Herra Jean – uutta ranskalaista

Tasokasta uutta eurooppalaista värisarjakuvaa saadaan taas pitkästä aikaa suomeksi. Monsieur Jean -albumeiden ilmestyminen suomeksi on hieman vastaava juttu kuin reilun 30 vuoden takainen Asterixin ja muiden ranskalaisalbumeiden tulo suomalaiseen sarjakuvakenttään. Raikas tuulahdus uusia virtauksia. Wsoy on palannut eurooppalaisten käännösalppareitten ja sarjakuvakustantamisen pariin noin kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Philippe Dupuy – Charles Berberian
Jeanin elämää 1: Rakas talkkarini

(Monsieur Jean, L’amour, la concierge)
Jeanin elämää 2: Piinalliset painajaiset
(Les nuits les plus Blanches)
Suomennos Mikael Ahlström
Tekstaus Jari Rasi
ISBN: 951-0-28270-7
WSOY 2003, 13 euroa

Ensimmäinen Jean -albumi Rakas talkkarini ilmestyi alunperin jo 1991, oli aikakin saada suomeksi käännettynä. Maailmalle tekijät ovat saattaneet tähän mennessä kuusi osaa, joita on julkaistu jo jopa USA:nkin puolella.

Rakas talkkarini esittelee lyhyissä novellimaisissa tarinoissa päähenkilön, kolmikymppisen kirjailija Jeanin ystävineen. Tarinoiden keskiössä ovat pariisilaisen Jeanin arki ja ihmissuhteet. Lähestyvä kolmenkympin kriisi saa Jeanin kertaamaan menneisyyttään, entisiä tyttöystäviä ja heräämistä lopulliseen aikuistumiseen. Jean ei ole vielä vanha mutta nuoruus alkaa olla pahasti taaksejäänyttä elämää. Tarinat ovat kuitenkin keveitä ja ilmavia, inhimillisen huumorin sävyttämiä. Varautuneen lukijan ei tarvitse pelätä “ranskalaisten ihmissuhde-elokuvien” raskassoutuisuutta tai tunteilla paisuttelua.

Jean viettää vastentahtoista poikamiehen elämää pariisilaisessa vuokra-asunnossaan, uusi kirja on ilmestynyt, ystävien kanssa pidetään hillittyjä juhlia, kirjoittaminen ei välillä suju, ajatukset harhailevat muistoissa ja fantasioissa. Ikääntymisen ahdistus nousee esille kolmenkympin lähestyessä, naiset tuntuvat etäisiltä. Kavereista Felix esitellään yksityiskohtaisimmin, naisista jää etäisempi kuva paitsi hapannaamaisesta talkkarirouva Poulbotista, jonka kanssa Jeanilla on kovasti tekemistä.

Lyhyet tarinat vaihtelevat puolen sivun pätkistä kahdeksan sivun pituisiin episodeihin. Haikeanhilpeissä tarinoissa limittyvät Jeanin muistot, unet ja todellisuus tyylikkäällä tavalla kokonaisuudeksi joka on harkittu ja tasapainoinen. Kertomukset rakentuvat arkisista tapahtumista, joiden kautta voidaan kuvata jokapäiväistä elämää tai vaikkapa kirjallisten ympyröiden omituisia piirteitä. Tekijäkaksikon piirrostyö palvelee tarinankerrontaa mutta on silti graafisesti loisteliasta. Kuvakulmat, henkilöiden ilmeet ja eleet, jokainen viiva väritystä myöten on suunniteltu kuljettamaan tarinaa eteenpäin tai välittämään tunnelmaa. Pariisin maisemat tulevat aidonoloisesti esille.

Jean -albumit ovat samanaikaisesti sekä hyvin uusia uria avaavia että perinteissä tiukasti kiinni. Albumimuoto on vanha tuttu 48-sivuinen, samoin hergeläinen selkeään viivaan pohjaava piirrostyyli, joka on saanut vaikutteita myös 1920-luvun amerikkalaisista New Yorker -lehden kuvituksista. Dupyn ja Berberianin piirrosten realismin tuntu kasvaa “sisältä päin”, ei ulkoisista seikoista kuten Hergén pikkutarkoissa kuvissa. Tyylittelyn ja värityksen avulla syntyy vaikkapa pariisilaiskatujen aito tunnelma. Kaikki henkilöt myös vanhenevat, joka ei enää ole sarjakuvissa mitenkään uutta, mutta hätkäyttää hiukan perinteisessä albumimuodossa.

Vaikka sarjoissa viittaillaan kirjallisuuteen ja kuvataiteisiin, ei perinteisenkään sarjakuvanlukijan tarvitse pelätä jäävänsä daideellisten alluusioiden jalkoihin. Jeanin elämää on hauskaa ja viihdyttävää luettavaa. Vielä suomentamaton kolmas albumikin on lyhyiden jaksojen kokoelma, neljäs on jo pitkä yhtenäinen kertomus. Toivottavasti nämä loputkin julkaistaan vielä.

Dupuy ja Berberian tekevät harvinaislaatuista yhteistyötä jossa kumpikin tekee kaikkea, käsikirjoittamisesta piirtämiseen, jopa siinä määrin että valmiista työstä on mahdoton sanoa kumpi teki mitäkin. Tämä näkyi myös Helsingissä tekijöiden signeeratessa albumeitaan sarjakuvafestivaalien vieraina. Kumpainenkin signeerasi omistuspiirrokset sekä omalla että toisen nimellä.

WSOY on luokitellut Jeanin kotisivuillaan nuortenkirjallisuudeksi, hyvä niinkin ettei sentään lastenosastolle. Toivotaan ettei oikea yleisö jää löytymättä. Herrat Dupuy ja Berberian eivät kyllä osanneet sarjakuvapäivillä itsekään määritellä tyypillistä Jeanin lukijaa.

Dupuy ja Berberianista kiinnostuneiden kannattaa kaivaa esille Sarjainfo-lehden numero 110 (1/2001), jossa miesten tuotantoa esitellään laajalti ja mukana on myös yksi Herra Jean -sarjakuva. Samaten voi etsiä käsiinsä Liken 1995 julkaiseman Päiväkirja albumista -kirjan, jossa Dupuy ja Berberian sarjakuvapäiväkirjan muodossa kertovat työstään ja elämästään sekä yhden Jean albumin synnystä.