Hämis vastaan tupla-uuno

Kun lehtihyllyyn jysähtää Hydromies, niin kyllähän se herkistää. Jatkan siis valitsemallani linjalla, arvioiden taas yhden lehden jonka suhteen minulla ei ole kovin paljon etukäteisymmärrystä. Toisaalta, olen aikoinaan opetellut lukutaidon Hämiksen avulla, ja katsonut sen uudehkon leffankin, niin että eiköhän tämä tästä.

Tartuin lehteen Hydromiehen vuoksi. Muutamaa viikkoa aikaisemmin olin fiilistellyt 1950-luvun alun Kapteeni Marvel -jutun kuvanäytteiden kanssa (kustantaja jenkeissä Fawcett, piirrokset CC Beck). Nyt halusin yksinkertaisesti nähdä, kuinka hintelä seittisinkomme onnistuisi siinä mikä teki Captain Marvelille tiukkaa; iskemään nestemäistä ukkoa nyrkillä leukaan.

Lisää historiaa

Taustatietovarastoni siis ammottaa tyhjyyttään. Väliin ja reikäiseksi on jäänyt noin 15 vuotta Hämärihistoriaa. Seittiosastolta luin viimeksi Hämähäkkimies Spider-man 11/03:n ja Todd McFarlanen Lisko-jutun (Semic, Hämis 2/92). Molemmat siis Ihmesarjakirja 1:n jälkeen. …Ja molemmissa rymisteltiin mielestäni kökkötraktorilla metsään oikein kunnolla.
McFarlanen kypsymätön kuvakikkailu ja nykylehtien photoshoppailu värityksessä käyvät helposti ahistamaan. Rimpuloista kässäreistä nyt puhumattakaan. Hämiksen rasitteena onkin ilmeisesti liian laaja kohderyhmä. Samaan aikaisesti pitäisi pystyä palvelemaan uusia asiakkaita (pilttejä) ja vanhoja, ikääntyneitä faneja, joihin itsekin lukeudun.

Muuan syväkurkku ehti viime torstaina Lahden sarjakuvatapaamisissa kertoa minulle, että Hydromies on nähty jo aikaisemmin Hämiksen sivuilla muutamaan otteeseen (vuonna 1987?). Tuolloin hän seikkaili nimellä Vesimies ja samassa rytäkässä myös meikäläiselle tutumpi vetehinen, prinssi Namor. Tärisyttäjä puolestaan on lehden vakilukijoiden lempparihahmoja, ainakin pääkirjoituksen mukaan hänen paluutaan on kovasti toivottu.

Spiderman 12/03
Käsis: Zeb Wells
Lyikkärit: Francisco Herrera
Tussit: Wayne Faucher
Värit: Studio F
Suomennos: Rami Rautkorpi

Alussa on aamu. Aamutoimiin annetaan aikaa jokaisella supermiehelle yksi sivu. Sen jälkeen herrat lähtevät töihin. Hydromies ja Tärisyttäjä ovat Hammer Industriesin palkollisia. Vastineeksi konnuuksista firma auttaa superroistoja ”kynsien hiomisessa”.

Hydromies imee

Hammerilla Hydromiehen tehoja testataan. Ukko pystyy absordoi… adpors… abdors… imemään itseensä uima-altaallisen vettä. Tärisyttäjälle taas annetaan lisää tärisytystehoa.
Yhtiön trimmatessa toimintaansa nämä karpaasit saavat kuitenkin kenkää. Tähän asti kaikki on tarinan kannalta hyvin. Wells rakentelee pahisten motiivia yllättävän hartaasti. Hahmot jäävät kuitenkin ohuiksi, vaikka turhaan jahnaamiseen uhrataan kaikkiaan liki kymmenen sivua. Yritystä huumoriin ja stoorin dramatisointiin on näkyvissä mutta tulokset jäävät laihoiksi. Mikähän siinäkin on, että sankarin typeryyden vielä kestää tai sitten se vaikuttaa korkeintaan hassulta, mutta typeriä roistoja ei oikein jaksaisi katsella. Tässä tarinassa niitä kuitenkin on kaikkiaan kolme!

Hämähäkki soittaa samaa levyä kuin ennekin, tylsemmällä neulalla ehkä. Jos tyyppi on kerran niin turhautunut ja kyllääntynyt hommiinsa kuin antaa ymmärtää, niin pitäisi edes ajatuksensa omana tietonaan. Käsittääkseni Hämis on jo pitkään ollut tietoinen siitä, että hän ikään kuin esiintyy lukijoille sarjakuvissaan. Sen sijaan hän tuntuuu olevan huonosti perillä siitä, miten vaivaannuttavaa joitakin hänen ”hauskoista” sutkautuksistaan on lukea. Enkä syytä tässä suomentajaa. Itseironia ei ole sen helpompi kuin muutkaan huumorin lajit, minusta vain tuntuu että nämä Hämiksen läpät on jo muutamaan kertaan kuultu.

Skidi otti hatkat pesuveden mukana

Tarinan kliimaksi koetaan kellarissa. Hämähäkki on väärin päin, hydrauliikka pelaa ja vibraattorissakin löytyy. Kuuluu lits läts, ja homma kuivuu kasaan. Tapahtumista ei kunnolla saa tolkkua, kun piirtäjä ja Studio F innostuvat revittelemään oikein tuelta. Rikotulla sivusommittelulla ja muulla kikkailulla tavoitellaan varmaankin elokuvamaista nopeaa toimintaa, kaaosta ja meteliä. Mutta sillä tätä sarjakuvaa ei todellakaan enää nosteta pinnalle.

Pahiten tiimiläisistä räpiköi käsikirjoittaja, käytännössä tämä tarkoittaa sitä että lopuilta taiteilijoilta on töppöset valettu sementtiin. Siitä sitten vain kokeilemaan uimataitoja…

En jaksa nitkuttaa Herreran omintakeisista visuaalisista oivalluksista. Itse asiassa lyijykynistä vastannut herra ja tussailun hoitanut Faucher pelaavat hienosti yhteen. Visuaalisuus on kuin yhden ainoan graffititaiteilijan jäljiltä. Käsi ei tärise. Ensivilkaisulla jälki on kiinnostavaa ja houkuttelee lukemaan.
Hyvin harvoin valtavirtasarjakuvassa kuitenkaan törmää näin nihkeisiin maneereihin. Graffitimainen taiteellinen tyylittely ei esimerkiksi kykene ilmaisemaan kaikkia hahmojen asentoja. Piirtäjät ovat ilmeisiä lahjakkuuksia, mutta joutuvat hieman nöyrtymään ennen kuin saavat tyylinsä myytyä minulle. En todellakaan äänestä sitä piirtäjää joka kykenee tekemään hahmoille paksuimmat sormet. Kulmikkaiden ja pyöreiden muotojen kanssa leikkiminen on sitä vastoin hyvä lähtökohta kenelle tahansa taiteilijalle.
Kauan kaivatun Hydromiehen ulkonäköä on vielä pakko kommentoida. Näiden piirtäjien käsittelyssä tyyppi näyttää aivan keltaiseen tikkitakkiin verhoutuneelta Muumipeikolta. Enkä oikein osaa päättää, onko se koomista vai vastenmielistä.

Kissoja pojille

Oikeastaan järkyttävintä tässä lehdessä oli sen edustama naiskuva. En kyllä pahemmin järkyttynyt, mutta sanonpahan nyt noin, koska sen verran laimea esitys oli muuten. Kauniilta naisilta näytetään vaatteiden lomasta napaa ja stringejä. Ruma nainen on puettu ”säkkiin” ja hänet tapetaan(?) ”humoristisesti” hukuttamalla. Naiset työskentelevät sihteerin, pankkineidin ja tarjoilijattaren ammateissa. Mukana on tietenkin myös kiintiömummo, eli Peterin May-täti.

McFarlanen jutussa (liki 12 vuotta sitten) vihjailtiin että Peter olisi päässyt saman peiton alle Mary Janen kanssa. Asuivat yhdessä! Nyt MJ:stä ei näy hiussuortuvaakaan.
Pitäisi varmaan jostain kaivaa kiireesti esiin Hämiksen seikkailujen kootut käänteet. Tätä kutojahemmon nykykuosia nimittäin tuskin pelastaa se ensi kesäksi luvattu uusi leffakaan. Näyttää hieman siltä, että Spider-man on temaattisesti melko tyhjiin pumpattu. En kyllä hetkeäkään epäile etteikö Spideyllä olisi edessä (ja takana) hyviäkin hetkiä, kunhan vain osuisin niiden aikaan paikalle.

5 Replies to “Hämis vastaan tupla-uuno”

  1. Hyvä nimimerkki ”Onx ne viel kimpas vai ei?”: Kun Todd McFarlane ryhtyi Hämähäkkimiehen piirtäjäksi (Hämähäkkimies 3/91), Peter ja Mary Jane olivat juuri vastikään menneet naimisiin (HM 2/91). Oletettavasti he ovat jossain vaiheessa olleet yhdessä saman peiton alla, koska MJ oli 90-luvun loppupuoliskolla muutaman vuoden ajan raskaana (HM 5/1996 – 8/1998). Vauva kidnapattiin, ja jollain taikatempulla, joka saisi Grant Morrisoninkin sukat pyörimään jaloissa, vauva muutettiin May-tädiksi (HM – Viimeinen luku, 1999), joka siis oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin (HM 10/1996). Kaikki kärryillä?

    Kun TV-tuottaja ja käsikirjoittaja J. Michael Straczynski muutama vuosi sitten lupautui kirjoittamaan Hämähäkkimiestä, hän pyysi, että Mary Jane siirrettäisiin pois sarjasta, koska hän halusi aluksi keskittyä pelkästään päähenkilöön, eikä hillitttömiin mittoihin kasvaneeseen sivuhenkilökaartiin. Siksipä Mary Jane muutti New Yorkista Los Angelesiin mallin- ja näyttelijänuriaan edistämään (HM 3/02). Erinäisten kommellusten jälkeen Straczynski saattoi kyyhkyläiset takaisin yhteen (HM 10/03).

    Jos Wellsin ja Herreran hupailu ei maistunut, niin vuodenvaihteen jälkeen puikkoihin palaavat J. Michael Straczynski ja John Romita Jr., jotka saivat ensimmäisestä Hämähäkkimies-tarinakokonaisuudestaan Eisner-palkinnon vuonna 2002. Ja eiköhän se Peterkin vielä jossain vaiheessa pääse taas saman peiton alle MJ:n kanssa…

  2. Kiits, Rami. Se vaan jäi vielä hieman mietityttään, että onko tällä vauvasta leivotulla May.tadillä yhtä heikko sydän kuin sillä alkuperäisellä. Vai onko se paremmassa kondiksessa? Ja jos on, niin mitä ihmeen käyttöä sillä sitten on (tarinallisesti) koko mummolla jos se vielä tietää Peterin ”salaisuudenkin”?!
    Ja miks ihmeessä MJ kutsui Peteriä Peteksi? Kummaa touhua.

  3. Nykyään May-täti tuntuu olevan paremmissa sielun ja ruumiin voimissa kuin sitten Amazing Fantasy #15:n. Itse kukin saa sitten tykönään miettiä, mitä virkaa sellaisella selväjärkisellä ja lämminhenkistä elämänviisautta pursuavalla Mayllä on Hämis-tarinoissa.

    Ja kun puhuin taikatempusta, en tarkoittanut, että sarjakuvassa olisi tehty sellainen taikatemppu, vaan että eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä Hämähäkkimiehen toimittajat ja käsikirjoittajat kokoontuivat yhteen, pukeutuivat solmuvärjättyihin kaapuihin, hymisivät epävireisesti ja uhrasivat tarjouksessa olleita hedelmiä jollekin roomalaiselle käsinukelle… ja hups, pikku-May oli kadonnut, ikään kuin häntä ei olisi ikinä ollutkaan, ja May-täti oli palannut, ikään kuin hän ei olisi ikinä kuollutkaan. Jos haluatte tietää, miten asia sarjiksessa selitettiin… no, lycka till, ja kertokaa terveisiä Azathothille, joka pulputtaa julkeuksia äärettömyyden ytimessä.

    Vai että MJ kutsui Peteriä Peteksi? Hassu yhteensattuma, niin minäkin joskus teen…

  4. Elikä. Itse olin kova hämärifani aikoinani ja tilaukseni lopetin muistaakseni vuonna 98. Kloonisotien jälkeen vaan meni jotenkin maku koko hommaan. Piirtäjätkin vaihtuivat ja jälki oli aivan kamalaa. Juonellisesti Hämäri on, oli ainakin silloin, kovin köyhtynyttä. Parhaat tarinat onkin kirjoitettu imo ennen syntymääni 🙂 (84)

    Nyt välillä kaupassa vilkaisen miltä hämäri näyttää. En lämpene. Aika loppuunkulutettua tavaraa niinkuin ylempänä todettiin. Nykyisestä juonitilanteesta en ole selvillä, mutta teikäläisten kommenttien perusteella oletan että ei huva huva.

    Satuin eräältä sivustolta löytämään alkup. skannattuja sarjakuvia (mm. marvelia ja hämhäkkimiestä), ja innostuin jälleen hetkeksi sarjakuvia lukemaan. Varsinkin Hämähäkkimies 2099:ien lukeminen englanniksi oli pitkästä aikaa loistavaa viihdettä. Ja omantunnonpistokset jäävät verrattain pieniksi kun tietää et omassa hyllyssä kuitenkin on noista samoisista sarjiksista ainakin puolet suomenkielellä.

    Pointtia tässä koko tarinassani ei taida olla. Kello on paljon. Tuli tarve avautua.

  5. Ensimmäinen Hämppikseni jonka ostin… Se oli ihan mukavaa viihdykettä, mutta ei siinä tainnut paikoin paljoa järkeä olla. Ihan hyvä silti… Ostan ehkä uudestaan.

Kommentit on suljettu.