Läskimooses on sarjakuvalehti, jossa pienestä koostaan huolimatta on suuret aiheet.
Suuri suomalainen sarjakuvataiteilija Matti Hagelberg (s. 1964) on kuin uudestisyntynyt Herakles. Nimissäkin on sama kaiku. Kotomaamme kuvasarjaheeros on aloittanut noin 600 sivun mittaisen tarinan, urotyön, joka julkaistaan 30 sarjakuvalehtenä. Lehdestä on nyt ilmestynyt neljä ensimmäistä numeroa.
Herra Matti Hagelbergin Läskimooses 1-4
(Kreegah Bundolo, 2012)
24 sivua, 170×29 mm., mv.
ISSN: 2242-3710 (4)
Hinta: €6.00 (sis. 23 % alv)
Hagelberg on tunnettu siitä, että hän piirtää, tai siis raaputtaa sarjakuvansa raapekartongille. Läskimooseksessa hän on kuitenkin vaihtanut tekniikkaa, joka näyttää paksulta huopakynäpiirrokselta; säännölliset muodot antavat osviittaa siitä, että kuvat on piirretty ruutupaperi sabluunana.
* * *
Piste on tunnetussa geometriassa se kaikkein yksinkertaisin objekti, jolla ei ole muita mitattavia ominaisuuksia kuin sijainti. Janalle pisteitä mahtuu ääretön määrä. Ensimmäisen lehden teema on “Maailman kirkas aamunkoitto”, ja pisteestä se alkaa. Alussa oli piste, ja sana tulee sitten vasta myöhemmin. Yksinkertainen muuttuu koko ajan monimutkaisemmaksi. Maailman synty ja kehitys kuvataan naiivisti, lähes lapsellisesti, mutta sellaisiahan ne syntytarinat aina ovat. Mukaan otetaan myös tieteiskirjallisuuden elementtejä ja ulkopuolinen äly.
Fu oli kehittynein maailma ja sen asukkaat olivat viisaimmat.
Hagelberg on näyttää koostaneen Läskimooseksen kaikesta siitä, mitä hän on nähnyt ja lukenut. Suuret myyttiset tarinat sekoittuvat kansantarinoihin sekä populaarikulttuurin kuviin ja hahmoihin. Juonta ei ole kuin pätkiä kerrallaan ja aika-avaruudessa pompitaan muitta mutkitta; mutta jollain käsittämättömällä silmänkääntötempulla tämä sarjakuva on silti hyvin helppolukuinen ja hauska.
Lukija saa kokea ahaa-elämyksiä sen mukaan, mitä itse osaa löytää. Retu Kivinen, John Carter, Magilla Gorilla ja Lauri Kenttä astuvat välillä näyttämölle ja ottavat ihmisen (tai apinan) roolin itselleen; maalaustaiteen mestariteoksistakin löytyy muunnelmia. Lauri Kenttä lienee Hagelbergille jonkinlainen toistuva arkkityyppi, joka on yhtäaikaa tavallinen ihminen mutta myös sankari, suorastaan ikuinen sankari, yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta ilman näitäkin pärjää, sen verran absurdia ja hoopoa touhua ovat ruudut täynnä, että tätä lehteä lukee kuka vain. Aivan perheen pienimmille ei lehti sovi, mutta jo hiukan isommalle koululaiselle sitä on suorastaan suositeltava.
Palaa Antti Puuhaara kotiansa päin Lauri Kentän pää kainalossa.
Tämä ei ole “vaikeaa” sarjakuvaa, vaikka siltä se voi vähän näyttää (ainakin jos osuu sellaiselle aukeamalle, jossa joka ruudussa on vain yksi piste…).
Jos yhden Läskimooses-lehden lukee, on luettava seuraava ja seuraava; Hagelbergin tyyliin tottuu äkkiä ja tarina alkaa viedä mukanaan. Hauskoja lisiä ovat myös kerhosivut ja kilpailut. Lehti on osaltaan myös nostalginen kunnianosoitus niille ajoille, kun sarjakuvalehti oli kuningas. Myös kansakouluaikaiset opetuskuvat ja ainekirjoitusvihot tulevat mieleen.
Läskimooses on täyttä asiaa ja täynnä asiaa.
Läskimooseksen voi tilata kotiin kannettuna (vuositilaus on 10 numeroa).
Keskustele Läskimooseksesta Kvaakissa.
Aikaisempi arvostelu: Silvia Regina
Ks. myös Matti Hagelberg (Wikipedia)