Machine ja Wild Child

Killing Machine on Steven Grantin ja Anderson Ricardon lyhyttarina, jossa hakkerinuori ottaa kaupungin, ja sitten itse kyborgipoliisin, kohteekseen.

Hämäävästi saman julkaisun eri kansivariaatiot laskettiin liikkeelle omin aliotsikoin, mutta sisältö Killing Machine -julkaisuissa Back in Action, Crowd Control ja No Escape on identtinen.

Wild Child viittaa Murphyn parin Annie Lewisin vähemmän lainkuuliaiseen siskoon, joka saapuu jengeineen aiheuttamaan harmia. Sibling Rivalry ja Detroit’s Finest ovat saman julkaisun eri kansiversioita.

Grantin ja Carlos Ferreiran yhteistyölle oli tarkoitus saada jatkoa, mutta Avatar löi jarrut päälle. War Party löytyy siis arvostelukimaran loppuun kootusta julkaisemattomien sarjojen listasta.

Killing Machine – 1 osa, Avatar Press, 2004
Robo-pisteet: * * ½

Wild Child – 1 osa, Avatar Press, 2005
Robo-pisteet: * * *

RoboCop: Revolution

Detroitin poliisivoimille annetaan kenkää, ja katuja partioivat jatkossa siis robotit. Tulivoimaa kansanjoukkojen hallinnassa myös tarvitaan, koska edes ruokahuolto ei toimi.

RoboCop-aiheisen uusiomateriaalin tuottaminen on osoittautunut vaikeaksi, mutta Rob Williams sai kaiken kohdalleen. Jo pelkän silmäkarkin ansiosta Fabiano Neves voittaa lukijan puolelleen ensi sivuista lähtien.

Unai Ortiz de Zarate taiteili vahvan tunnelman vielä loppupuolelle, mutta kalibroituminen kesken vaihtuvaan kuvittajaan ottaa aikansa.

Lähdemateriaalille ollaan uutisankkureita myöten uskollisia – pohjamateriaalina on alkuperäinen RoboCop ja jatko-osat sivuutetaan kuin niitä ei olisi koskaan edes tehty – mutta silti omille teille lähdetään jo alusta alkaen. Harmillisesti kaikkien suosikkirobo ED-209 on myös korvattu päivitysversiolla.

Kokoelma sai nimensä tarinakokonaisuuden mukaan, mutta alkujaan kyse oli säännöllisesti ilmestyvästä lehdestä ilman aliotsikkoa. Taivaspaikkansa tämä menettää, koska tarinan jatko minisarjassa Road Trip jää tyrmistyttävästi kesken.

RoboCop: Revolution – minisarja, 6 osaa, Dynamite Entertainment, 2010
Robo-pisteet: * * * *

Terminator/RoboCop: Kill Human

Rob Williams kytkee tarinansa keskelle Terminator 2 -elokuvan tapahtumia. Ensimmäinen menneisyyteen lähetetty Terminator säilyi osittain, ja näistä osista ihmiset kasaavat oman tuhonsa, minkä ajassa matkustava RoboCop saapuu estämään.

Käsikirjoituksen nerous nousee pinnalle tavassa, jolla se hyödyntää pohjamateriaaliaan. Tarina risteää hetken Terminator 2 -kaanonia, ja irtautuu sitten omille raiteilleen. Siitä lähtien lasketellaan tukka hulmuten scifi-vuoristoradalla.

Kuvittajan puikoissa P. J. Holden ei varsinaisesti loista, mutta visuaalinen ote on riittävän vahva ylläpitämään tunnelmaa. Kill Human kuuluu esikuvansa, RoboCop versus The Terminator -minisarjan, tavoin siihen harvalukuiseen RoboCop-sarjakuvien joukkoon, joka jää kaivelemaan mielen taustalle, ja siten vetää lukijan puoleensa toistekin.

Terminator/RoboCop: Kill Human – minisarja, 4 osaa, Dynamite Entertainment, 2011
Robo-pisteet: * * * * ½

RoboCop: Road Trip

Road Trip on jatkoa Rob Williamsin hienolle aloitukselle Revolution. Esikuvaksi reteästi julistetaan Verhoevenin klassikko, mutta jättimäiset robottikoirat noudattelevat enemmän vanhaa Marvel-sarjaa, jolloin kyberkoirat ja -gorillat olivat arkipäivää.

Road Trip jää typerryttävällä tavoin kesken, eikä siten Dynamite-kaudelle saatu koskaan tyydyttävää loppua.

RoboCop: Road Trip – minisarja, 4 osaa, Dynamite Entertainment, 2012
Robo-pisteet: * * ½

RoboCop: Last Stand

Samoin kuin Frank Miller’s RoboCop oli RoboCop 2 -jäämistöä, Last Stand on Steven Grantin sovitus valkokankaalle päätymättä jääneen RoboCop 3 -käsikirjoitusmateriaalin pohjalta.

Edelleen Millerin ääni kohoaa Grantin sovituksen alta kuuluvana. Miehen alkupuolen tuotantoa fanittavat saavatkin tästä suuurimmat väreet. Mekaanisin enkelinsiivin taistelukoptereita vastaan kohoava Alex Murphy sykähdyttää myös filmifriikkejä, olihan hahmo Paul Verhoevenin käsittelyssä kyborgimessias, joka elokuvan loppupuolella mm. kävelee symbolisesti vetten päällä.

Turkkilaiskuvittaja Korkut Öztekin loihtii sivuille omiakin visuaalisia oivalluksia, vaikka huolitellumpi yleisilme sopisi paremmin retromoderniin RoboCop-tyyliin.

Sarja päättyy numeron mittaiseen epilogiin, jolla ei ole enää tekoa sen enempää Millerin käsikirjoituksen kuin Grantin sovituksen kanssakaan – perusteeton lisänumeron venyttäminen tekee hallaa.

RoboCop: Last Stand – minisarja, 8 osaa, Boom! Studios, 2013–2014
Robo-pisteet: * * * *

RoboCop: The Human Element

The Human Element kokoaa neljä erillistarinaa samoihin kansiin. Nyt siirrytään RoboCop-uusintafilmatisoinnin (2014) maailmaan, joten mikään ei ole ennallaan.

Paul Verhoevenin RoboCop marssi raskaasti, hydraulisten efektien säestäen voimalla jysähtävää askelta. Modernisoitu versio kurvaa moottoripyörällä, loikkii aitojen ylitse ja tanssahtelee suojaan vihollistulelta. Tuskin hahmo silti kisaa tasaväkisesti oheistuotemarkkinoilla, kun mm. pelaajat ovat Crysis-räiskinnässä (2007) ehtineet jo kokea kaiken mihin kyberpoliisi pystyy.

Toisin oli vielä 16-bittisten Super Nintendon ja Sega Mega Driven hallitessa, jolloin RoboCop erottui massasta vahvan tunnelmansa ansiosta. RoboCop versus The Terminator -sarjan innoittama, samalla nimellä julkaistu peli, kuului – ainakin jälkimmäisen pelikonsolin tapauksessa – genrensä huippuihin 1994.

Menestyselokuvista ei enää sorvata kelvottomia sovituksia, mutta siihen hyvä sanottava uusintafilmatisoinnin poikimista sarjakuvista jo loppuukin.

Detroitin kaduilla mellakoidaan tarinassa Hominem Ex Machina, mutta RoboCop ei käynnisty. Toimeen päästyään kyborgisankari vaarantaa vastuuttomuudellaan koulubussillisen lapsia.

To Live And Die in Detroit puolestaan maalaa kuvaa tulevaisuuden Detroitista ihmiskaupan ja korruption pesänä. Kovat teemat ja käsikirjoituksen tylyt kohtaukset eivät tähän kontekstiin sovi.

Murphyn pääkoppaan uppoudutaan tarinassa Memento Mori, jonka tekijät surrealistisine unineen ja umpisurkeine kuvituksineen saisivat upottaa sanonko minne.

Edellisten jätösten rinnalla Beta on toista maata. Vetävä tarina sijoittuu rintamalle, jossa kenttätestiin astuu Murphyn edeltäjä. Sotilas on kuitenkin traumoineen väärä valinta, kuten arvata saattaa.

Tässä yhteydessä mainittakoon myös ainoastaan digitaalisessa muodossa julkaistu, Gauntlet, Blu-ray- ja DVD-julkaisun ilmaiskylkiäinen.

RoboCop: Hominem Ex Machina – Boom! Studios, 2014
Robo-pisteet: * *

RoboCop: To Live And Die in Detroit – Boom! Studios, 2014
Robo-pisteet: * * ½

RoboCop: Memento Mori – Boom! Studios, 2014
Robo-pisteet: *

RoboCop: Beta – Boom! Studios, 2014
Robo-pisteet: * * * ½

Julkaisemattomat sarjat

Lohdutonta RoboCop-historiaa ovat sarjat, jotka eivät koskaan toteutuneet.

Simple Machines (Avatar Press, 2004), jonka tekijäkaartiin ilmoitettiin Nick Locking ja Jeremy Rock, ei koskaan nähnyt päivänvaloa. Sitä koskevat tiedot ovat, kansikuva mukaan lukien, edelleen kustantajan sivuilla.

War Party (Avatar Press, 2005), on toteutumaton, kolmeosainen minisarja, joka eteni ennakkotilattausvaiheeseen. Kustantajan ennakkotilauslistoilta selviävät kansikuvan lisäksi tekijätiedot sekä sarjan kuvaus.

Dynamite Entertainment kuuluu tälle listalle julkaistuaan ensin lehteä, joka päättyi jo kuudenteen numeroon, ja menetettyään tilaisuutensa saattaa kokonaisuus kunnialla loppuun. Vakilehteen tarkoitettu jatko lohkaistiin ykskantaan sarjaan Road Trip vaikka kirjoittaja oli tarkoittanut kyseiset neljä numeroa (jaksot 7–10) pelkäksi välinäytökseksi.

Loppuyhteenveto

RoboCop oli 1980-luvulla kova juttu, mutta jo ensimmäinen jatko-osa löi vakavan lommon kyberpoliisin rintapanssariin. Oheistuotemaailmasta vain pelit ja sarjakuvat ovat tavoittaneet alkuperäisen hengen, nekään satunnaisesti.

RoboCop versus The Terminator on pakko-ostos niin RoboCopin kuin Terminatorin ystäville, ja onneksi on myös Terminator/RoboCop: Kill Human.

Scifi- ja filmifriikit saavat elokuvien tuotantohistoriasta oivan sisäpiirinäkymän tutustumalla sarjakuvasovituksiin, jotka perustuvat studion hylkäämiin käsikirjoitusversioihin. Frank Miller’s RoboCop (RoboCop 2) ja RoboCop: Last Stand (RoboCop 3) ovat aliarvostettuja loistosarjoja.

Näiden lisäksi arvostelluista sarjoista yksikään ei ole perusteltavissa muulla kuin fanaattisella RoboCop-pakkomielteellä.


Keskustele Kvaakissa RoboCop-sarjakuvista.