Tervetuloa jälleen lukemaan Tällä viikolla sarjakuvissa –palstaa, viikoittaista opastanne sarjakuva-alan tapahtumiin ja uusimpiin julkaisuihin. Minä olen Otto Sinisalo, uutisankkurinne tällä viikolla.
Viime viikolla jätimme täällä hilpeästi huomiotta koko joukon merkittäviä sarjakuvaskenen tapahtumia. Mutta eipä hätiä mitiä: Reima Mäkinen paikkaa vahingon. Katsotaan, josko tällä viikolla saadaan kerralla olennaisimmat raportoitua.
![]() |
Inttijuttuja
Helsingin sanomat kertovat tänään, että sarjakuvataiteilija Heikki Paakkasen “Marssiopas Venäjälle” on julkaistu Moskovan Non/Fiction -kirjamessuilla. Teos ilmestyy suomeksi vasta ensi vuonna. Paakkanenhan voitti tänä vuonna Vuoden sarjakuvateko –palkinnon Tukholma-syndrooma –albumistaan ja siihen liittyvästä näyttelystä.
Ensin Kristian Huitulan Kalevala julkaistaan kokoelmana Venäjäksi ennen kotimaista laitosta, nyt Paakkasen albumi ilmestyy ensin Venäjällä. Kenties Venäjän valtavien ulottuvuuksien takana piilevätkin suuret sarjakuvamarkkinat, vain odottaen valloitustaan? Jäämme seuraamaan tilannetta.
Helsingin sanomat uutisoi myös tänään seuraavaa: “Suomen puolustusvoimat teki rikosilmoituksen nuoren sarjakuvantekijän työstä. Limingan kansanopiston opiskelija Johannes Rojola, 21, teki viime vappuna ilmestyneeseen opiston Lisko-lehteen valokuvasarjan, joka kritisoi rankkaan sävyyn puolustusvoimien viimekeväistä värväyskampanjaa”. Kuulostaako tutulta?.
Uskonasioita
Johnny Hart, Pulterin tekijä on taas hankkiutunut vaikeuksiin. Amerikkalainen islamilaisjärjestö on esittänyt epäilyn, että marraskuun 10. päivä ilmestynyt Pulteri-strippi on islaminvastainen. Väite perustuu sarjakuvan kuunsirppeihin, jotka on tulkittu islamin symboleiksi sekä “Slam!” –ääniefektiin (lisää i-kirjain eteen!).
Hart suututti juutalaispiirit aiemmin tänä vuonna pääsiäisaiheisella stripillään, jossa nähtiin juutalaisvastaisuutta. Hart on myöhemmin pyydellyt anteeksi molempia sarjakuviaan.
Katsokaapa huviksenne tuota linkitettyä sarjakuvaa. Jos se ei ole islaminvastainen, se on todella huono vitsi. Onko Hart uskonnollinen kiihkoilija vai vain huonojen puujalkavitsien veistelijä? Todennäköisesti molempia.
Uutuushylly
![]() |
Jalava on pistänyt ulos uuden laitoksen Hugo Prattin albumista Corto Maltese – nuoruus. Sarjakuvalegenda Hugo Prattin tarina sijoittuu vuoteen 1905, Japanin-Venäjän sodan loppumetreille. Tarinassa sotakirjeenvaihtaja ja Venäläinen murhamies Rasputin kohtaavat rintamalinjojen välissä. Itse nimihenkilö näyttäytyy vasta loppumetreillä, mutta kokonaisuus on joka tapauksessa mainio ja kauniin näköinen seikkailusarjakuva.
Mangan ystäviä hemmotellaan tällä viikolla. Egmontin Ranma ½ -sarjakuvan toisen pokkarin pitäisi ilmestyä tänään torstaina kioskeille. Luvassa on epäilemättä lisää taistelulajeja ja hörhöjä ihmissuhdekuvioita.
![]() |
Likäksi Like on julkaissut kahdeksannen osan Katsuhiru Otomon maailmankuulua sci-fi-sarjakuvaa, Akiraa. Tällä kertaa uutta albumia ei tarvinnut odottaa neljää vuotta, kuten kävi edellisen albumin kanssa. Otomon äärimmäisellä pieteetillä kuvittamaan tieteiskertomusta on kuvailtu jopa maailman parhaaksi toimintasarjakuvaksi. Kuvaus ei välttämättä ole pahaakaan liioittelua. Albumia saa kirjakaupoista.
Likeltä on hiljattain ilmestynyt myös Jukka-Pekka Anttilan sarjakuvan Vapaa tahto. Itse en tiedä julkaisusta mitään, mutta Liken sivu kirjoittaa: “Vapaa tahto on hatarista hetkistä parsittu kuvakertomus eksymisestä, yksinäisyydestä, pysähtymisestä ja havahtumisesta. Se on onnettoman optimistin tarina toipuvasta Tahdosta. Siitä kuinka vapaa tahto löytää tunteen. Jukka-Pekka Anttila (s. 1971) on itseoppinut suodenniemeläinen kuvataiteilija. Tämä herkän humoristinen sarjakuvaruno on Anttilan esikoisteos.”
Ranman ohella Egmont puskee kioskeille myös kaksi muuta uutuutta. Lise Myhren Nemi – talvialbumi muistuttaa syksyn esikoista niin kooltaan kuin sisällöltäänkin. Tälläkin kerralla tarjoillaan roisiin päin kallistuvaa goottihuumoria, sekä ajan henkeen sointuvaa jouluista sesonkiteemaa. Uusimmassa Hämähäkkimiehessä Tärisyttäjä ja Hydromies mokailevat, mutta (juonipaljastus!) Hämähäkkimies pelastaa päivän.
Moni Kvaakin lukija ei varmastikaan tunne Markku Virtaa, tuotteliasta suomalaisen aikuisviihdesarjakuvan tekijää. Hänen karskin näköiset naishahmonsa voi bongata R-kioskien ylimmiltä lehtihyllyiltä, joilla miehen Sexus-comics –albumeita on myyty. Asiantuntijan mukaan Markku Virran uusi englanninkielinen albumi on hienoinen pettymys miehen sarjakuvien ystäville, mutta takaa varmasti tyydytyksen kaikille häneen taiteestaan pitäville. Englanninkielisen kirjan kuvat ovat nyt väreissä, eivätkä miehen kyvyt pyllykarvojen piirtäjänä tahdo päästä oikeuksiinsa kun kuvat ovat hienoisesti muhjaantuneet. Albumissa on vain yksittäisiä kuvia, eikä tarinoita, niinkuin Virran aiemmissa R-kirjalevityksessä olleissa jutuissa. Lisätietoja Virran sivuilta. HUOMIO: sivu ei sovellu ala-ikäisille eikä sitä kannata aukoa esimerkiksi työkoneelta.
Ulkomaisista uutuuksista voisi nostaa esiin Alan Mooren kirjoittaman ja Kevin O’Neillin kuvittaman League of Extraordinary Gentlemen Volume 2 –sarjakuvan. Kovakantista, englanninkielistä sarjakuvakirjaa myydään sarjakuvan erikoisliikkeissä. Kyseessä on siis suora jatko-osa kesällä suomeksi ilmestyneelle Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liiga –sarjakuvalle. Tällä kertaa viktoriaaniset supersankarit kohtaavat Marsilaiset valloittajat. Meno on yhtä hurjaa ellei hurjempaakin, kuin ykkösosassa.
Lähteenä on käytetty Antti Peltolan sarjakuvalistaussivuja.
Internetissä tällä viikolla
Tällä viikolla uusia juttuja Kvaakissa ovat Anne Muhosen kirjoittamat arviot Ina Kalliksen albumeista sekä Neliön julkaisemista portugalilaisista sarjakuvista .
Metsä vastaa
Kvaak ottaa mielellään vastaan lehdistötiedotteita tai muita ilmoituksia tuoreista sarjakuvajulkaisuista, olivat sitten kyseessä omakustanteet tai kustantamon albumit. Myös infoa erilaisista sarjakuvaan liittyvistä tapahtumista voi lähettää. Uutuusvinkkejä ja muuta materiaalia vastaanotan osoitteessa otto.sinisalo@welho.com.
Tällä viikolla kiitokset avustuksesta Reima Mäkiselle ja Rami Rautkorvelle. Palsta jälleen viikon kuluttua.