Suora lähetys Iranista sarjakuvassa

Nuori mielenosoittaja Mehdi katoaa Iranin vaalien jälkimainingeissa vuonna 2009. Hänen muistoaan pitää elossa rohkea ja peräänantamaton äiti ja bloggaava veli. Molempien pahin pelko on, että lukuisten muiden kapinoitsijoiden ja toisinajattelijoiden tavoin Mehdi päätyy Zahran paratiisiin – Iranin suurimmalle hautausmaalle.

Zahran paratiisi punoo todellisten ihmisten ja tapahtumien kudelman. Tarina syntyi kun maailma todisti YouTubessa, Twitterissä ja blogeissa jotain, mitä ei enää voitu lakaista maton alle. Iranin vaalien jäljiltä on edelleen kateissa satoja mielenosoittajia, joita äidit etsivät epätoivon vimmalla.

Käsikirjoittaja Amir on iranilais-amerikkalainen ihmisoikeusaktivisti, toimittaja ja dokumenttifilmien tekijä. Khalil on ylistetty taiteilija, joka on piirtänyt sarjakuvia varhaisnuoresta asti. Tekijät ovat päättäneet olla kertomatta sukunimiään ilmeisistä poliittisista syistä. Sarjakuva ilmestyy myös internetissä osoitteessa www.zahrasparadise.com jo 11 kielellä, ja sillä on kymmeniätuhansia lukijoita ympäri maailman.

Zahran paratiisi (alkuteos Zahra’s Paradise)

Käsikirjoitus Amir
Kuvitus Khalil
Suomennos Petri Stenman
Kustantaja Like Kustannus Oy
Painopaikka Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2011
Sid, kk, mv, 155 X 260 mm, 260 sivua
Hinta 26 euroa
ISBN 978-952-01-0648-5
Teksti Copyright © Amir
Taide Copyright © Khalil

Kesäkuussa 2009 Iranin presidentti, länsimaiden vastustama Mahmud Ahmadinejad valittiin jatkokaudelle, mikä aiheutti poikkeuksellisen suuria

mellakoita pääkaupungissa Teheranissa. Sadat tuhannet uudistusmielisen vastaehdokkaan Mir-Hosein Musavin kannattajat protestoivat uudelleenvalintaa rajuissa mielenosoituksissa ja lukuisia Musavin linjan poliitikkoja pidätettiin. Joillakin äänestysalueilla äänestysaktiivisuus oli yli 100 %.

Mielenosoituksissa vaatimukset kovenivat nopeasti. Uuden ääntenlaskennan sijaan kohta vaadittiin jo iranilaista tasavaltaa islamilaisen tilalle. Monet mielenosoittajat katosivat vaalien jälkeen. Zahran paratiisi keskittyy kertomaan yhdestä heistä. Yksilön kärsimykset ja tavallisen ihmisen perspektiivi tuovat karmeat tapahtumat paremmin lukijan tietoisuuteen kuin uutisissa kerrotut massat. Kirja alkaa symbolisella prologilla koiranpentujen tappamisesta ja hävittämisestä. Yhtäläisyydet vedetään sitten ensimmäisessä varsinaisessa luvussa ihan suoraan. Aseistetut miehet hakevat sairaaloistakin loukkaantuneita mukaansa, osan tajuttomina.

Vanhoista Iranin islamilaisen vallankumouksen jälkeisistä tapahtumista muistutetaan. Kaikista ei ole länsimaissa uutisoitu, eikä ole Iranissakaan. Mielenosoituksiin ei Iranin virallinen media viitannut sanallakaan enää kolme päivää tapahtumien jälkeen. Mutta puskaradio pitää Iranissa huolen, että tiettyjä vääryyksiä ei unohdeta. Nykyajan puskaradio on tietysti internet, jota hyväksikäyttäen tarinan kertoja kertoo Mehdistä surumielisen runolliseen sävyyn.

Mehdin veli Hassan ja äiti Zahra tutkivat Mehdin kohtaloa. Viranomaiset eivät tiedä mitään. Vihjeiden perusteella Mehdi voi olla elossakin, mutta ehkä kokenut kuolemaakin pahemman kohtalon. Mehdin kasvoja ei näytetä koko kirjassa. Takaumissa Mehdi näytetään varjoissa tai takaapäin. Levitetyt julisteet taas näkyvät lukijalle ilman kasvonpiirteitä. Traagisesta tarinasta huolimatta epilogissa todetaan elämän voittaneen. Jälkisanoissa vain todetaan että loppu on fiktiota.

Suomennoksessa on käytetty hieman erikoisia ilmaisuja. En sellaisenaan muista kuulleeni ennen sanaa ”hereetti”, eikä selitystä Googlestakaan löytynyt. Mutta koska tämä on käännetty englannista, on tekstin sana ilmeisesti ollut ”heretic” eli kerettiläinen. Ainakin sopii asiayhteyteen. Uskonto ei silti ole tässä pääasia, vaan politiikka. Tietyt iranilaisuudet on selitetty alaviitteillä, jälkisanoissa jotkut paljon laajemminkin. Muuten käännös on tunnelmallista ja sopii teokseen hyvin. Ladonnassa Mehdi vaihtuu välillä Mahdiksi. Mutta pieniä mokiahan nämä ovat.

Amirin kirjoittama tarina on kuitenkin sujuva, ja jännitys kasvaa luku luvulta. Ei sepitetystä tarinasta ikinä tämmöistä poliittista trilleriä saisi. Tämä on totta, vaikka henkilöt ovatkin fiktiivisiä. Propagandan makua ja alleviivaavuutta on hyvinkin paljon. Päähenkilöt, äiti ja poika ovat hiukan värittömiä. Kuitenkin sarja vilisee värikkäitä sivuhenkilöitä viskiä lipittävästä tädistä yrmyyn vanginvartijaan.

Tarinaa tukee hyvin Khalilin mangamainen karhealle paperille painettu piirrostyö. Erityisesti välillä nähtävät suuremmat ruudut ovat upeita, niitä olisi voinut olla enemmänkin. Kustantaja vertaa Zahran paratiisia Mausiin ja Persepolisiin. Itse asiassa tämä on ajallisen läheisyytensä vuoksi noita koskettavampi. Ehkä vuosikymmenten päästä ei ole, mutta kukapa tietää. Mainittujen teosten ystäville tämä on joka tapauksessa suositeltava kirja.

Sarjakuvaa 260 sivusta on 220. Selityksiä ja jälkisanoja on liitetty loppuun sivukaupalla, ja pienellä printillä islamilaisen tasavallan uhrien nimiluettelo, Omidin muistomerkki.

Arvostelussa on iranilaiset nimet kirjoitettu siinä muodossa miten ne esiintyvät kirjassa. Muitakin kirjoitustapoja olen nähnyt.

Keskustele Kvaakissa Zahran paratiisista