Seikkailusarjakuvantekijän manttelin vasta hiljattain omaksunut Petri Hiltunen on Suomen suosituimpia sarjakuvantekijöitä. Kvaakin toimittajat kävivät kuulemassa taiteilijaa uuden albumin julkaisun kynnyksellä.
 |
Kirpeä torstaiaamu marraskuun 13. päivä, Jalava-kustantamon toimitiloissa Helsingissä. Joukko toimittajia on saapunut Petri Hiltusen lehdistötilaisuuteen. Paikalla on myös tilaisuuden järjestänyt kustantajaveteraani Markku Jalava.
Hiltunen on Suomalaisen sarjakuvan rock-tähtiä: hän osaa viihdyttää yleisöään niin sarjakuvissaan kuin esiintyessään julkisestikin. Hiltusen jo melkeinpä tavaramerkiksi muodostuneen pitkätukkaisen, hihattomaan t-paitaan sonnustautuneen hahmon voi aina lähes varmasti bongata sarjakuvatapahtumissa, sci-fi-kokoontumisissa ja roolipelimessuilla.
Hiltunen on hyvä esiintyjä, jota kuuntelee aina mielellään. Tällä kertaa mies oli kertomassa uudesta albumistaan. Laulu yön lapsista on Hiltusen 18. albumi, ja 14. Jalavan julkaisema Hiltus-alppari. Edellisen miehen uutta materiaalia sisältänyt albumi ilmestyi niinkin kauan sitten kuin vuonna 2000 mutta vuosi 2003 on katkaissut Hiltusen hiljaiselon. Uuden Väinämöinen-strippikokoelman ja Egmontin julkaiseman Lännen korkeajännityksen ohella Laulu yön lapsista on kolmas albumi vuoden sisään.
 |
Työn albumin parissa Hiltunen aloitti vuoden alkupuolella. “Ensiksi luonnostelin, sitten tein sivutaiton ja lopuksi tussasin. Käsikirjoitusta minulla ei ole tapana tehdä. Jouduin karsimaan albumia rankalla kädellä. Se voisi olla pidempikin, mutta siivosin mielestäni turhat osat pois”, Hiltunen kertoo “Sarjakuvieni lukijat kommentoivat tavallisesti, että olisivat voineet mielellään lukea pidemmänkin tarinan. Tämä on kuitenkin parempi, kuin jos tarinoita pidettäisiin liian pitkinä. On vain hyvä, kun lukijat jäävät odottamaan lisää!”
Albumi sijoittuu vuoteen 1562, käänteentekevään aikakauteen, jolloinTsaari Iivana Julma oli muuttumassa kansan sankarista sen vainoajaksi. Tarinan hahmojen pukujen ja tapahtumapaikkojen kuvaamisessa Hiltunen on pyrkinyt autenttisuuteen. Kuvalähteinä hän on käyttänyt aikakautta kuvaavia historiankirjoja.
“Hevosten piirtämiseen kiinnitin erityistä huomiota”, hän kertoo. “Hevoset ovat tavallisesti ongelmallisia piirrettäviä ja halusin kerrankin saada ne juuri oikein.” Myös tarinan tasolla hevosiin on kiinnitetty erityishuomiota. “Yleensä lännentarinoissa ja fantasiassa hevosia käsitellään kuin moottoripyöriä”, tuhahtaa Hiltunen. Uusi haaste albumin työstämisessä olivat runot, joita yksi tarinan päähenkilöistä esittää. “Runot harvoin toimivat sarjakuvissa. Toimiakseen niiden pitää lyhyitä. Halusin tehdä ne albumiin itse, niiden piti olla juuri oikeanlaisia. Tavallaan albumi on ‘kaapistatulemistarinani’ runoilijana”, myhäilee Hiltunen. Runokirjaa ei kuitenkaan kuulemma ole suunnitteilla.
Historiallisista elementeistä huolimatta Laulu yön lapsista on fantasiatarina. Kuvaviitteinä on siten käytetty myös Venäläisiä satukirjoja, jotka ovat perinteisesti ansiokkaasti kuvitettu. Tarinalla on historiallinen tausta, mutta se on tribuutti Venäläisille saduille ja kansanperinteelle. Venäläinen mytologia on neitseellinen fantasiatarinoiden lähde: moderni fantasiakirjallisuus on ryöstöviljellyt itämaiset, amerikkalaiset ja eurooppalaiset myytit, mutta Venäläiset sadut ja tarinat on jätetty huomiotta. “Venäläiset sadut ovat kuva Venäläisestä mielenlaadusta. Ne myös muistuttavat paikoin kauhutarinoita. Esimerkiksi venäläiset satuelokuvat ovat usein raakoja ja kauhuisia.” Perheenisä-Hiltunen yllättyikin katsellessaan tyttärensä kanssa Venäläisen sadun hiljattain DVD:llä julkaistua filmatisointia. Kun tarinan roisto hiipi nuijineen nukkuvan sankarin luokse pahat mielessään, tytärtä alkoi vähän pelottamaan “Vakuuttelin, että ei siinä mitenkään pahasti voi käydä, sehän on vaan satu. Sitten: ‘kruts, kruts’: roisto nuiji sankarin hengiltä. ” Vaikka sankari herätettiin tarinassa sittemmin henkiin, ero lapsiystävällisiin länsimaisiin satuelokuviin selveni.
Venäjä historiallisena ja myyttisenä tapahtumapaikkana on kiehtonut Hiltusta pidempään, uutta Venäläistä satusarjakuvaa ei häneltä tule. “Mongoleista saatan joskus tehdä sarjakuvan”, tarkentaa Hiltunen. Mongolisarjakuva ei kuitenkaan ole ainakaan välittömän lähitulevaisuuden suunnitelmissa.
Työn alla on tällä hetkellä Egmontin tilaama Vänrikki Stoolin korkeajännitys, jota Hiltunen piirtää sarjakuvatohtori Pekka Mannisen käsikirjoitukseen perustuen. Laulu yön lapsista –albumin mahdollisesta markkinoinnista Venäjälle ei ole suunnitelmia. Esteitä albumin suosiolle ei välttämättä ole, Hiltunen arvelee. “Albumi oikeastaan melko lempeä Venäjää kohtaan. En kylläkään pidä maan nykyisestä politiikasta. Esimerkiksi Tsetsenian sota on aikamme suuria vaiettuja konflikteja”, laukoo Hiltunen.
 |
Hiltunen on suostunut lokeroitumaan vasta aivan hiljattain. “Aikaisemmin vierastin seikkailusarjakuvantekijän leimaa, mutta vastan kun Toni Jerrman käytti termiä minusta jutussaan, tajusin nimikkeen kuvaavan tuotantoani hyvin”, hän kertoo. Onpa Hiltusta kutsuttu viihdesarjakuvantekijäksikin. “Viihde-termiä kuitenkin vältän töistäni puhuttaessa. Viihde on sanana arvolatautunut.” Osittain seikkailusarjakuvantekijä-nimikkeestä innostuneena Hiltunen on alkanut suunnitella uutta, vanhanaikaisten poikien seikkailusarjakuvien hengessä kulkevaa albumia, piirrettynä pelkistettyyn Tintti-tyyliin.
Tarina kertoisi kahdesta suomalaistoimittajasta, jotka tutkivat öljysheikin kuolemaa ja joutuvat seikkailuun sheikin salaiseen dinosauruspuistoon. Hiltusen esiintymisessä mainiota on hänen kykynsä iskeä tarinaa. Sarjakuvaideastaan hän siirtyy kertomaan tekemästään taustatyöstä, miten hän on selvittänyt että on teoreettisesti mahdollista kloonata sapelihammastiikereitä niiden luista; miten gorillan kasvua sääteleviä geenejä muuntelemalla on mahdollista luoda jättiläisgorilla, ja miten sen kasvua pitää kuitenkin rajoittaa; miksi jättihyönteiset eivät ole elinkelpoisia, ja niin edelleen. Kun tarinoinnista hämmentynyt toimittajaryhmä ei ymmärrettävistä syistä keksi jatkokysymyksiä, rikkoo Hiltunen vaivaantuneen hiljaisuuden: “Jäitte sitten sitä miettimään”. Poikaseikkailusarjakuva olisi suunnattu nuoremmalle lukijakunnalle kuin Hiltusen tuotanto yleensä. Entäpä ketkä sitten yleensä lukevat Petri Hiltusen sarjakuvia? “Toivottavasti eivät kaikkein nuorimmat sentään! Teini-ikäiset pojat näyttävät olevan suurin sarjakuviani lukeva ryhmä.” “Nuoria tyttöjä näkyy myös usein myyntimessuilla”, täsmentää kustantaja Jalava. “Nuoret lukijat innostuvat helpommin ja jaksavat etsiä detaljeja sarjakuvista”, jatkaa Hiltunen. “Toivon, että ihmiset, jotka ovat kasvaneet albumieni parissa jaksavat löytää sarjakuvistani edelleen mielenkiintoisia yksityiskohtia.” Ja uusia albumeitahan on tulossa. Syy Hiltusen tuottavuuteenkin selviää. “Sarjakuvien tekeminen on kivaa”, hän naurahtaa.
Kuvat ja avustus tekstissä: Reima Mäkinen