Eurooppalaisia sarjoja 2: Ekhö – peilimaailma

Soleil-kustantamon osasto näytti olevan erittäin suosittu noin parikymppisen lukijakunnan keskuudessa, kun pari vuotta sitten vierailin Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla Ranskassa. Kustantamon menestynein tekijä on koko ajan ollut käsikirjoittaja Christophe Arleston. Hänen käsikirjoittamiaan sarjakuvia on myyty Wikipedian mukaan yli 12 miljoonaa kappaletta.

Tuosta määrästä puolet koostuu Arlestonin ensimmäisestä megamenestyksestä, Lanfeust de Troy -sarjasta. Sarjasta on irroitettu useita spin off -sarjoja. Arleston on palkittu vuosien varrella muutamaankin otteeseen Angoulêmen festivaaleilla. Hän toimii päätoimittajana kuukausittain ilmestyvässä Lanfeust Mag -lehdessä, joka julkaisee fantasia-aiheisia sarjakuvia. Äskettäin Arleston aloitti uuden albumisarjan, Ekhön, yhdessä italialaisen piirtäjän, Alessandro Barbuccin kanssa. Barbucci tunnetaan Sky Doll – ja Monster Allergy -sarjakuvista.
 
Ekhöä on tähän mennessä julkaistu kaksi albumia: New York sekä Paris Empire. Ensimmäinen Ekhö-albumi tapahtuu siis New Yorkissa. Sarjan päähenkilö on parikymppinen opiskelijatyttö, Fourmille. Hänen kumppaninaan häärää noin neljäkymmentävuotias vanhapoika, Yuri. He tempautuvat Ekhön peilimaailmaan kesken Pariisi-New York -lentomatkan. Kauhukseen he huomaavat, että sellainen henkilö, joka on kerran siirtynyt peilimaailmaan, ei voi koskaan palata sieltä takaisin ”normaaliin” maailmaan. Onneksi Fourmille perii hiljattain Ekhössä kuolleelta tädiltään esiintyviä taiteilijoita välittävän toimiston. Näin sankareillamme on jotain, jolla tulla toimeen uudessa ympäristössä. Fourmillen tädin kuolemaan liittyy epäselvyyksiä, ja pääparimme saa tarinan edetessä päänvaivaa myös omituisista, oravannäköisistä lakimiehistä, joilla tuntuu olevan jokin suuri salaisuus.
Ensimmäiseksi huomion albumeissa kiinnittää upea ja huoliteltu kuvitus. Värittäjä Nolwenn Lebretonin panos onnistuneeseen lopputulokseen on ratkaiseva. Hienostuneet värit on ilmeisesti tehty vanhanaikaisesti käsin maalaamalla ja sitten tietokoneella parantelemalla. Väreillä luodaan kuviin muotoja ja syvyysvaikutelmaa, ei siis pelkästään vain värikästä pintaa. Barbuccin sarjakuvaruudut on piirretty erinomaisen huolellisesti ja niissä on paljon detaljeja. Oudon peilimaailman täyttäminen kiehtovilla yksityiskohdilla on selvästi ollut piirtäjälle mieleen. New York näyttää New Yorkilta, mutta se ei kuitenkaan ole meidän tuntemamme metropoli. Ekhössä ei nimittäin ole sähköä, niinpä esim. takseina ja metrona toimivat lohikäärmeeltä tai joltain esihistorialliselta liskolta näyttävät otukset. Suurkaupungin tutut rakennukset ovat juuri ja juuri tunnistettavissa, mutta kaikessa arkkitehtuurissa on selvä ekhöläinen eli fantasianomainen leima.

Piirtäjä Barbuccilla on selvästi silmää naiskauneudelle. Jotkut voivat pitää tiettyjen ruutujen kuvakulmia tai naisten anatomian esittelyä seksistisenä ja olla siinä jopa oikeassa. Rasittavan keikistelyn puolelle ajaudutaan sangen useasti, ikävä kyllä. Myös joitakin maneereja on piirroksissa havaittavissa: ihmisillä on huulet kovin usein häiritsevästi töröllään. Henkilöt ja mielikuvitushahmot ovat kuitenkin pääsääntöisesti ilmeikkäitä ja uskottavia.

Sarjan nimi on siis Ekhö – peilimaailma. Ekhö ei ole kuitenkaan meidän maailmamme peilikuva, vaan se on ainoastaan tietyiltä osin erilainen. Myöskään mitään yhteiskuntakritiikkiin viittaavaakaan ei ole mukana, tämä on puhdasta teineille suunnattua viihdettä. Vielä ensimmäisessä albumissa uutta fantasiamaailmaa, Ekhöä, ei esitellä kovin laajasti. Tarinassa keskitytään Fourmillen perimään toimistoon sekä oravannäköisiin ja -kokoisiin lakimiehiin. Central Parkissa ja Harlemissa sentään piipahdetaan.

Vaikka Ekhö on piirretty näyttävästi, sivuilla on kuitenkin melko paljon ruutuja. Tämän ansiosta yhden albumin mittaiseen tarinaan on saatu mukaan runsaasti tapahtumia ja juonenkäänteitä, mikä ei nykypäivänä ole mitenkään itsestäänselvää. Kovin usein moderneissa albumeissa on isoja ja komeita kuvia, mutta tarinaa valitettavan vähän. Paikoitellen Ekhö-albumia lukiessa tuli jopa sellainen olo kuin katsoisi elokuvaa, ehkä senkin takia, että piirros- ja väritystyyli on saanut vaikutteita animaatiosta.

Sarjan toisen albumin, Paris Empire, alussa Fourmillen toimisto on rahapulassa. Hänellä on sihteeri, Grace, joka esiintyy vapaa-aikanaan stripparina(!). Gracella olisi rahakas esiintymissopimus Pariisin Poulin Rouge -kabareessa, mutta tuo sopimus koskee kahta stripparia, ja koska Gracen kumppani on sattumoisin juuri nyt estynyt pääsemään paikalle, on Fourmillen opeteltava nopeasti strippauksen salat, jotta toimiston rahatilanne voitaisiin saada balanssiin. Sitten naiset jo rientävätkin kohti Pariisia yhdessä Yurin kanssa, mystiset oravat kannoillaan.
 
Ekhön Pariisissa vallitsee monarkia. Vallassa on Napoleon VII, jonka poika on kuollut äskettäin liikenneonnettomuudessa. Fourmillella on outo taipumus saada kuolleiden henki asettumaan itseensä, joten pian Pariisiin saapumisen jälkeen hän on heti kuolleen prinssin rauhattoman sielun vallassa. Tämä ikävä tapaus syöksee kolmikon salaliiton jäljille, mikä haittaa ikävästi strippausesitykseen valmistautumista. Kaiken lisäksi Yuri vaarantaa omalla olemassaolollaan Ekhön herkän tasapainon, joten kaiken taustalla piilossa toimivat oravat päättävät poistaa hänet päiviltä. Tarinassa piisaa siis oikein mukavasti jännitettävää.

Ekhön ja meidän maailmamme erilaisuus on esitetty paljon herkullisemmin kuin edellisessä albumissa. Ehkä tämä johtuu siitä, että sarjan käsikirjoittaja on ranskalainen ja Pariisisssa hän on enemmän kotonaan kuin kaukaisessa New Yorkissa. Barbucci piirtää nautittavasti toisenlaista, mutta kuitenkin tuttua Pariisia. Puusta ja kivestä rakennettu Eiffel-torni on vähintään yhtä komea kuin meidänkin tuntemamme metallinen hökötys. Hurja pako lentävän lohikäärmeen selässä Seine-joen pintaa viistäen on toteutettu komeasti. Hauskasti perinteisten metroasemien jugend-koristeet ovat jo luonnostaan hyvin ekhömäisiä, niitä ei piirtäjän ole tarvinnut juurikaan tyylitellä lisää. On mukava huomata, että nyt piirroksissa keskitytään kunnolla tarinan kuljetukseen, esim. naiset poseeraavat vähemmän ärsyttävästi kuin ensimmäisessä albumissa. Silmänruokaa on kuitenkin tarjolla aivan riittävästi melko vaativaankin makuun.
Ensimmäinen Ekhö-albumi oli pieni pettymys. Varsinkin naisten keikistely ja poseeraus oli liian päällekäyvää. Toinen albumi oli paljon parempi ja enemmän pilke silmäkulmassa tehty. Barbucci on kerrassaan aivan mahtava piirtäjä. Ensimmäinen albumi on piirretty huolellisemmin kuin toinen, mutta toinen on jotenkin ilmavampi ja vähemmän pinnistetyn oloinen kuin ykkösosa. Nähtäväksi jää, miten sarja otetaan ranskankielisellä kielialueella vastaan ja mihin suuntaan se kehittyy. Fourmillen ja Yurin seikkailuja kummallisessa Ekhössä lukisi kyllä mielellään jatkossakin.
Tätä sarjaa ei varmaan koskaan julkaista suomeksi. Albumeissa käytetty ranskan kieli on melko yksinkertaista, eikä lukeminen näin ollen vaadi kovinkaan suurta kielitaitoa.
Ekhö – Monde miroir: New York ja Paris empire
Käsikirjoittaja: Christophe Arleston
Piirtäjä: Alessandro Barbucci
Värittäjä: Nolwenn Lebreton
Albumit: 1) New York, 2) Paris Empire
Sivuja: 50
Kustantaja: Éditions Soleil
 
Aikaisemmin esiteltyjä eurooppalaisia sarjoja:
Eurooppalaisia sarjoja 1: Marsu Kids

Suunnitelmissani on kirjoittaa artikkeli muutaman kerran vuodessa Suomessa keskenjääneistä tai kokonaan julkaisemattomista eurooppalaisista sarjoista. Sarjat valitaan täysin subjektiivisesti.