Hämärästi valaistut kulkureitit

Pimeän polut kulkevat jotakuinkin samassa maastossa, joka aikoinaan yhdisti meidän todellisuuttamme ja keijujen valtakuntaa. Tässä tapauksessa fantasiamaailman rakentelua tapahtuu rajan molemmin puolin, kun alkemistien järjestö jäljittää ihmisten keskuuteen karannutta vaarallista olentoa, ja haltiamaisen kansan kuninkaallisessa hovissa juhlistetaan nuoren prinssin initiaatiota. Sari Manninen jatkaa aiemmassa omakustanteessaan Pimeän polut – Prologeja aloittamaansa tarinaa pienin askelin.

Pimeän polut – Osa 1
Tarina ja kuvitus: Sari Manninen
Omakustanne
Formaatti: 182 x 240 mm, osittain värillinen, 40 sivua
Hinta: 10 €

Ellen olisi lukenut kaksi vuotta sitten ilmestynyttä Prologeja, saattaisin epäillä tämän tarinan varsinaisen ensimmäisen osan luottavan liikaa siihen, että lukija tuntee maailman ja hahmot jo ennalta. Esittelyihin ja pohjusteluun ei tuhlata sivuja, vaan lukija pudotetaan käynnissä olevaan tarinaan, ja vieläpä kiusoitellaan välähdyksillä tapahtumista, joiden merkitys jää hämärän peittoon viimeistä sivua myöten.

Todellisuudessa Prologien lukeminen ei poistaisi läheskään kaikkia arvoituksia. Viittaukset hahmojen salaperäisiin taustoihin ja myyttiseen perimätietoon ovat tyylikeinoja, joilla luodaan eeppistä tunnelmaa varsinaisen tarinan mittasuhteiden jäädessä vaatimattomiksi. Prologien juonenkäänteetkin saadaan kerrattua nopeasti muun eksposition ohessa.

Herttua Janos van der Axellin vankinaan ja tutkimuskohteenaan pitämä, demoniksi leimattu olento on karannut ja surmannut vangitsijansa. Sitä jäljittämään on saapunut Adal Bodgen, van der Axellin seuraaja alkemistien seuran johdossa. Pian osoittautuu, että demoni ei ole ainoa liikkeellä oleva outo olento.

Demonin jäljitys harhautuu saman tien sivuraiteille, eikä itse demoninkaan tarinasta saa kovinkaan paljon irti. Olento löytää kartan ”Pimentolan porteille” vievästä reitistä, ja kaikesta päätellen lähtee seuraamaan sitä, mutta ilmi ei käy, miksi hän sinne haluaa, mistä hän tulee, tai kuka hän mahtaa olla. Ennen oman osuutensa loppua hänestä ehtii paljastua motiivien ja tavoitteiden sijasta lähinnä kyky loihtia ja heiluttaa miekkaa.

Vielä enemmän epämääräisyyksistä kärsii julkaisun toinen puolisko, jossa demonia kovasti muistuttavien suippokorvaisten olentojen hovissa nuori prinssi Bithondan valmistautuu aikuistumisjuhliinsa. Juhlavieraista huokuu jonkinlainen pahaenteisyys, ja hovissa jonkinlaista papinvirkaa toimittava Varjomestari on tekemisissä salaperäisen tahon kanssa, jonka tavoitteet jäävät täysin hämärän peittoon.

Täysin selväksi ei tule myöskään Varjomestarin prinssille kertoma myytti maata repivän sisällissodan taustasta. Fantastisia nimiä ja termejä vyörytetään kolmessa sivussa melkoinen liuta: Aenaithá, Valkea Haukka, Kylmän Valon Käärme, Tähtiotsa, Myatha, Varjon Lapsi, Punainen aamunkoi, Thamae, yitholit, Aoquaith, Saethafain, Pimentola. Into rakentaa maailmaa ja mytologiaa jättää jalkoihinsa tarpeen selittää tarinan asetelmat koherentisti ja helposti jäsennettävästi.

Omalla tavallaan Varjomestarin tarina on kuitenkin myös teoksen onnistuneinta antia. Harmaasävytettyä kuvitusta rikastavat lisävärit pääsevät eniten oikeuksiinsa myyttisissä, valoa hohtavissa hahmoissa. Tummemmilla sivuilla sekä värit että harmaasävyt ovat huokoisella paperilla muuttuneet hieman tasapaksuksi massaksi. Vaikka viivankäyttö onkin siistiytynyt Prologeihin nähden, aiemman julkaisun kiiltävällä paperilla työteliäs kuvitus näytti skarpimmalta ja vakuuttavammalta.

Yksittäisenä tarinana tämä julkaisu ei oikein toimi, mutta tämänkaltaisten fantasiaeepoksissa suuri osa viehätyksestä tuleekin uppoamisesta maailmaan, joka tuntuu paljon suuremmalta kuin mitä yhdessä tarinassa voi ikinä tulla esille. Kerronnallisista vajavaisuuksista huolimatta materiaalista huokuu vaikutelma, että Mannisella on valmiiksi mietittynä fantasiamaailmansa historia, ja mahdollisesti myös sen tulevaisuus.

Pimeän polut – Osa 1 ja Prologeja ovat tilattavissa suoraan tekijältä. Tekijä on myös paikalla Necrocomiconissa Turussa lauantaina 19.11.2011.