Kuinka Tappaja syntyi?

Ks. Tappajan 4-5 arvostelu

Matzin Tappaja 4-5 -integraalin ranskalaiseen laitokseen kirjoittamat jälkisanat eivät mahtuneet mukaan yhteispainatetun kirjan suomalaiseen painokseen (Apollo kustannus). Kvaak julkaisee yksinoikeudella kyseisen tekstin Minna Koukun suomentamana.

Uusi Tappaja-integraali sisältää sarjan neljännen ja viidennen osan sekä päättää ensimmäisen tarinakokonaisuuden.

* * *

Matz on Alexis Nolent. Hän on kirjoittanut romaanin sekä skenaarioita videopeleille, mutta sarjakuvia tehdessään hän käyttää kirjailijanimeä Matz. Nolent on syntynyt Ranskan Rouenissa, mutta hän vietti kasvuvuotensa Karibialla ennen kuin muutti takaisin Ranskaan, Pariisiin.

Tappajan lisäksi hän on kirjoittanut myös muita sarjakuvia, joista merkittävin on scifi-sarja Cyclopes. Siinä kuvataan tulevaisuudessa käytävää sotaa. Tappajaan on tullut siihenkin jatko-osia.


Tappaja 4-5
Jälkisanat

Romaanihenkilön kuolema

Tappajasta piti alun perin tulla romaanihenkilö. Minulla oli mielessä pikku rikostarina, jonka tyyli olisi samalla kertaa vähäpuheinen, rauhallinen ja hermostunut, sopivan verinen ja pullollaan kirjallisia tai historiallisia viittauksia ja enemmän tai vähemmän hämmentäviä pohdintoja. Se olisi ollut eräänlainen Camus’n Meursault’n (Sivullinen) ja Jim Thompsonin Lou Fordin (Tappaja sisälläni) sekoitus, jossa on mukana pari sormenleveyttä Melvillen Samuraita, mutta sitten mieleeni juolahti, että Tappaja voisi olla varsin pätevä sarjakuvasankari.

Tarinan, henkilön, sävyn ja tyylin hahmotuttua on tärkeää pohtia, mikä olisi paras tapa tuoda ne esille. Ei saa olla ennakkoluuloinen, eikä uskoa hierarkiaan: miksi elokuva olisi esimerkiksi sarjakuvaa parempi? Ratkaisevaa on lopputulos.

Kun Tappajan ja Luc Jacamonin polut sitten kohtasivat, oli selvää, että meidän pitäisi ainakin yrittää. Tarinassa oli jotakin sellaista, jota sarjakuva olisi omiaan kuvaamaan: kertomus saisi tiettyä syvyyttä käyttämällä toisaalta ulkopuolista kertojaa, toisaalta kuvia, jotka eivät välttämättä vastaa sitä, mitä henkilö tekee tai ajattelee. Sarjakuva sopisi hyvin kuvaamaan hiljaisuutta, jonka mainitsin aiemmin. Lucin piirustustyyli on ligne clairen ja niin kutsutun taidesarjakuvan välissä, mikä sopi aiheeseen täydellisesti. Hänen tyylinsä ei ole liian realistinen, muttei myöskään epäselvä tai luotaantyöntävä, teennäinen tai vitkasteleva. Olen vanhan koulukunnan kasvatti, ja sarjakuvat, joiden hahmot ovat yhdellä sivulla yhden näköisiä ja toisella toisen, ovat raivostuttavia ja sama pätee sarjakuviin, jotka näyttävät jaloilla piirretyiltä tai joiden ainoa anti on tekijöiden egon korostaminen.

Piirtäjä ja käsikirjoittaja, aloittelijoita kumpikin

On myönnettävä, että kustantajan kannalta hanke oli jossain määrin epävarma ja huolestuttava: aloitteleva piirtäjä ja käsikirjoittaja, jolla oli vain kolme vaivaista albumia takanaan ja joka ei ollut siihen mennessä suoranaisesti loistanut. Kyyninen ja kylmä antisankari, joka on epämiellyttävä ihmisvihaaja ja jonka poliittisen korrektiuden kanssa oli vähän niin ja näin. Lisäksi kerrontatyyli oli melko uskallettu. Hanke oli sen verran erikoinen, että Castermanin silloinen kustannusjohtaja Mougin, joka oli kiinnostunut mutta empivä, oli pyytänyt täydellistä leikkausta, jossa juttu käytiin sivu sivulta läpi ja josta ei tietenkään maksettu mitään, ennen kuin sitoutuisi mahdolliseen sopimukseen. Pyyntö oli oikeutettu, eikä se liittynyt mitenkään siihen, että olin ottanut Mouginin kanssa yhteen joitakin vuosia aiemmin erääseen sopimukseen liittyvien erimielisyyksien takia. Voi näitä kustantajien ja kirjoittajien riemukkaita suhteita!

Hän halusi saada selville pystyisimmekö todella toteuttamaan sen mitä lupasimme. Ja tämä tapahtui sen jälkeen kun olimme saaneet ehdottoman kielteiset vastaukset jo kahdelta kustantajalta, joihin olimme ottaneet yhteyttä. Mainittakoon, että nämä kustantajat olivat Les Humanoides Associés ja Dargaud, koska haluatte kuitenkin tietää nimet. Aloimme siis ajatella, ettei projektimme toteutuisi lainkaan. Mougin näytti kuitenkin ymmärtävän ideamme. Jos olen täysin rehellinen, en ollut ollenkaan varma siitä, että onnistuisin vangitsemaan lukijan mielenkiinnon kokonaisen albumin ajaksi. Ennen sopimuksen allekirjoittamista halusin siis varmistaa, että pystyisimme täyttämään odotukset ja ettei kukaan joutuisi pettymään – ei kustantaja, lukijat, emmekä me itse.

Viiden albumin verran

Tappaja näyttää kuitenkin pitäneen pintansa. Kokeilu venyi viiden albumin mittaiseksi seikkailuksi, ja näistä kaksi viimeistä julkaistaan tässä teoksessa. Myönnän, että olen heikkona neljänteen albumiin eli Verisiteisiin, joka on mielestäni rytmiltään onnistunein ja kerronnaltaan tiivein ja jonka aloituksesta pidän eniten. Mutta se on tietysti vain minun mielipiteeni.

Minusta on myös houkuttelevaa ajatella, että työn jälki paranee työskennellessä. Kuten Kleist sanoi: ”ideat tulevat kirjoittaessa”. Tämä sarjakuva todistaa myös, ettei saa luovuttaa, eikä masentua, sillä elämä on yhtä taistelua niin Tappajalle kuin meille muillekin; taistelu on toki hävitty jo etukäteen, mutta loppujen lopuksi elämä on silti taistelun arvoinen.

MATZ
Pariisi, syyskuu 2009


Keskustele Tappajasta Kvaakissa

Ks. myös Yksinäinen alligaattori (arvostelu ensimmäisestä kirjasta) ja Alexis Nolent Wikipediassa