Kolme kristallikalloa

Ostoksilla käydessä mukaan tarttui Mustanaamio nro 24/03. Lehden parhaat päivät ovat kaukana takana, ainakin mitä tulee sen levikkiin Suomessa. Viimeksi luin väritöntä Kari Leppäsen Mustista. Ja siitä on kauan!

Tiedät varmaan, että Egmontin Mustanaamiossa julkaistaan päätarinoiden ohessa myös ns. laatusarjakuvaa? Irtonumeroja voi kuitenkin ostaa vain valikoiduista myyntipisteistä. Siksi törmään tähän lehteen aika harvoin. Tarmoni ei muutenkaan tahdo riittää Mustanaamion julkaisupolitiikan seuraamiseen, ja niinpä kuulen Mustiksessa pyörivistä huippusarjoista yleensä vuosia liian myöhään. Tällä kertaa mukana ovat vanha tuttu Spirit, ja meillä vähemmälle huomiolle jäänyt jenkkituotanto, Tom Strong.

We want Moore!

Alan Mooren kässäämä Perhe Strong on nostalgiasupersankarisarjakuvaa. Neljään osaan jakautuvan tarinan ovat piirtäneet Chris Sprouse, Kyle Baker, Russ Heath ja Pete Poplaski. Lehden linjana tuntuu olevan, että värittäjiä ei mainita.

Torni aikojen lopussa -tarina kierrättää niin kuvallisesti kuin sisällöllisestikin supersankarisarjoista tuttuja juttuja. Tässä mielessä se muistuttaa 1960 ja -70 luvun Teräsmiestä ja varsinkin höpöjä kapteeni Marvel -sarjoja. Tom Strongilla on vastassaan arkkivihollisen oloinen teknokonnaksi luonnehdittu Paul Saveen.

Aika- ja rinnakkaistodellisuusmatkailu on Mooren tarinassa pääosassa. Turhan vakavasti aihetta ei käsitellä, ja lopputulos onkin nostalgianälkään sopiva seikkailu. Nuorempaa polvea, jolle tarina lienee yhtä lailla suunnattu, saattaa konservatiivinen piirrosjälki hieman närästää. Tässä ympäristössä tietokoneväritys on se elementti, joka liikkuu selkeimmin hyvän maun ja onnistumisen rajoilla. Tämän julkaisemisesta kiittelen, mutta miksi ihmeessä Tomilla roikkuu uimalasit kaulassa?!

That’s the right Spirit

Toinen syy siihen että ostin Mustiksen oman lehden, on Will Eisnerin Spirit. Lehdessä on tarina ”Häät” (alun perin julkaistu 2.5. 1948). Eisnerin piirros ja kerronta oli jo tässä vaiheessa kehittynyt sille tasolle josta mies tunnetaan. Mustavalkoiseksi suunniteltu sarja ei ole parhaimmillaan väreissä, mutta Spirit tarjosi minulle silti seitsemässä sivussa enemmän tarinaa ja taidenautintoa kuin lehden pidemmät stoorit.
Vilkaistuani hätäisesti Kimmo Lakoman kokoamaa Spiritin julkaisulistaa, sain sen kuvan, että tätä tarinaa ei olisi ennen nähty Suomeksi.

Oh my god, they’ve killed Fantom!

Viimeksi huomioni kiinnittyi tähän lehteen viime keväänä(?). Jämsäläisellä huoltoasemalla ihmettelin tarinaa jossa Mustis rakastui tyttöön joka olikin poika. Vai kuinka se nyt menikään?! Vaeltava aave haahuile tällä kertaa kristallikallojen arvoituksen parissa.
Käsikirjoittaja Claes Reimerth ja kuvittaja Bob McLeod tuntuvat suhtautuvan työhönsä asiaan kuuluvalla hartaudella.

Tarinassa häiritsee enimmäkseen kaksi asiaa. Ensimmäinen on aasialaismeiningin suora kopiointi ekasta Tomb Raider leffasta, ja toinen jutun logiikka- tai käännösvirhe. Se saadaan aikaan jo ensimmäisellä sivulla, ykkösosan kertauksessa.
Kuultuaan että ensimmäinen kristallikallo on varastettu, Mustanaamio hakee Pääkalloluolansa aarrekammiosta syötiksi artefaktin tarkan kopion. …Joka myös joutuu roistojen käsiin. Seuraavaksi annetaan kuitenkin ymmärtää, että Singh-merirosvoilla on hallussaan jo kaksi maailman herruuteen tarvittavista kolmesta taide-esineestä!

Cliffhangeria kerrakseen

Pelastaakseen kauniin Minerva Brooksin, Mustis joutuu tekemään yhteistyötä konnien kanssa. Panttivankina oleva Brooks, taidemuseon intendentti, muistuttaa ulkonäöltään melkoisesti Lara Croftia mutta on luonteeltaan nössömpi. Täysin passiiviseksi Brooks ei jää, mutta jo näiden 30 sivun perusteella uskallan sanoa, että Mustanaamioformaatin arvot ja maailmankuva eivät ole juuri 30 vuodessa muuttuneet. Kit Walker ei tällä kertaa stalkeroi suden kanssa ”kuin kuka tahansa”, mutta kuolemattomuuden myytistä voimansa ammentava sankari tapetaan pari kertaa. Tuskin maltan odottaa, miten hän selviää puolesta metristä ammutuista kolmesta pistoolinlaukauksesta ja niitä seuraavasta kymmenien metrien pudotuksesta?! Vaihtoiko hän salaa roiston aseeseen paukkupatruunat (samalla kun ajoi jeepillä tuhatta ja sataa viidakossa)?

Mustanaamio on huumeille huumetta

Vanhan viidakon sanonnan mukaan: Kun Mustis kysyy niin silloin vastataan. Niinpä. Mustanaamion ajatellessa sivulla 16: ”Löysinkö sattumalta paikan, johon kristallikallo on kätketty?” Tuskin saatoin lukijana olla kiljumatta ääneen: Löysit!
Hienoisesta arvattavuudesta huolimatta juoni on sangen jännä. Käsikirjoitusta näkemättä, antaisin tästä pojot piirtäjälle, temppelin uumeniin sijoittuva taistelukohtaus on hyvin rytmitetty ja sommiteltu. Käsikirjoittaja myös leikkaa välillä kuvaamaan Brooksin ahdinkoa, niin että toimintaa riittää ja homma kulkee.
Reimerthi on myös taustoittanut tarinaa mukavasti. Pseudohistoriallinen(?) kallojen syntytarina kuulostaa varsin uskottavalta. Sen mukaan Jerusalemin temppelivuoren sisältä olisi löytynyt kolme temppeliritarien, 1100-luvulla palvomaa kristallikalloa.

Yksi visuaalisesti huikea, vaikuttava käsityötaidon näyte, kivikristallikallo on nimittäin British Museumin kokoelmissa. Näin sen omin silmin Lontoon Museum of Mankind:ssa.
Tiedä sitten, paljonko kristallikalloja on maailmassa, mutta tämä 1200-1500 luvulle ajoitettu, on Meksikosta ja oletettavasti azteekkien valmistama.

Mainitsin jo sarjan maailmankuvan. Nyt Mustanaamio seikkailee Laosissa, tuhoten Kultaisen kolmion alueelle sijoittuvan huumetehtaan. Meille kerrotaan miten Mustis vihaa huumeita. Pääkalloluolan tarkka sijainti on minulle arvoitus, mutta kuvittelisin, että se sijaitsee juuri näillä nurkilla. Bengalin lahdella, mahdollisesti Burmassa (Myanmarissa). Taistelua kannattaa siis jatkaa. Vielä on Mustiksella tekemistä ihan omalla takapihalla. Kuinkahan Mustis ratkaisisi Afganistanin huumeongelman, ja kuka siellä saisi kuonoonsa? Laosin ihmiset on kuvattu sangen stereotyyppisesti. On pahoja ”huumesotilaita” ja pari kilttiä, kunnollista, kärsivää ihmistä. Nämä ovat lihavan huumepotson sortamia kyläläisiä.

Poliittisesti epäkorrekti, silti sopivasti sumea

Koko lehdessä ei kuole ketään. Paljasta pintaa ja pyllyn poskea näytetään vain päätarinassa… ja miespuoliselta henkilöltä. Kilttejä orgioita katsoessaan Mustis ajattelee: ”Lao tao Fo on oikea sika! Hänen on syytä saada opetus!” Siitä sitten jakamaan pääkallomerkkejä pahisten leukaperiin.
Setti näyttäisi siis sopivan lapsillekin, eri asia sitten on, tarvitseeko tällaista valkoisen rodun ylivertaisuutta korostavaa asennetta edelleen pönkittää. Luulenpa, että tummempiihoiset pelottavat (ja stereotypiat kiihottavat) enemmän fantom-sarjakuvia tekevien ukkojen ikäpolvea, kuin tämän lehden kohderyhmään kuuluvia.

Irtopisteitä liikenee vielä lehden leikkaa liimaa -menetelmällä toteutetusta kannesta. Tämä on harvinaista herkkua nykyaikana. Sitäpaitsi, Mustis toimii väreissä vähintään yhtä hyvin kuin värittömänä. Nostan hattua McLeodin kaltaisille piirtäjille jotka tekevät yksinään, lähes pähkinäpalkalla, marvel-tason seikkailusarjoja.

Saatanpa ryhtyä seuraamaan Mustiksen tulevia vaiheita. Se käy helposti netin avulla. Havatsin, että Juha Tynninen on koonnut verkkoon mainiot mustissivut.

8 Replies to “Kolme kristallikalloa”

  1. Tuo kristallikallo -tarina on siis suoraan napattu Billy Zanen päätähdittämästä Mustanaamio -elokuvasta. Eipä ole ihme, jotta kuulin jo pari vuotta sitten, että käsikirjoittajille olisi Egmontilla kysyntää…

  2. Tosiaan, Mustiksen kakkossarjat ovat luvattoman hyviä. Koska samalla joutuu ostamaan ne Mustis-stooritkin, äyk.

    Siksi minullekin on jo kirjahyllyyn kertynyt n. 30 cm paksu nivaska valikoituja Mustiksia viime vuosilta – ensimmäisen kerran sitten lapsuuden ah, niin viattomien, päivien!

  3. Nämä Tomppa Vahvan kakkulathan ovat tietysti lentolasit! Kun Tom lentää helikopterirepullaan tai autogyrollaan, niin ötököitähän siinä silmiin lentää, jos niitä ei asianmukaisesti peitä.

  4. Tuommoinen kristallipääkallojuttuhan oli jo mustavalkomustiksessakin, joo:
    hyllystä löytyi 22/1989 ”Kristallinen pääkallo. Aiheuttiko ikivanha MAya-intiaaniheimon kuoleman symboli onnettomuudet Meksikossa?”
    Jännää tuossa jutussa oli että tuommoinen kallo on ihan oikeasti olemassa. 🙂

    Timo

  5. Temppeliherrathan joutuivat oikeuteen (ja myöhemmin roviolle) 1300-luvun alussa. Silloin näitä syytetiin Baphomet-nimisen olennon palvonnasta ja tuota kristallikalloa käytetiin todistusaineistona näitä vastaan.
    Historiasta löytyy mielenkiintoisia juttuja…

  6. Pääkalloluola on ”jossakin” Afrikan itärannikolla, ei Burmassa. Maailmankartassa lukee siinä Intian ja Malesian niemimaiden välissä Bay of Bengal, mutta Nastis asuu Bengalin valtiossa Afrikassa. Niin on sanottu joko jossain 70-80 -luvun Mustanaamioissa tai sitten punaisessa jättikirjassa jota isäni luki nuorempana. Kirjassa on muuten kaikkien aikojen ensimmäinen Nastis-seikkailu, script Lee Falk, art Ray Moore.

  7. …jatkoa…
    Syy miksi Nastis vihaa huumeita on luultavasti se, että ties kuinka monennen Mustanaamion sisko ”avitti” silloin tällöin veljeään pukeutumalla Mustis-asuun. Kerran kaksikko sai kiikkiin huumesalakuljetus-yrittäjät rysän päältä, mutta Sisar sai myrkkynuolesta osuman, joka vaivutti hänet ikuiseen uneen. Nastiksen piti lähteä etsimään huumeen vasta-ainetta Kiinaan asti. (Jossa hän sittemmin tuhosi huumeliigan kokonaan ja sai aineen).
    Ja tarina oli Macaon kultaiset apinat.

  8. Mainioita kommentteja ja korjauksia. Yksi mysteeri vain vielä jäi. Miksi ihmeessä maailmassa on, eri puolilla palloa, vaivalloisesti hiottu noin 1300 luvulla kristallista pääkalloja?! Kuka tai mikä oli tämä Baphomet ja liittyykö Etelä-Amerkasta löytynyt kallo samaan kulttiin? Täytyypä tutkia asiaa.

Kommentit on suljettu.