Albumien nimikemäärä kasvaa tänä vuonna reippaasti

Viime perjantaina ilmestynyt Markkinointi&Mainonta tekee katsauksen sarjakuvaan viidelle sivullle levittäytyvässä artikkelissa. Siinä Markus Ånäs haastattelee neljää hyvin erityyppistä sarjakuvamaailman vaikuttajaa. Jutusta huokuva sanoma on sama kuin sarjakuvasta kirjoiteltaessa on ollut jo parin vuoden ajan, meillä menee hyvin.

Arktista banaania ja Valiosarjoja luotsaava Harto Pasonen suomii koko kustannusbisnestä ja kertoo alalla hieman poikkevaan strategiaan perustuvasta liiketoiminnastaan. Yleisestä trendistä poiketen, kirjan elinkaarta ei pyritä kustantamossa lyhentämään vaan pidentämään. Albumien nimikemäärän Pasonen arvioi kasvavan viime vuodesta noin 35%. Euroissa mitattuna Pasonen arvioi Suomen sarjakuvakirjamarkkinan noin kahdeksi miljoonaksi euroksi. Taloudellisesti, noin 130 albumin julkaisemisesta hyötyy eniten Sanoma Magazines Disney-tuotannollaan. Se haukkaa kakusta noin 95%. Toiseksi suurimman Arktisen Banaanin osuus jää noin kahteen prosenttiin. Egmontia ei artikkelissa erikseen mainita, mutta omistussuhteiden valossa on todennäköistä, että se on niputettu Sanoman leiriin.

Muut
Markkinointi&Mainonta -lehdessä haastatellut sarjakuvavaikuttajat ovat Sarjainfon tuore päätoimittaja Vesa Kataisto, Dodger-tiimin Jan Lindström, EmailCartoonin Mikko Koski ja taiteilija Katja Tukiainen. Jutussa esiin tullut uutinen on sekin, että turkulaisen puhelinyhtiö Aurian suojissa toiminut EmailCartoon, on siirtynyt noin kuukausi sitten TeliaSoneran omistukseen.