Käyntikortti sarjakuvamuodossa

FALSE
Tekijät: Pau Norontaus ja Laura Pihl
Omakustanne
Paino: Uniprint Turku 2011
Formaatti: 210 x 297 mm, mustavalkoinen, 112 sivua
Hinta: 10 €
ISBN: 978-952-92-9735-1

Pau Norontaus ja Laura Pihl ovat turkulaisia kuvataiteen opiskelijoita, ja False on heidän käyntikorttinsa sarjakuvamuodossa. Se on komealta näyttävä julkaisu: isokokoinen, liimaselkäinen albumi, jonka kansi on tyylikkäästi suunniteltu ja kiehtovasti kuvitettu. Se kuitenkin kertoo hyvin vähän siitä, mitä sisäsivuilla on tarjolla. Takakansi ei auta lainkaan, sillä tarjolla on vain julkaisun ISBN-koodi mustalla pohjalla.

Jos kuitenkin oletetaan, että olen kiinnostunut Norontauksesta ja Pihlistä kuvitustyön tekijöinä, ja haluan tietää, mitä he osaavat tehdä, niin kannen informatiivisen sisällön rajaaminen tekijöiden nimiin on perusteltu ratkaisu. Samoin se, että kutakin albumin sisältämää neljää tarinaa edeltää tekijän lyhyt johdanto, joka jollain tavalla valaisee luvassa olevaa tarinaa. Lukijana mieluummin näkisin tarinan puhuvan puolestaan, mutta ehkäpä minulle ollaan myymässä enemmän sarjakuvantekijöitä kuin itse sarjakuvia.

Tämä ei voi olla vaikuttamatta arvostelijan lähestymistapaan. Omakustanteiden arvostelu on yleensäkin ongelmallista siksi, että tekijät tuntuvat tarjoavan töitään arvosteltavaksi enemmän saadakseen palautetta suorituksestaan kuin antaakseen teoksen arvostelijan koettavaksi ja tulkittavaksi, jotta hän voi kertoa siitä sen potentiaaliselle lukijakunnalle. Tässä tapauksessa tuntuisi erityisen väkinäiseltä kirjoittaa arvosteltavasta teoksesta lukijana toisille lukijoille, joten arvostelija esiintyy nyt opinto-ohjaajana, joka antaa opiskelijoille palautetta heidän portfolioistaan.

Laura Pihl: Happiness
Laura Pihl: Happiness

Johdannon mukaan Laura Pihlin Happiness pohjautuu hänen pitkäaikaiseen webbisarjakuvaansa. Ilmeisesti tämä viittaa Genesikseen, jossa eläinhybridit ja -kyborgit seikkailevat tulevaisuuden maailmassa. Tarkoituksena oli tehdä sivutarina, jonka kuka tahansa voisi ymmärtää. Ongelmahan on ilmeinen: tekijän voi olla vaikea irrottautua siitä olettamuksesta, että lukija tuntee sarjakuvan miljöön, hahmot ja käsitteet, ja tarjota tarinassa kaikki sen ymmärtämiseen tarvittava informaatio.

Happinessin ongelma ei ole todellakaan se, että siitä puuttuisi tarpeellista informaatiota. Hyvin eläväisestä ja kerronnallisesti rikkaasta kuvituksestaan huolimatta koko sarjakuva tuntuu pelkältä infodumppaukselta, koska sen päähenkilö, kultapandan ja lehtopöllön risteytys Kohinoor, ei vain lakkaa puhumasta. Ensimmäisen persoonan kertojaääni peittää lähes jokaisen ruudun, kun Kohinoor kertoo itsestään, taustastaan, tunteistaan, toisten hahmojen tunteista — kun muut hahmot välillä pääsevät puhumaan omasta puolestaan, se tuntuu irralliselta ja häiritsevän epäsymmetriseltä.

Koko sarjakuva kuluu hahmojen sisäisten ja hahmojen välisten jännitteiden kehittelyyn, ilman että ne oikeastaan johtavat mihinkään. Työlle asetettu tavoite epäonnistuu siinä, että tarina jää uupumaan.

Laura Pihl: Lair
Laura Pihl: Lair

Ongelma tulee vielä selvemmin esille Pihlin toisessa sarjakuvassa Lair. Sekalainen joukko ihmisiä putoaa yksi kerrallaan syvään kuoppaan. Kaikki reagoivat tilanteeseen eri tavalla. Lähtökohta on klassista Hämärän rajamailla -materiaalia: kiinnostavaa ei ole sinänsä se ahdinko, johon ihmiset ovat joutuneet, vaan se, miten he paljastavat todellisen luonteensa yrittäessään selvitä ahdingosta. Mutta tämä edellyttää siis sitä, että hahmot oikeasti tekevät jotain — joutuvat ongelmatilanteiden eteen, ja joutuvat tekemään ratkaisuja, jotka ehkä ovat ristiriidassa sen kanssa, millaisen kuvan he itsestään haluavat antaa.

Lairissa hahmot eivät tee mitään muuta kuin istuvat kuopassa ja puhuvat. Hahmoissa on kyllä persoonallisuutta, ja kuvitus ja dialogi tuovat sen hyvin esille, mutta tarinaa tässä ei ole. Lopussa kylläkin paljastetaan, miksi kyseiseen kuoppaan päätyneet ihmiset ovat eivät ole taipuvaisia tekemään yhtään mitään. Se ei kuitenkaan riitä, että teoksella on jokin sanoma. Sanoma pitäisi myös esittää mielekkäässä muodossa, ja kertomus ilman draamaa ei ole sellainen.

Pau Norontaus: The Hollow River
Pau Norontaus: The Hollow River

Pau Norontauksen teokset ovat luonteeltaan täysin toisenlaisia. Ne ovat käytännössä kuvitettuja runoja — jälkimmäinen Forgotten Men perustuu deviantARTissa vaikuttavan nimimerkki yzkethragin kirjoittamaan runoon. Itse asiassa en edes mielelläni kutsuisi niitä sarjakuviksi, koska käsitys kuvan ja tekstin jukstapositiosta sarjakuvan määrittävänä ominaisuutena on mielestäni välineen kehitykselle hyvin vahingollinen harhaluulo — mutta se on ehkä vain allekirjoittaneen oma ongelma. Joka tapauksessa, mitä se sitten onkaan, mitä Norontaus tässä tekee, hän tekee sen hyvin.

Pau Norontaus: Forgotten Men
Pau Norontaus: Forgotten Men

Yhdistelemällä eri tekniikoita Norontaus luo kuvia, jotka heijastavat hyvin voimallisesti runoissa esiintyviä ajatuksia ja tunteita. Yhteisenä nimittäjänä voisi nähdä menetyksen aiheuttaman ahdistuksen. Ehkä ainoa kauneusvirhe on varsin tylsän tietokonefontin käyttö, joka on silmiinpistävästi ristiriidassa muuten erittäin raa’an ja orgaanisen visuaalisen ilmeen kanssa.

Albumi on kokonaisuudessaan englanninkielinen, ja jälleen on syytä muistuttaa, että vieraskielinen teksti olisi aina syytä luetuttaa kielen syntyperäisellä puhujalla. False sisältää kyllä erinomaista englantia, erityisesti Norontauksen runoteksteissä, mutta muutamat joukkoon eksyneet epäidiomaattiset ilmaisut pistävät silmään sitäkin herkemmin. Käyntikortissaan ei kannattaisi sortua helppoihin virheisiin.

Tilausohjeet löytyvät Laura Pihlin deviantART-sivuilta.