Tex Willer -kirja: Traaginen risti

Teksti: G.L. Bonelli

Kuvitus: Giovanni Ticci

Egmont Kustannus Oy Ab 2010

Sidottu, kovakantinen, 368 s.

ISBN 9789522333797

Hinta 25,90

Traaginen risti -tarina on ilmestynyt aiemmin suomeksi Tex Willer -lehdissä 2–5 / 1976.

Käytännössä kaikki Tex Willer -tarinat 1960-luvun loppuun asti olivat Aurelio Galleppinin (nimimerkki Galep) yksinään piirtämiä. Galepin Tex Willer oli hyvin väljä tulkinta Villistä Lännestä. Aseet, satulat tai maisemat oli piirretty melko viitteellisesti. Galepin piirrostahti oli ilmeisesti hyvin nopeaa. Kaikki muuttui, kun Giovanni Ticci tuli piirtämään Tex Willeriä. Jo heti Ticcin ensimmäisessä suomennetussa Tex-tarinassa, Apassien maa, Winchester näytti aidolta Winchesteriltä ja Colt 45 oli Colt 45 eikä vain vapaa tulkinta itsestään. Samoin maisemat olivat realistisia ja jylhiä. Vaatteiden laskokset olivat huolella tutkittuja. Piirrostyyli oli pikkutarkkaa ja referenssikuviin perustuvaa, mutta ei missään nimessä jäykkää. Ticci on uljaimmillaan aivan maailman parhaita sarjakuvapiirtäjiä. Hänet ovat monet myöhemmin Texin parissa työskennelleet piirtäjätaiturit ilmoittaneet ensisijaiseksi vaikuttajakseen.

Traaginen risti on monien suomalaisten Tex Willer -lukijoiden suosikkiseikkailu kautta aikain. Se on yli 350-sivuinen tarina, joka sijoittuu Kanadaan, Winnipegin lähimaastoihin. Kuolleita miehiä löytyy joesta risteihin sidottuina musta nuoli rinnassaan. Kanadan ratsupoliisi ei kykene ratkomaan mystisiä kuolemantapauksia. Niinpä Kapteeni Jim Brandon, Tex Willerin vanha tuttu, keksii, että Tex on juuri oikea mies visaisen murhajutun selvittäjäksi. Tex sapuukin Arizonasta junalla Winnipegiin seuranaan Kit Carson, poikansa Kit sekä Tiger Jack. Seikkailu voi alkaa.

Heti Texin ja kumppanien saavuttua Winnipegiin rikolliset alkavat pelata heidän pussiinsa. Tex Willerin tutkimukset etenevät kuin juna. Hänelle tippuu koko ajan uusia tiedonmurusia ja johtolankoja sopivaan tahtiin. Sankarimme eivät juurikaan joudu vaivaamaan älynystyröitään.

Kaikki heidän arvauksensa osuvat oikeaan ja roistot vainutaan viimeistään juuri ennen kuin nämä ehtivät painaa liipasinta. Aivan tarinan lopussa sankarit laativat jonkinlaisen juonentapaisen saadakseen vastustajansa kiipeliin, muulloin vain pahoinpidellään kaikki tielle sattuvat konnat puhekuntoon. Tällainen monotoninen tapahtumien ketju käy aika nopeasti tylsäksi. Toisessa suositussa eurooppalaisessa lännesarjassa, luutnantti Blueberryssä, käsikirjoittaja Charlier panee päähenkilönsä selvittämään ongelmat etupäässä nokkeluudellaan. Se on huomattavasti virkeämpi tapa rakentaa tarinaa kuin jatkuva turpiinveto.

Traagisessa ristissä on useita pääpahiksia, mutta kukaan heistä ei oikein nouse esiin persoonana. Heidät on piirrettykin melko kiltin näköisiksi. Ainoa poikkeus on poppamies, jonka olkapäällä kykkii puhuva korppi. Poppamieskin oikeastaan vain näyttää kierolta, hän ei teoillaan osoita olevansa mitenkään pelottava. Poppamiehen periaatteessa kiehtovaa hahmoa ei ole osattu hyödyntää ollenkaan, vaikka aineksia olisi ollut.

Tässä tarinassa esiintyvissä pohjoisen intiaaneissa on tiettyä kylmänkalseaa uhkaa. Irokeesikampausta käyttävät Kanadan intiaanit ovat mukavaa vaihtelua, yleensä Texissä nähdään apasseja tai preeriaintiaaneja. Nämä Kanadan intiaanit näyttävät vain olevan todella surkeita ampujia. He eivät millään osu aseillaan sankareihimme, vaikka ampuisivat kuinka läheltä. Edes puussa piileksivä intiaani ei osu kiväärillä kahdella laukauksella kohteeseensa, mutta hänet kuitenkin pudotetaan yhdellä nopealla revolverinlaukauksella. Valkoihoiset roistot ampuvat ikävä kyllä yhtä surkeasti kuin punanahka-kollegansa.

Kuvitus on pätevää ja takuuvarmaa Tex Willer -laatua. On lähes käsittämätöntä miten Bonellin talliin saadaan nykyäänkin aina uusia mustavalkotekniikan hallitsevia taitureita. Jo Galep osasi sommitella mustansa ja valkoisensa moitteettomasti. Ticci panee vieläkin paremmaksi, totta kai. Hän rikastuttaa virtuoosimaista kuvitustaan hienoilla maisemakuvilla. Niihin on sijoitettu sinne tänne lintuja, hirviä ja muita metsän eläimiä tuomaan kuviin uskottavuutta ja monipuolisuutta . Ticcin tyyli on tässä tarinassa melko kurinalaista, myöhemmin se kehittyi elastisemmaksi ja jopa jollain tavalla briljeeraavaksi.

Janne Viitalan kirjan loppuun kirjoittama esittely Giovanni Ticcistä on mainio lisä komeannäköisessä teoksessa.

Traaginen risti on painettu viimeisen päälle. Viiva on siistiä ja skarppia. Nykyään ikävän yleisistä pikseleistä ja rasterimollukoista ei näy tässä laatujulkaisussa häivähdystäkään. Tekstin ladonta on silmää miellyttävää. Bueno!

Traaginen risti on pitkä, mutta kepeä tarina ylivoimaisista sankareista ja surkeista roistoista. Tarina kulkee mukavaa ravia, mutta on Tex Willer toki niittänyt konnia lakoon kiehtovammissakin seikkailuissa.

Keskustelua Tex Willer -kirjoista