Moolokin kidasta I

Oma kuva
Oma kuva

”Tuli palo

meni talo”

Talo paloi viime kesänä 2011 eli reilu vuosi sitten ja sitä myöten tuhoutui muutaman tuhannen sarjakuva-albumin kokoelmastani arviolta neljännes, ehkä enemmänkin. Uusi, upea talo on jo rakennettu vakuutusyhtiön ystävällisesti sponsoroimana, mutta vasta nyt, reilua vuotta myöhemmin olen päässyt tsekkaamaan tarkemmin, mitä palosta jäi jäljelle. Ikävimmästä päästä tuhoja on mainittava 70-luvun Ruudut ja Non stopit, joista täydellisistä kokoelmista tuhoutui iso osa ja Zoomeistakin kaikki, nyyh. Onneksi toisaalta vain yksi Gaimanin The Sandman (Dream Country) uhrattiin Moolokin kidalle.

Moolokin kita (kuva Alix, Etruskien aarre)
Moolokin kita (kuva Alix, Etruskien aarre)

Sen saa tietysti vaikka Akateemisesta tai Kirjamessuilta lokakuussa, joten nou hätä. Ja kaikki suomennetut Königin teokset säilyivät, hooray! Tämä seikka on omiaan osoittamaan Kaitselmuksen hyvää makua sarjakuvien suhteen, vaikka tohelo suojelusenkeli muutoin vetikin lonkkaa kuumana kesäpäivänä ja päästi talomme saatanallisella tavalla palamaan.

Moolokin kitaan!
Moolokin kitaan!

Kaukoranta-Kemppinen 1972, kippis!

Yksi säästyneistä aihepiiriin liittyvistä teoksista on vuodelta 1972 Kaukoranta-Kemppinen ”Sarjakuvat”. Poikkeuksellinen teos ilmestymisaikanaan. Luin sen enempi-vähempi kursorisesti parina iltana menneellä viikolla, käteen kun sattui. Kirja kannattaa mainita jo siksi, että Kaukoranta täytti just vuosia seitsemänkymmentä ja on siis ajankohtainen. Ja hänet on mainittava, koska hän on sarjakuvan the Man Suomessa, korkeasti pyhä, jonka ansiosta paljolti minäkin kurja menetin sydämeni sarjakuvalle lapsuudessani. Hallelujahgobble! Hitto, ilman Ruutuja, Lucky Lukeja, Asterixeja, Ahmed Ahneita ja niin poispäin olisin jäänyt lukemaan vain joitain isältä nyysittyjä pornolehtiä. Ja Enid Blytonia. Ja Tarzaneita. Ja pupukuusikkoa ja Herman Hesseä. Kaukoranta, kippis! Uskon, että meitä on monta, jotka maljan sinulle kohotamme.

Sarjakuvat-kirjassa on melkein puoleen väliin asti lähinnä jenkkisarjakuvan ja -historian esittelyä, mikä tietysti on ymmärrettävää silloinen tilanne huomioon ottaen. Vasta sivulla 141 alkaa itseäni erityisesti kiinnostava eli oleellinen otsikolla ”Muu maailma”, sen jenkkilän lisäksi siis.

Sarjakuvat-kirja ilmestyi samoihin aikoihin kun Ranska-Belgia-sarjakuva alkoi vyöryä Suomeen ja itse olin hiukka alta 10-vuotias. Kirja totesi enteellisesti: ”Nämä sarjakuvat (siis Tintin, Spirou, Pilote) ovat nyt tulemassa pohjoismaihin ja Suomeen. Ne tulevat valtaamaan meidän markkinoitamme, sen minkä niitä hallitsevat kolme kovaa huonoa amerikkalaista kenties antavat perään: Williams, Semic-Press ja Disney.” (s. 149). Ei mitenkään vaatimattomasti luonnehdittu maali ja tähtäin tai profetia, sanoisin. Toki lehmä oli Kaukorannalla varmaan omassa ojassa, sillä seuraavana vuonna 1973 ilmestyi Ruutu, pian päättyvän lapsuuteni ja sitä seuraavan murrosikäni kenties tärkein sarjakuvalehti.

Sarjakuvat
Sarjakuvat

Mutta on myönnettävä, että yhtä lailla luin mustiksia ja bustereita, Tex Willereitä väheksymättä. Mutta sielun syvyyksiin, sinne mielen kompostikasoihin jäi piirtymät ranskalais-belgialaisesta sarjakuvasta, joiden juonet, värit, hassuttelut, älykkäät kuviot kaikkinensa jotenkin vain upposivat sinne jonnekin. Syvälle sielunmaisemaan. Olen, olen kiitollinen.

”Voihan nenä!”

Se yxi hyvä tawara eli muistelus vielä: Olisiko ollut 1970 tai -71, kun kaverini esitteli koulumme takapihalla, muilta vähän piilossa Asterix ja Cleopatraa ja oli niin innoissaan, niin innoissaan. Esitteli kantta (teoksen tekemiseen kului 67 litraa olutta, hahhahhaa!) ja sisältöä (katso egyptiläisten puhetta, hahhahhaa!).

Miten Gizan sfinksi menettikään nenänsä?
Miten Gizan sfinksi menettikään nenänsä?

Minä yritin pysyä perässä ja olin vähän hämilläni, kun en ehtinyt tajuta kaikkea, vauhti oli kaverilla niin kova. Mutta olihan se ymmärrettävää, maailma oli kääntymässä saranoiltaan! Sarjakuva, josta tuli minunkin rakastettuni.

Mitä muuta palosta selvisi hengissä? Siitä lisää jännittävässä jatko-osassa tähän bat-aikaan tällä bat-kanavalla, seuraavalla kerralla.

Ps. Mitä tarkoitetaan Moolokin kidalla?

Moolokin kita on ilmaisu paikasta, johon saadaan uppoamaan vaikka mitä eikä pohjaa näy.

Moolok
Moolok

Moolok oli muinainen oinaan- tai häränpäinen jumala Lähi-idässä, jolle saatettiin uhrata lapsiakin. Jumalankuva löytyy muun muassa albumista Alix, Etruskien aarre, josta kaksi kuvanäytettä tässä yhteydessä.