Marvelin Bill Jemas uusiin tehtäviin, Dan Buckley tilalle

Bill Jemas lopettaa työnsä Marvel Comics -kustantamon julkaisupäällikkönä. Jemas, joka on työskennellyt yhtiöllä vuodesta 2000, on osiltaan vastuussa yhtiön nykyisestä, verrattaen menestyksekkäästä linjasta.

Jemasin kaudella yhtiö on värvännyt talliinsa useita nimekkäitä sarjakuvantekijöitä ja parantanut merkittävästi taloudellista tilannettaan, välttäen aikanaan uhkaavan konkurssin. Suositut Ultimate-sarjakuvat ovat lähtöisin Jemasin aloitteesta. Merkittävä Jemasin ajama uudistus on ollut myös panostus kokoelma-albumeihin ja niiden markkinointiin kirjakauppohin.

Jemas on ottanut näkyvän roolin yhtiön julkisuuskuvassa on onnistunut ärsyttämään sarjakuvafaneja ja -kauppiaita kärkkäillä kommenteillaan. Hänen on myös kerrottu puuttuvan usein kovallakin kädellä Marvel-lehtien sisältöihin, joka on johtanut riitoihin joidenkin Marvelin palkkaamien sarjakuvantekijöiden kanssa. Jemasin vähemmän onnistuneisiin hankkeisiin kuuluu myös miehen oma “Marville” -sarjakuva, jota aikanaan kritisoitiin paljon.

Mielipiteitä jakava Jemas siirretään Marvelin markkinointipäällikön tehtäviin. Toistaiseksi määrittelemättömänä ajankohtana hänet korvaa julkaisupäällikkönä Dan Buckley, jolla on pitkä kokemus markkinointi- ja julkaisualasta ja onpa hän työkennellyt aiemmin Marvelillakin. Vielä on varhaista arvailla, minkälaisia uudistuksia Buckley tuo mukanaan.

Lähde: Marvel comics
Keskustelua Jemasista Kvaakin foorumeilla