Kunpa olisi joku…

”Päivä oli helteinen. Ilmassa oli voimakas asfaltin ja jätteen lemu. Pikki oli päivittäisellä kaupunkikierroksellaan.” Näinhän lasten omat kouluaineet ja sadut alkavat, usein kyllä ilman mitään jätteen lemua.

Kustantajan tekstin mukaan Pikki ja riikkiset on satumainen tarina lapsille ja aikuisille, mutta hyvin vaikea tätä on lastenkirjana pitää. Päähenkilö kylläkin muistuttaa kaupungille, ja omaan elämäänsä eksynyttä, kotitonttua tai menninkäistä.

Sataprosenttista filosofiaa,
Pikki ja Riikkiset
Emelie Östergren
(Huuda Huuda 2010)
32 s., 160 x 240 mm,
Kieli: suomi ja englanti (Teeny and the Weenies)
Suomennos ja englanninkielinen käännös Minna Hjort
ISBN 978-952-5724-24-0
Ovh. 8 € (sarjakuvan toivo)

Emelie Östergren (s. 1982) on nuori ruotsalainen sarjakuvantekijä. Pikki ja riikkiset on hänen kolmas sarjakuvakirjansa.

Emelie Östergren vieraili Helsingin sarjakuvafestivaaleilla syyskuussa 2010.<br />” class=”imgleft” /></a></td>
</tr>
<tr>
<td>
<div class=Emelie Östergren vieraili Helsingin sarjakuvafestivaaleilla syyskuussa 2010.

Se julkaistaan Huuda Huudan toimesta alkuteoksena suomeksi. Ja kuten usein nykyään on tapana sivujen alareunassa sijaitsevat englanninkieliset käännöstekstit. Östergren vieraili Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 2010. Hänellä ja Kolbeinn Karlssonilla on Sarjakuvakeskuksessa näyttely ”Mikä on minun, on myös sinun” (7.9.-2.10.2010).

Unimaailma on yksi vanhimmista sarjakuvan aiheista. Surrealistiset näyt olivat kuitenkin vaikkapa Winsor McCayn Pikku Nemossa visuaalista ilotulitusta, leikkiä, josta ennen pitkää saattoi herätä, vaikka se välillä painajaiseksi muuttuikin. Östergrenin piirrostyyli on sitten enemmänkin sekoitus vanhaa underground-sarjakuvaa ja saksalaista ekspressionismia. Tyyli tuntuu myös vastalauseelta kaikelle romanttiselle ja kauniille. Ja olisiko vaikutteita saatu myös Barry Godberilta, joka teki levykannen King Crimsonin klassikkoon ”In the Court of the Crimson King”?

Pikin visiot ovat enemmänkin sukua hullun houreille, sisimmästä kumpuaville peloille ja epävarmuuksille, joiden kasvoista tuijottavat omat kasvot takaisin: riikkiset tulevat! Kunpa olisi joku, joka välittäisi, Pikki toivoo.

Surrealismissa tarina kulkee usein automatismilla, alitajunnan annetaan viedä. Tämä pätee varsinkin tässä kirjassa, jossa alitajunnan vieminen on suorastaan aiheena. On vaikea sanoa, mistä Östergren haluaa kertoa. Ehkä keskeistä onkin vain kaipaus jonkin syliin ja oman itsensä unohtaminen. Aldous Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa ihmisille annettiin turruttavaa somaa, hyvät olot ja unet antavaa hallusinogeenia. Onko populaarikulttuuri meidän somamme?

Ihminen on lihaa ja eritteitä; vain fantasiahahmo voi antaa turvaa ja lohtua. Oikeasta elämästä ei semmoista voi koskaan löytää niin täydellisenä. Kuinka somaa…

Käsintekstaus sekä Minna Hjortin suomennos (ja englanninos) eivät putoa kyydistä vaan osaavat tulkita sekopäiset tilanteet erinomaisesti. Suomenkielinen versio onkin tässä tapauksessa se alkuteos.

Siinä missä Pikku Nemo herää tarinansa lopuksi, siinä Pikki nukahtaa. Se onkin elämä, joka on pahaa unta, absurdia teatteria.

Ajatuksella tehtyä sarjakuvaa.


”In the Court of the Crimson King” -levykansi on ehkä inspiroinut Emelieta…

Keskustele Kvaakissa Emelien sarjakuvista.

Ks. Emelien kotisivut ja Sarjakuvakeskuksen näyttely

Linkkejä: Soma (huxley.net), Little Nemo in Slumberland (Toonopedia), surrealismi, Barry Godber.