Kun isoisä Akun osti

Tästä kaikki alkoi – näistä viidestätoista lehdestä lähti liikkeelle nyt jo kuusi vuosikymmentä kestänyt, kansainvälisestikin arvioiden ainutlaatuinen menestystarina.

Aku Ankan näytenumero 1/1951 ilmestyi joulukuussa 1951 ja valloitti suomalaiset kaikesta päätellen pysyvästi: vuonna 2011 lehti viettää 60-vuotisjuhliaan suositumpana kuin koskaan. Aku Ankka ja kumppanit 1951–52 -näköispainoskirjoihin on koottu Aku Ankka -lehden kahden ensimmäisen vuosikerran kaikki numerot, keräilyharvinaisuuksia myöten.

Alkuaikojen Akkarit ovat jo vuosikausia sitten muuttuneet keräilyharvinaisuuksiksi, eikä ihme: B-numeroita lukuun ottamatta jokaisen lehden johtosarja oli ankkamestari Carl Barksin käsialaa, ja näiden tarinoiden joukossa oli sellaisia unohtumattomia klassikoita kuin Aku Ankka koulusalapoliisina, Rikas mies jos oisin, Aku iskelmänikkarina ja Aku palomiehenä.

Ja nuo mainitut B-numerot ovat nekin osa suomalaista sarjakuvahistoriaa: numero 11B/1952 oli Aku Ankan ensimmäinen Jouluparaati ja numero 9B/1952 vielä sitäkin kuuluisampi julkaisu, keräilijäpiireissä legendaarista mainetta nauttiva Lumikki ja seitsemän kääpiötä, jota aikanaan painettiin vain 5000 kappaletta ja josta nykyään joutuisi keräilijämarkkinoilla maksamaan jo tuhansia euroja. Nyt nämäkin historialliset numerot ovat kaikessa nostalgisessa loistossaan mukana Aku Ankka ja kumppanit 1951–52 -näköispainoskirjoissa.

Aku Ankka ja kumppanit – Näköispainos vuosikerrasta 1951-1952, osa 1 ja osa 2
Toimitus Riku Perälä ja Ville Viitanen
Esipuheet Jukka Lindfors
Ulkoasu ja esipuhesivujen taitto Raimo Hyvönen
Suomennokset Sirkka Ruotsalainen
Valokuvat Lehtikuva Oy
Kustantaja Sanoma Magazines Finland Oy
Painopaikka Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna 2011
ISBN 978-951-32-3160-6 (osa 1) ja 978-951-32-3161-3 (osa 2)
© DISNEY

Aku Ankka -lehti täyttää 60 vuotta, ja ensimmäisen vuosikerran näköispainoksesta on otettu sen kunniaksi uudistettu painos. Tällä kertaa se julkaistaan kahdessa osassa, eli kirjat ovat kevyempiä.

Itse asiassa ensimmäisenä vuonna tuli vain yksi Aku Ankka -lehti, joten vuoden 1951 näytenumero sisältyy seuraavaan vuosikertaan, eli kyseessä on vuosikerta 1951-52

Selässä kirjaimet ovat vinksallaan, värejä on korjailtu. Joskus painojälki on vanhaa näköispainosta tummempaa, joskus vaaleampaa. Yleisesti ottaen painojälki on parempaa kuin viimeksi, karkealla paperillakin lienee vaikutuksensa.

Nämä kirjat käyvät hyvin 60-vuotislahjaksi ihmisille jotka haluavat nähdä syntymävuotensa kirjan kannessa. Mutta todennäköisempäähän on, että pyöreitä vuosia täyttävät ovat lukeneet innokkaimmin vähän myöhempiä numeroita.

Vuonna 1994 ilmestyneessä näköispainoksessa oli kolme eri esipuhetta, ja lisäksi pitkähkö Carl Barksin haastattelu. Niitä ei näissä uusissa kirjoissa ole mukana. Sen sijaan Jukka Lindfors on kirjoittanut uudet esipuheet kumpaankin osaan, ja niissä kerrotaan millaista elämä Suomessa oli 1950-luvun alussa kun Aku Ankka -lehti aloitti Suomessa. Sellaiset ihmelaitteet kuin pesukone, pölynimuri ja jääkaappi olivat meillä harvojen ylellisyyttä. Ankkalinnassa niitä nähtiin, keskiluokkaisten kaupunkilaishahmojen kotona. Legendaarista näköradiota ei tässä vuosikerrassa ole vielä Ankkalinnassakaan.

Nyt on mukana sisällysluettelokin tekijöineen, joka on hyvä asia. Kannet ovat vain unohtuneet. Walt Kelly on niiden teossa hyvin edustettuna, myös Carl Barksin kansia nähdään useampia. Muutama muukin taiteilija on tehnyt kansikuvia tähän vuosikertaan, mutta ne ovat näitä kahta mestaria selvästi heikompia.

Walt Kelly (1913-1973) on näistä kahdesta Suomessa valitettavan huonosti tunnettu. Hän oli Western Publishingin tähtiartisteja vuosina 1942-48, mutta Disney-sarjakuvia hän ei juuri piirtänyt, kansia aika lailla kuitenkin. Aikaisemmin hän oli jo työskennellyt Disneyn studiolla käsikirjoittajana ja animaattorina, osallistuen Pinocchion, Fantasian ja Dumbon tekemiseen. Westerniltä lähdettyään hän aloitti päivittäisen Pogo-sarjakuvansa, jota oli jo nähty Westernin Animal Comicsissa. Suomeksi Pogoa ei ole julkaistu kuin näytteeksi Sarjakuvan maailmat -teoksessa 30 vuotta sitten. Sarja kääntyy huonosti muille kielille ja mukana on paljon viittauksia tekoaikansa tapahtumiin Yhdysvalloissa.

Näytti että näytenumeron sarjakuvissa on värejä oli korjailtu paikoin vuodesta 1994. Joissakin kohdissa väri on tummempi kuin ennen, joissakin vaaleampi. Näytenumeron Mikki-sarjassa nojatuoli sulautui seinään, nyt se on väreillä korjattu. Ilmenikin, että kirkasvärisempi versio oli jostain syystä haalistunut. Alkuperäisen näytenumeron omistajan (kiitos Miikalle) kanssa suoritettu vertailu osoitti että haaleat värit ovat tulleet jo vuoden 1981 tilaajalahjaan, joka oli ensimmäinen uusintapainos Aku Ankan ensimmäisestä numerosta. Sama virhe oli toistunut vuonna 1994 julkaistuun vuosikerran näköispainokseen. Virhe oli korjattu Aku Ankka -lehden 50-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistuun toiseen näytenumeron uusintapainokseen, eikä nyt ilmestyneessä uusimmassa näköispainoksessa enää ole vikaa.

Näytenumerossa tavataan Ankan perheestä vasta Aku, pojat ja Mummo Ankka. Ja Floyd Gottfredsonin stripeistä saa käsityksen, että Mikillä on vain yksi sukulaispoika. Stripeissä siirrettiin aikoinaan Vertti syrjään, ja tarkoitus oli tuoda tämä kouluja käyneenä takaisin. Sarjassa tapahtui kuitenkin muutoksia, ja palauttaminen jäi tekemättä. Moni on ihmetellytkin vuosien varrella, missä Vertti luurasi. Sarjakuvalehtiä varten tehdyissä sarjoissa hiirikaksoset ovat tiukasti olleet yhdessä koko ajan.

Vuoden 1952 ensimmäistä numeroa verrattaessa eri näköispainosten versioon, erot ovat jo mitättömiä ja nekin johtuvat erilaisesta paperista. Gil Turnerin Pikku Hukkaan mukaan tullut kahvitahra on sentään kadonnut. Veli Nalle, joka on tässä vielä ”Herra Nalle” esiintyy sarjassa normaalisti poikkeavassa maajussiasussa. Ja Pinocchiossa esiintyy Mikko Repolainen, joka ei ole sama kettu kuin Pikku Hukka -sarjoissa, ja sielläkin niitä näyttää olevan kaksi…

Numerossa 2/1952 esiintyvät ensi kertaa Hannu-serkku ja Iines Barksin ikimuistoisessa tarinassa, jossa Akun pitäisi uida avannossa vuoden kylmimpänä päivänä. Mikki-sunnuntaisarjassa taas on herättänyt ihmetyksen aihetta, miksi Plutoa sanotaan piskiksi ja rakiksi, vaikka se tekee hyviä tekoja. Kieli muuttuu ajan mukana, ennen nuo olivat vain synonyymejä koiralle. Don Gunnin kaksisivuiset sarjat perustuivat piirrettyihin lyhytfilmeihin melko vapaasti eikä dialogia ollut. Selityslaatikoissa tarinan pitäisi edetä riimissä, mutta suomennos on jäänyt ontuvaksi. Mutta ontuvia ovat itse sarjatkin, jotka joutavat unohdettaviksi. Näissä Hannun ensimmäisissä esiintymisissä on merkillepantavaa että Hannu on Akua selvästi isompi, vielä paremmin se erottuu seuraavassa numerossa. Barks päätti aika pian tehdä heistä samankokoiset.

Pääsiäiskantisessa vuoden 1952 neljännessä numerossa onkin sitten aseita ja väkivaltaa. Selviää että Akulla on pistooli pöytälaatikossa ja Mikillä haulikko komerossa. Kukaan ei noissa sarjoissa loukkaannu, mutta Iso Paha Susi piestään Santtu-serkun toimesta paikattavaksi. Toukokuun numerossa Aku saa supervoimia, tiedä sitten tajusivatko suomalaiset lukijat tämän Teräsmiehen parodiaksi, Teräsmies seikkaili tuohon aikaan joissakin viikkolehdissä ja tietysti Sarjakuvalehdessä. Mutta samassa numerossa Aku pystyy taas ihmetekoihin unissakävelijänä Jack Hannahin kuvittamassa piirroselokuvaan pohjautuvassa kaksisivuisessa.

Kesäkuun numerossa opetettiin rahan merkitystä hienosti Kun taivaalta satoi rahaa -sarjan myötä, ja Carl Barks oli tietenkin tekijä. Floyd Gottfredsonin ihailijat saivat tarinan Mortin karkumatkasta. Mutta oliko Musta Pekka todellakin Kelmien Kerhon jäsen, tosin suomennoksessa ei puhuttu tästä kerhosta, vaan epämääräisemmin ”yhdistyksestä”. Heinäkuussa Aku ja Hannu ovat jo saman kokoisia, mutta Hannun satumainen onni mainitaan ensimmäistä kertaa Aku Ankka lehdessä. Toinen Hannu taas tekee lehden ensiesiintymisensä, mutta jossain vaiheessa toimituksessa huomattiin ettei kahta Hannua pitäisi olla, joten Mummo Ankan rengistä tehtiin myöhemmin Hansu. Mummo oli esiintynyt jo näytenumerossa, mutta Al Taliaferro, Mummon luoja käsitteli häntä vähän eri tavalla. Taliaferron sarjoissa Mummo tuli kylään Akulle ja aloitti jöön pitämisen. Omissa sarjoissaan Mummo oli herttainen maatilan emäntä. Toinen vanha rouva esiintyi myös ensi kerran heinäkuussa 1952, eli Sepe Suden äiti. Tämän mummon esiintymiset ovat olleet vain harvemmassa sittemmin.

Elokuun numerossakin tapaamme Mummon ja Hansun, ja myös maatilan vakiasukit, Tuhkimo-elokuvasta siirtyneet hiiret Hulin ja Vilin. Carl Barksin piirtämä Mummo-sarja ei ole hänen itse kirjoittamansa, mutta Sudenpentujen ensiesiintyminen on. Siinä mainitaan myös legendaarinen Akun partio Tuomenmarjat, joka sai nimensä siitä että he juoksivat niin hyvin. Mummo-sarjan konnahahmo muistuttaa taas Mustaa Pekkaa, mutta nimeä ei mainita, joten varma ei voi olla. Mikko Repolainenkaan ei oikein muistuta itseään, tai ehkä ei ole ollut tarkoituskaan. Syyskuun numerossa on Pikku Hukan sarjassa lisää omituisuuksia, on taikuri ja kenkätalon eukko Hanhiemon tarinoista lapsineen, eli aivan ihmisen näköistä väkeä Takametsässä. Taisivat jäädä poikkeustapauksiksi. Lisäksi samassa sarjassa on mukana Mikki Hiiri joka myös on eri paikassa kuin yleensä. Barksin taikavarputarina on muiden kirjan Barks-tarinoihin verrattuna vähän ponneton, mutta Bill Wrightin Mummo Ankka on piirrosfilmimäisen vauhdikas.

Lumikki-erikoisnumero poikkesi tummanpuhuvalla tyylillään kaikesta mitä ennen Aku Ankassa oli julkaistu, eikä tuollaista ole jälkeenpäinkään nähty. Disney-elokuvan pohjalta tarinan kirjoitti Merrill de Maris ja piirsi Hank Porter, yksi arvostetuimpia Disney-taitelijoita, vaikkei sarjakuvia paljoa tehnytkään. Alkuperäinen Lumikki-lehden tarina (FC 49) oli 38-sivuinen, joten tarinaa oli valitettavasti lyhennetty. Kun Lumikki julkaistiin uudelleen, ei se ollutkaan aivan sama, koska lyhennykset oli tehty eri kohdista! Vuoden 1973 Lumikki-lehti pohjautui amerikkalaiseen leikeltyyn uusintapainokseen (FC 382), kun vuoden 1952 Lumikin saksiminen oli tehty Kööpenhaminan päässä. Lumikin keikistely Prinssi Sankopään edessä oli silloin poistettu. Sanoma voisi julkaista Lumikin viimein koko komeudessaan 52-sivuisena laitoksena, johon tulisi mukaan alkuperäinen lisätarina jossa kääpiöt tapaavat Dumbon. Vaikkapa ensi syksynä, kun ensimmäisestä suomalaisesta julkaisusta tulee 60 vuotta. Taikka alkuperäisiin sanomalehtisarjakuviin perustuvan julkaisun, jota oli muokattu rajusti jo vuoden 1944 ensimmäiseen amerikkalaiseen lehtijulkaisuun.

Lokakuun numerossa onkin tämän vuosikerran toinen kahdesta Roope-sedän esiintymisestä. Hahmo ei ollut vielä aivan vakiintunut ankkamaailmaan. Samassa sarjassa nähdään Karhukoplan ensiesiintyminen, kopla nähdään luonnonvoimana jolle ei vain voi mitään. Mikki-stripissä onkin yllättäen kaksi veljenpoikaa, kun Vertillä on ainoa esiintyminen tässä vuosikerrassa. Ja Frank McSavagen Mummo Ankka on parasta Mummoa. Marraskuun numerossa nähdään Barksin legendaarinen Itkevä merimies, ja Veli Kani tekee vuosikerran ainoan esiintymisensä, mutta Pikku Hukan sarjassa, ja hänet on käännöksessä sekoitettu Rumpaliin. Harvey Eisenbergin Pluto on toimintaa täynnä.

Suomalaiseen versioon oli vaihdettu tietysti Suomen lippu
Suomalaiseen versioon oli vaihdettu tietysti Suomen lippu

Jouluparaatissa ei poikkeuksellisesti nähdä Barksia, mutta Aku ottaa yhteen Tikun ja Takun kanssa Paul Murryn piirtämänä. Hulissa ja Vilissä nähdään Riley Thompsonin notkeaa viivaa, Pikku Hukan sarjassa tapaamme sen kolmannen Mikko Repolaisen. Vuoden viimeisessä numerossa ankanpojat lintsaavat koulusta, ja tapaamme sen oikean Rumpalin ohimennen.

Jokaisessa tämän vuosikerran normaalinumerossa oli siis Carl Barksin kymmensivuinen, joilla suomalaisia lukijoita siis hemmoteltiin heti alusta asti. Tässä vaiheessa noita ei edes lyhennetty, toisin kuin 70-luvulla jolloin näitä samoja uusittiin. Pikku Paha Hukkakin esiintyi kaikissa numeroissa, paitsi tietysti Lumikissa, samoin Mikki Hiiri, enimmäkseen sanomalehtisarjoissa. Kokosivun sunnuntaisarjathan teki Manuel Gonzales ja arkipäivästripit Floyd Gottfredson, jotka on tässä editoitu puolen sivun julkaisumuotoon. Osa näistä on vain piirretty uudelleen. Erikoisnumeroita lukuunottamatta sisältö on valittu Walt Disney’s Comics and Stories -lehdestä.

Disney-hahmot olivat olleet tuttuja jo ennen vuotta 1951, sanoma- ja viikkolehtien sarjakuvasivuilta, samoin sekä pitkät että lyhyet Disney-filmit olivat pyörineet Suomenkin elokuvateattereissa jo ennen sotia.

Painoasu ja paperin laatu on parempi kuin edellisessä näköispainoksessa, vaikka näytenumeroa lukuunottamatta ei suuria eroja löydykään. Itse sarjat ovat ajattomia, ja niitä lukee aina vain uudestaan ja uudestaan.

Keskustele Kvaakissa Aku Ankan näköispainoksista