Mielisairaalafarssi

Egomania: Naurutalon vangit

Aina välillä tulee vastaan teoksia, joista ei oikein tiedä mitä mieltä niistä pitäisi olla. Helsinkiläisen Ken Mikaelin esikoinen Egomania – Naurutalon vangit kuuluu ainakin omalta osaltani tähän kategoriaan. Se on sairaalafarssia, slapstickia, vainoharhaisuutta ja hyperventiloivaa kerrontaa yhdistelevä kovakantinen trippi, joka jää yllättävän häiritsevänä mieleen kummittelemaan. Lukemisen jälkeen piti hetki sulatella, oliko tässä nyt kyse päästä vai hännästä, vai jostain siltä väliltä. Toki pitää heti alkuun täsmentää, että kyse on pikemminkin poikkeuksellisen hämmentävästä, kuin poikkeuksellisen kovatasoisesta albumista.

Tapahtumat sijoittuvat mielisairaalaan, jossa kohdataan joukko toinen toistaan oudompia hahmoja. Sairaalaa tuntuu pyörittävän mielensä mukaan Ego-niminen munaksi! itsensä mieltävä potilas, joka on kietonut sekä potilaat että henkilökunnan pikkusormensa ympärille ja saanut myös heidät mukaan harhoihinsa. Uusi johtaja Sebastian Mattson saapuu keskelle kaaosta ja yrittää päästä selvyyteen laitoksen perimmäisestä olemuksesta. Onko kaikki sittenkään sitä miltä näyttää ja kuka lopulta pyörittääkään ja ketä?

Muna vai Ego?
Muna vai Ego?

Egomania pitää kai lukea huumorisarjakuvaksi. Piirrosjälki ammentaa nähdäkseni ainakin ungergroundista ja eurooppalaisesta pottunokkaperinteestä, mikä osaltaan luo heti tiettyjä odotuksia myös sisällön suhteen. Huumoria kyllä on, mutta se ei aiheuta erityisiä naurunpurskahduksia. Toisaalta myös pinnan alla kytevä yllättävänkin traaginen pohjavire peittyy yleisen hälinän ja absurdien yksityiskohtien alle. Tapahtumista on vaikea saada otetta kun suvantokohtia ei ole ensimmäistäkään vaan ruudusta ja kohelluskohtauksesta toiseen loikitaan hengästyttävällä nopeudella. Loppua kohti käänteet seuraavat toistaan ja viimeisen sivun jälkeen olo on hengästynyt (ja helpottunut) kuin kovemmankin urheilusuorituksen jäljiltä.

Metasarjakuvaa
Metasarjakuvaa

Naurutalon vangit on Egomania-teossarjan ensimmäinen osa ja nimi tuntuu vihjaavan siihen suuntaan, että Egoon tutustutaan myös jatkossa. Piirrosjälki on omassa lajissaan ihan hyvää tasoa, mutta varsinkin sarjakuvakerronnan rytmityksessä on seuraavia osia silmällä pitäen vielä jonkin verran petrattavaa. Pitää toki ottaa huomioon että kyseessä on vasta tekijänsä esikoisalbumi. Aineksia on siltä osin vaikka mihin.

Kuvioon sopii oikeastaan myös enemmän kuin hyvin, että tekijästä Ken Mikaelista ei paljon tietoa löydy. Ehkä häntä ei ole edes olemassa. Ehkä kaikki on vain kirjoittajan päänsisäistä kuvittelua kun tämä makaa kuola valuen pakkopaidassa pehmustetun sellin nurkassa ja leikkii sarjakuvakriitikkoa.

Egomania: Naurutalon vangit
Tekijä: Ken Mikael
Kustantaja: Arktinen Banaani
ISBN 978-952-270-016-2
Sidottu, 238 x 315 mm
64 sivua, nelivärinen
Hinta: 20 €

Ilo ylimmillään
Ilo ylimmillään