Paluu menneisyyteen

Pyytäjät – Trophy Hunters
Tarina ja kuvitus: Jaakko Pallasvuo
Kieli: suomi ja englanti
Suomennos: Tiina Lehikoinen
Julkaisija: Huuda Huuda 2011
ISBN 978-952-5724-36-3
Pehmeäkantinen, Harmaasävy, 210×297 mm, 36 s.
Hinta 10 €

Tuhlaajapoika palaa kotikylään vuosien tauon jälkeen ja kohtaa vanhat kuviot uusin silmin. Pyytäjien lähtökohta tuntuu tutulta ja miksipä ei tuntuisi. Onhan vastaavasta lähtemisen/palaamisen ympärille rakentuvasta tematiikasta moni taiteilija aikojen saatossa ammentanut kipeää kuvastoa. Pikkukaupunkien ja maalaistaajamien pienten piirien kimurantit sosiaaliset suhteet taipuvat moneksi.

Kuvittajana toimivan ja kuvataideakatemiassa opiskelevan Jaakko Pallasvuon (s. 1987) esikoissarjakuva-albumin päähenkilö Elias on menestynyt kirjailija, joka on kirjoittanut perheensä vaiheista omaelämänkerrallisen ja ilmeisen tylyn romaanin. Veljen hautajaiset tuovat Eliaksen takaisin kotikylään ja paluu saa aikaan sen, että mennyttä ja tullutta puidaan useammankin henkilöhahmon voimin. Ääneen pääsevät etenkin sisko ja veljentytär. Isä sen sijaan jää viitteellisemmäksi. Tietty unenomainen pohjavire on koko ajan läsnä ja lopussa uni ja todellisuus sekoittuvat ihan konkreettisestikin.

Minua on aina kiehtonut jos fiktiivisessä teoksessa puhutaan teoksen sisäiseen maailmaan olennaisesti kuuluvasta fiktiivisestä teoksesta. Olisi ollut hauskaa, jos Pyytäjiin olisi sisällytetty esim. yksi tai kaksi tekstinpätkää Eliaksen kirjasta. Se olisi saattanut syventää tarinaa, joka kyllä mielestäni kaipaisi siellä täällä hiukan lisää lihaa luiden päälle. Vaikka aikoinaan tehdyt valinnat ja viitteet perheen historiaan pääpiirteissään piirtyvätkin lukijalle, jää pieni keskeneräisyyden vaikutelma tällaisenaan pakostakin vaivaamaan. Se turhauttava tunne kun toivoo, että kunpa tuossa kohtaa olisi juttu vielä vähän jatkunut ja tuossa dialogissa niitä vuosien takaisia tapahtumia keritty hieman enemmän auki.

Tämän sanottuani on toki lisättävä, ettei tässä varmasti mitään suurta sukukronikkaa ole yritetykään tehdä, vaan pääpaino on henkilöiden sielunmaisemaa luotaavassa omalaatuisessa tunnelmassa. Sen luomisessa Pallasvuo kyllä onnistuu hyvin.

Pyytäjät on piirretty kauttaaltaan lyijykynällä ja tyyliä voisi kuvailla eräänlaiseksi naivismin ja realismin ristisiitokseksi. Ensi alkuun kömpelöltä ja lapsekkaaltakin vaikuttanut piirrosjälki muuttui lukemisen edetessä koko ajan vahvemmaksi ja lopulta onkin vaikea kuvitella albumia mitenkään muuten kuvitettuna. Lähin kotimainen vertailukohta lienee Amanda Vähämäki, mutta Pallasvuon ilmaisu on astetta pelkistetympää.

Sarjakuvan kentän taiteellisempaa laitaa tämä ilman muuta edustaa, mutta pottunokkien ystäville sanottakoon, että mitenkään erityisen vaikeasta sarjakuvasta ei ole kyse. Kyllä tähän tarttua uskaltaa. Pienistä puutteista huolimatta Pyytäjät on suhteellisen lupaava esikoisalbumi omaperäiseltä tekijältä.

Näytteitä Pyytäjistä Huuda Huudan kotisuilla.