Eurooppalaisia sarjoja 1: Marsu Kids

Marsupilamin luoja ja alkuperäinen piirtäjä, André Franquin, kasasi joskus 1980-luvulla oman dream-tiiminsä, johon kuului Yvan Delporte, Will, Wasterlain, Yann sekä Didier Conrad. He kehittelivät tarinan, hahmot ja taustat Marsupilami-animaatioon. Franquinin tiimi teki A3-kokoisen, hienon julkaisun, jonka avulla oli tarkoitus saada amerikkalaiset rahoittajat mukaan hankkeeseen. Projekti kuitenkin kuivui kokoon, eikä kyseinen animaatio koskaan nähnyt päivänvaloa. Mutta kun Marsupilamin julkaisuoikeudet omistava Marsu Productions alkoi vuoden 2010 tienoilla kehittelemään uutta sarjaa Marsupilamien poikasten ympärille, itsestäänselvä valinta piirtäjäksi oli D. Conrad. Hänellä kun oli jo niin sanotusti homma hanskassa.

Conradin piirtämän Donito-sarjan kolmas albumi on palkittu vuonna 1994 Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla parhaana lapsille suunnattuna sarjakuva-albumina (Prix Jeunesse 9-12 ans). Sitä käsikirjoitti yhdessä Conradin kanssa nimimerkki Wilbur, jonka takaa paljastuu Conradin vaimo, Sophie Commenge. Doniton lisäksi Wilbur on ollut tekemässä yhdessä miehensä kanssa ainakin sarjakuvia: Bob Marone, Tatum, Raj ja Valkoinen tiikeri. Niinpä oli varsin luonnollista, että hänestä tuli tämän uuden sarjan käsikirjoittaja. Sen nimeksi pantiin Marsu Kids.

Ensimmäinen Marsu Kids -albumi, Sortie de l’oeuf,  kertoo vastasyntyneestä marsupilamista, nimeltään Sininenä, ja sen kanssa ystävystyvästä intiaanipojasta, nimeltään Ptipo. Pian ystävysten ensikohtaamisen jälkeen viidakon rauhaa saapuu häiritsemään kolme valkoista miestä. Ennen pitkää selviää, että he ovat marsupilamijahdissa.

Albumin ideaa ei voi kehua kovin omaperäiseksi. Kaikki me muistamme jo Franquinin piirtämän marsupilaminmetsästäjän, Bring M. Backaliven. Tarinan pääasiaksi nousee pienen marsupilamin ja intiaanipojan ystävyys. Heidän yhteiset leikkihetkensä on kuvattu lämpimästija hellästi. Kaveruksilla näyttää olevan yhdessä todella kliffaa! Myös marsupilamin poikasen tutustuminen sisaruksiinsa sekä muihin viidakon eläimiin on hykerryttävää seurattavaa.

Saattaa kuulostaa pilkun viilaamiselta, mutta ensimmäisessä albumissa marsupilamien hännät eivät olleet yhtä hienosti piirrettyjä kuin vaikkapa Franquinilla. Conradin piirtämät hännät eivät olleet kuin teräskaapelia, vaan paikoitellen kuin löysää narua. Toisessa albumissa tämä moka on korjattu ja hännät ovat sellaisia kuin pitääkin. Samoin koko sivun kokoiset, isot ruudut ovat kakkososassa komeampia kuin ykkösessä.

Tämä toinen albumi, Un oeuf pour deux, kertoo kahdesta samasta munasta syntyneestä marsupilaminpoikasesta. Poikaset ovat kasvaneet toisiinsa kiinni hännistään, ne ovat siis siamilaisia kaksosia. Poikaset päätyvät traagisesti melko pian syntymänsä jälkeen upporikkaan liikemiehen  lasten lemmikeiksi, tai jopa leikkikaluiksi.

Sarjan kakkososassakin kuvaillaan pienten marsupilamien elämää niiden ensi hetkistä alkaen. Siamilaiset marsupilamikaksoset eivät anna fyysisen vammansa haitata menoaan, vaan pikemminkin päin vastoin! Toki on myönnettävä, että Franquin olisi mitä todennäköisimmin keksinyt kaksosten yhteishännälle mielikuvituksellisempia käyttötapoja kuin Conrad ja Wilbur.

Albumin parhaat hetket ajoittuvat poikasten jouduttua vankeuteen. Niiden koti-ikävä ja kiintyminen toisiinsa on kuvattu liikuttavasti. Ihmislapsista puolestaan revitään huumoria, joka on paikoin melko rankkaakin. Lapsi saattaa olla tietämättään tavattoman julma ja seuraavassa hetkessä mitä ihanin enkeli. Aikuisen velvollisuus on opettaa oikea ja väärä sekä asettaa lapselle rajat.

Erikseen on vielä mainittava, että Conrad hallitsee mestarillisesti kasvojen ilmeiden piirtämisen. Hän ei häviä tässä yhtään Franquinille. Paikoitellen voisi luulla, että ilmeet ovat itsensä Franquinin kynästä! Conradin piirrokset ovat niin vaivattoman näköisiä, että minkäänlainen plagiointi tai kopiointi ei tule lukijan mieleen. Mestari on vain opettanut oppipoikansa erinomaisesti!

Sarjan tarinat sijoittuvat nykymaailmaan, eivätkä esim. Marsupilamin pesä -seikkailun ajankohtaan, 1950-luvulle. Mukana tarinoissa on digikameraa ja Tähtien sodasta tuttua lasermiekkaa. Nykyaikaan kuuluu myös molemmissa albumeissa esiintyvä eläin- ja luonnonsuojeluteema. Se on kuitenkin toteutettu erittäin hienovaraisesti, mitään luonnonsuojelusaarnaa ei tarvitse lukijan pelätä. Nämä albumit ovat perheen pienimmille oikein kelvollista ja ajattelemisenkin aihetta antavaa sarjakuvaviihdettä.

Conradilla ja Wilburilla on Marsu Productionsin kanssa sopimus kolmesta Marsu Kids -albumista. Saa nähdä kertooko kolmas albumi kolmesta pikku-marsupilamista. Kahden edellisen albumin roolituksen perusteella näin voisi veikata. Olisi myös mukavaa vaihtelua, jos kolmannessa albumissa olisi vähemmän ihmisiä kuin kahdessa edeltäjässään. Toki on ymmärrettävää, että pelkästään otuksien ympärille, joiden ainoa käyttämä sana on ”Bi”, on hiukan haastavaa rakentaa albumimittainen tarina. Kolmatta albumia aletaan piirtää, kunhan Conrad saa ensin tehtyä pois alta syksyllä 2013 ilmestyväksi kaavaillun uuden Asterix-albumin.

Jos nämä Marsu Kids -albumit joskus suomennetaan, mitä kovasti toivon, niiden nimet pitää varmaankin panna uusiksi. Munasta tullut ja Yksi muna kahdelle vievät suomalaisen lukijan ajatukset helposti  hiukan toisaalle kuin olisi ehkä tarkoitus.

Marsu Kids 1 ja 2
Piirrokset: Conrad
Käsikirjoitus: Wilbur ja Conrad
Värit: Gom
Perustuu hahmoihin, jotka on luonut: Franquin
Kustantaja: Marsu Productions

Suunnitelmissani olisi jatkossakin kirjoittaa artikkeli muutaman kerran vuodessa Suomessa keskenjääneistä tai kokonaan julkaisemattomista eurooppalaisista sarjoista. Ensin esitellään melko lyhyitä kokonaisuuksia, mutta viimeistään ensi vuonna on luvassa artikkeleita myös useampia albumeita sisältävistä sarjoista. Sarjat valitaan täysin subjektiivisesti.