Viljam Pylkäs ei kuvia kumarrellut

Viljam Pylkäs (28.2.1912 Valkjärvi – 6.2.1999 Lempäälä) oli Väinö Linnan romaanin, Tuntematon Sotilas esiintyvän Antti Rokan esikuva ja sotilasarvoltaan alikersantti. Sotilaallisista ansioistaan Pylkäs sai ensimmäisen luokan Vapaudenmitalin, neljännen luokan vapaudenristin miekkojen kera, Saksan armeijan rautaristin ja neljännen luokan Vapaudenristin.

Viljam Pylkäs palveli Suomen armeijaa sekä talvi – että jatkosodassa ja taisteli talvisodassa konekiväärimiehenä Karjalankannaksella lähellä kotikyläänsä sekä legendaarisella Taipaleenjoella Kirvesmäen lohkolla. Samalla alueella, joskin eri komppaniassa palveli komppanianpäällikkönä runoilija Yrjö Jylhä. Jylhältä ilmestyi välirauhan aikana runokirja, Kiirastuli (1941), ja Jatkosodan jälkeen Hyvästi, Kirvesmäki (1954). Onkohan kaukaa haettu oletus että Jylhä olisi saanut jonkinlaisia vaikutteita runoihinsa Pylkkäältä?

Reheväpuheinen ja herroja kumartelematon maanviljelijä Viljam Pylkäs, ja ryhmänjohtajana toimiva Väinö Linna kohtasivat toisensa jatkosodassa. Väinö Linna joka suunnitteli kirjoittavansa sodasta kertovan romaanin, käytti asetovereitaan romaanihenkilöidensä esikuvina, ja Viljam Pylkäs oli yksi heistä.

»Sillä sinä olet Rokan esikuva. Kuten olet huomannut, olen minä muunnellut tapahtumia, sijoittanut niitä toiseen aikajärjestykseen, siirrellyt toisten miesten tekoja toisille, ja niin edespäin. Mutta ne kuuluvat romaanin luonteeseen ja ovat vain sikäli todenmukaisia.» (Ote Väinö Linnan kirjeestä Viljam Pylkkäälle, päivätty Tampereella 23. toukokuuta 1955)

Tuntematon Rokka alias Viljam Pylkäs
Tuntemattoman sotilaan tarina nyt sarjakuvana
Käsikirjoitus Vesa Vitikainen
Kuvitus Tomi Sunnarborg ja Markus Tuppurainen
Perustuu FM Petri Sarjasen menestyskirjaan Tuntematon Rokka
Painopaikka Juva Bookwell 2011
Kustannusosakeyhtiö Revontuli, www.revontuli.net
Legendat-sarjaa
80 sivua, sarjakuvaa 74 s, yksi sivu karttakuvaa
Hinta 8,90
ISBN 978-952-5767-58-2

Lukukokemus oli sotaa kokemattomalle lukijalle lievästi ilmaistuna hämmentävä. Minun sukupolveni kouluaikana Väinö Linnan Tuntematon sotilas Antti Rokan kera oli jo myytti suurien kaltaistensa joukossa, eikä kuulunut luokkamme suosikkilukemistoon. Pakollisia kirjalistoja valitessa Tuntematon sotilas jäi aina pinon alimmaiseksi. Eikä kirjan listakorkeus ole sen korkeammaksi muuttunut vuosien varrella. Tehokkaasti olen pystynyt kiertämään sota-aiheiset julkaisut, yhtä innostunutta ajanjaksoa lukuun ottamatta. Parissa vuodessa 90-luvulla kahlasin läpi suomenmaan tärkeimmän sotakirjallisuuden, ja kas, kukas sieltä taas loistikaan poissaolollaan?

Mutta yleissivistyksen vuoksi lupasin muuttua, koska Ihminen ei ole täysi ihminen ellei hän käännä takkiaan kerran elämässään, joten päätin minäkin yrittää sen kääntää. Lupasin arvostella itselleni täysin tuntemattoman tyyliluokan albumin, täynnä piinkovaa Suomi-sotasarjakuvaa!

Albumin sivuilla vyöryi taistelevia miehiä ahdistukseen saakka sivulta toiselle, oikealta vasemmalle ja edestakaisin. Miesten elävät ja kuolleet ruumiit heiluivat eri asennoissa, ja erilaisissa savu – ja huutotehosteissa. Välillä on etualalla piippalakit, välillä taas eriasteisen risaiset karvareuhkat. Mistään ei näytä tulevan mitään sen valmiimpaa. Ja taas aloitetaan alusta, taistelevia miehiä vyöryi ja vyöryi….

Suomen sotien tärkeistä tapahtumista tietämätön lukija voisi pitää näitä vyöryviä sotilasmassoja jopa hiukan koomisinakin.

Albumin käsikirjoittaja Vesa Vitikaisen mukaan kuvittajakaksikosta Markus Tuppurainen teki luonnokset ja Tomi Sunnarborg varsinaisen piirrostyön. Aikataulujen painaessa päälle on työjärjestys loppupuolella muuttunut, Tuppuraisen tehdessä alkupuolta valmiimpia piirrostöitä. En ole aivan varma joko työvuoron vaihdos liukuu esiin sivulla 47, mutta viimeistään sivulla 66 on tyylinmuutos nähtävissä. Tästä sivusta alkaen kuvat ovat eläviä, suurikokoisia, ja viimeisteltyjä. Kuvissa on nähtävissä jylhää dynamiikkaa, syvyyttä ja tiettyä sotakuviin niin kiinteästi liittyvää inhorealismia.

Albumin kuvien ehdottomasti parasta antia ovat sivut 69 -73. Nimihenkilön Viljam Pylkäksen mielipuolinen pako sivuilla 69 ja 70, veden päällä ja alla on lukijalle komeaa katseltavaa. Piirtäjän pohjasta katsova kalaperspektiivi uppoavine varusteineen on hienoa piirrostyötä. Molemmissa kuvissa on myös rohkeasti rikottu albumin muuten niin yksitoikkoista ruutujakoa.

Piirrosten henkilöitten ulkoisissa muodoissa häiritsevät toisinaan lievät anatomiset kummallisuudet ja kasvojen toistuva samanlaisuus. Ei tietenkään voi olettaakaan että tämäntyyppisessä sarjakuvassa olisi karikatyyrin avulla erottuvia päähenkilöitä, mutta olisi hyvä lukijan pystyä erottamaan henkilöhahmot selvästi toisistaan. Sarjakuvan juonesta ja sisällöstä ei ole varmaan enää mitään lisättävää, niin moneen kertaa ja monina variaatioina nämä kaikki on jo suomalaisessa kirjallisuudessa esitetty. Niin monissa että joskus kyllä ihmetyttää mistä näitä yksityiskohtaisia muistoja aina vain riittää ja riittää?

Sarjakuvan jäykistä tekstilaatikoista ja samantapaisina kautta linjan esiintyvistä tasasivuisista ruutujaoista voidaan olla montaa mieltä, puhekuplat voisivat elävöittää kuvitusta ja antaa mahdollisuuksia piirtäjille vapaampaan sivunkäyttöön. Loppupuolen hienot ”sivunrikkomiset” ovat hyvä osoitus tästä ja antavat odottaa mahdolliselta seuraavalta Legendat -sarjalta tässä suhteessa miellyttävää yllätystä.

Keskustele Kvaakissa Revontuli-kustantamon sotasarjakuvista