 |
Reetta Niemensivu (s. 1979) kuuluu suomalaisen sarjakuvan suurimpiin lupauksiin. Helsingin Sanomat nimesi hänen esikoisalbuminsa Lempi ja rakkaus (Suuri Kurpitsa 2010) kuukauden läpimurroksi.
Niemensivun toinen albumi sisältää neljä kummitusjuttua, jotka tiettävästi perustuvat tositapauksiin. Rovasti tyttärineen asuu pappilassa. Yöllä talossa alkaa kuulua pianonsoittoa. Isä ja tytär kiirehtivät salin ovelle yhtä aikaa, ja samassa soitto lakkaa. Molemmat palaavat nukkumaan, mutta hetken päästä soitto taas jatkuu…
Aavepianisti
Reetta Niemensivu
Suuri Kurpitsa
väri, pk, 175 X 245 mm, 44 s.
ISBN 978-952-9887-75-0
Reetta Niemensivun pieni julkaisu Aavepianisti, asettuu saumattomasti Suomen kansan laajaan aaverepertuaariin pianonsoittajineen, kulkevine saarnamiehineen, Amerikan -arkkuineen ja lentävine kissoineen. Kaikki nämä elementit ovat kulkeneet vuosisadoista toiseen Suomen maaperällä jalkapatikassa kartanoista pappiloihin, maalaistaloihin, mökkeihin ja tölleihin.
 |
Reetta Niemensivu nivoo nämä sopivaan pakettiin Aavepianistissa Parkanon pappilan kirkkoherran perheen omiksi kotikummituksiksi, lemmikeiksi ja pitkien iltojen tarinaperinteiksi.
Ensimmäinen lyhyt tarina kertoo lippalakkipäisestä kulkurista joka säikähtää metsien uumenista ilmestyvää lentävää kissaa, joka kuitenkin osoittautuu lopulta pöllöksi. Toisessa tarinassa edellisen kaltainen saarnamies ilmestyy pappilaan yövieraaksi ja saa leposijakseen yläkerran kummitushuoneen. Klassinen kolehtirahalla ja Jumalalla pelottelu säikäyttää räyhähenget tiehensä ja suovat väsyneelle saarnamiehelle loppuyöksi levollisen unen.
Kolmas tarina Amerikan -arkkuineen ja vuokralaisineen on kansan syvien rivien rakastamaa Amerikan perintöaarteistoa parhaimmillaan, kutkuttava tarina kolisevasta omantunnonarkusta, näpistelevästä rouvasta ja järven pohjaan kadonneesta Amerikan – perinnöstä? arkusta.
 |
Nimitarina Aavepianisti on julkaisun vahvinta antia jo sivumäärältäänkin ( 16s.), ja piirrosjäljeltään ehdottomasti vivahteikkain kuvaus nuoren tytön haaveiden kohteesta. Kuka lienee yöllinen soittaja, armovuoden nuori pappi kauhtuneine takkeineen, vai joku onneton pappilanneidin entinen kosija.
Vanhan pappilan interiööri aukeaa piirroksista hyvin lukijalle, tapettimalleineen, seinäpotretteineen, tyypillisine epämukavine salikalusteineen ja värimaailmoineen. Kannen intensiivinen tumma sininen keltasilmäisine kissoineen muuttuu alkupäässä teenväriseen ruskehtavanhailakkaan väriin, siirtyen siitä sinertävän utumaiseen yösoittajaan, vahvistuen kohti takakannen kuun valaiseman kylmän kalvakkaan violettiin ja päättymättömien haaveitten haipuvaan ihmishahmoon.
Julkaisu on hieno päänavaus pappilakulttuurin perinteentallennuksen uuteen sarjakuvamuotoon, soisin näkeväni enemmänkin tämäntyylisiä iloisen poikkitieteellisiä pieniä ja suuria avauksia etenkin pappiloitten perhe-elämän piiristä.
Reetta Niemensivusta voi jutella lisää Kvaakissa