Lasten Maailma, osa 2


Vasemmalta: 5-6/1946 (Eva Sallinen), Globi (Lips), 10/56 (M. Karma), Viimeinen mohikaani (A. Hauhio), Myyrä Matikainen (A.Tahkolahti-Synterä), Olli Pirteä (Hj. Löfving), viimeinen numero 8/57 (M. Karma).

Ks. artikkelin edellinen osa

Ei sarjakuvalehti vaan lastenlehti

Lasten Maailma (1945–1957) ei ollut sarjakuvalehti vaan lastenlehti. Siinä kuitenkin julkaistiin suuret määrät niin kotimaista kuin ulkomaista sarjakuvaa. Sarjakuvat olivat lehden linjan mukaisia satusarjoja ja tuttujen nuorisokirjojen pohjalta tehtyjä ”kuvitettuja klassikoita”. Valikoimassa oli myös laadukasta ulkomaista sarjakuvaa.

* * *

Lasten Maailman keulakuva oli Markus-Setä, joka sittemmin on paljastettu äreäksi lastenvihaajaksi. Lehden hyvin toimitetusta sisällöstä kunnia kuului kirjailijatoimittaja Jussi Talven lisäksi lehden puuhanaiselle, taiteilija Annele Tahkolahti-Synterälle, joka toimittamisen ja taittamisen ohella itse myös kuvitti lehteä ja piirsi siihen sarjakuviakin. Hän jatkoi ansiokkaasti suomalaisten lastenlehtien naistoimittajien kunniakasta perinnettä.

Lehden yleisilme oli runsaan monipuolinen, jokaiselle jotakin, niin pojille kuin

Asmo Alhon keskiajalla seikkailleet Jyry ja Pyry olivat pulleita poikia, kuten tyttöseurakin.
Asmo Alhon keskiajalla seikkailleet Jyry ja Pyry olivat pulleita poikia, kuten tyttöseurakin.

tytöille, vähän pienemmille ja vähän isommille lapsille. Taitto oli varsin tasokasta, saattoipa se näin nykylukijan silmillä olla jopa luovempaa kuin ihan aikuisten lehdissä, sillä lastenlehdessä ”taiteellinen” vapaus näyttää olleen suurempi.

Yhtyneissä Kuvalehdissä oli paljon tunnettuja kuvittajia ja sarjakuvan tekijöitä taittajina. Asmo Alho taittoi Suomen Kuvalehteä ja Pauli Soisalo Kansan Kuvalehteä. Kustannus Oy Mantereen Kimmo-lehteä taittanut ja siihen sarjakuvia piirtänyt Martti Viitala oli hänkin siirtynyt Yhtyneiden mainososastolle.

Mantereelta siirtyi yhtyneisiin myös Veikko Karumo, jolla oli tärkeä rooli sarjakuvalehtien ideoijana. Lastenlehtien oli mukauduttava ajan vaatimuksiin. Yhtyneet Kuvalehdet perusti sarjakuvalehtiä, joiden ”isänä” Karumo hääräsi. Hänen tekosiaan olivat Sarjakuvalehti, Seikkailusarjat ja Nakke Nakuttaja.

Periaatteena kustantamossa oli, että menestyäkseen sarjakuvalehti vaati hyvän painoasun ja kylliksi sivuja. Yleensäkin aikakauslehdissä piti olla paljon kaikkea, oli Karumon periaate, sillä nuukailu kostautuisi. Tämä päti Lasten Maailmaankin, jota painettiin laadukkaalla syväpainotekniikalla. Kannet komeilivat upeissa, sävykkäissä väreissä. Ryhdikäs logo oli omassa laatikossaan yläreunassa.

Takakannessa oli aina jokin värikäs sarjakuva tai askartelutehtävä. Kannet olivat myös vähän sivuja vahvempaa kartonkia, varsinkin vanhemmissa numeroissa, ja ne ovatkin usein hyvin säilyneet, paitsi jos innokkas pikku askartelija on päässyt saksineen lehden kimppuun. Tämän takia antikvariaateissa liikkuvista numeroista takakansi usein puuttuu tai se on osin leikelty.

Sisäsivuilla värejä oli vähemmän, yleensä vain yhdessä lehtiparissa heti kansien sisäpuolella.

Annele Synterä piirsi Tom Sawyerin seikkailuja. Valitettavasti sarja jäi kesken lehden loputtua.
Annele Synterä piirsi Tom Sawyerin seikkailuja. Valitettavasti sarja jäi kesken lehden loputtua.

Niilläkin oli usein sarjakuvaa. Otavan osana oli ollut sotavuosina suorittaa suuret määrät painatustöitä puolustusvoimille, ja sotien jälkeinen paperipula oli ehkä tästä syystä Yhtyneiden Kuvalehtien lehdillä paljon lievempi kuin kilpailijoilla.

Myyrä Matikaisen malliauto (WSOY 1955) on suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikko, kirjoittajana Aila Nissinen, kuvittajana Maija Karma. Vähemman tunnettua sen sijaan on, että Myyrä Matikaisen touhuista sai lukea jo muutamaa vuotta aikaisemmin Lasten Maailma -lehdestä. Synterä itse kuvitti Myyrä Matikaiset ja monet muutkin lehdessä ilmestyneet Aila Nissisen sadut. Kuvista löytyy tekijätietoja vain harvoin, joskus Synterä signeerasi nimikirjaimillaan AST.

Kuvitettuja klassikoita Hauhion myllystä

Suomalaisen seikkailusarjakuvan kruunaamaton kuningas Ami Hauhio oli hyvin tuottelias koko uransa ajan ja Lasten Maailmaankin hän taiteili puolentusinaa pitkää sarjakuvaa. Ne kaikki perustuivat tunnettuihin poikakirjoihin ja olivat lukijoille todennäköisesti jo ennestään tuttuja. Osa näistä sarjakuvista on julkaistu myöhemmin uudelleen Pellervo-lehdessä (paljon paremmin) väritettyinä.

Kiinnostavin näistä Hauhion sarjakuvista on kuitenkin kokonaan kotimaista tekoa,

Ami Hauhion Huhmarsaaren salaisuudessa rahalöytö johdattaa pojat suureen seikkailuun.
Ami Hauhion Huhmarsaaren salaisuudessa rahalöytö johdattaa pojat suureen seikkailuun.

jättipitkä seikkailu Huhmarsaaren salaisuus. Otsikossa kerrotaan sen perustuvan A. E. Ingmanin kertomukseen. Perustana on Ingmanin romaani Kahden taalerin raha.

Kuten muissakin Ingmanin tarinoissa niin tässäkin arkinen elämä muuttuu äkisti eksoottiseksi seikkailuksi. Esan talon äreä isäntärenki oli käskenyt poikia siirtämään veneen suojaisaan rantaan, jolloin pojat joutuvatkin myrskyssä Huhmarsaareen. Siellä käsistään taitavat pojat rakentavat kalasaunan, ampuvat hylkeitä ja keittelevät niiden rasvaa. Salaperäisellä saarella asustelee kuitenkin outoja keksijöitä, joiden touhut vievät Esan ja Vilin lopulta Etelä-Amerikkaan asti. Matkalla kohdataan tällaisten juttujen tapaan hurjia vastuksia ja lopulta peräti apinaintiaaneja, joilla on salaiset sähkövoimat hallussaan. Viimein palataan toki kotimaahan ja Huhmarsaarelle ja kuinka ollakaan, paikalle ilmestyy Väinämöisen henki! ”Vuosisatoja on kieltoni, ettei saarelle saa rakentaa asumusta, ollut voimassa. Nyt olette rikkoneet sen. Kadotkaa täältä nopeasti, sillä saaret palaavat sinne, mistä ovat tulleetkin.” Saari vajoaa syvyyksiin. Pojat ovat olleet 1½ vuotta reissussa ja palaavat kotiin muina miehinä saarelta löytynyt hopearaha mukanaan. Ei mikään turha matka! Siinä hopearahassa oli siis se aarrekartta, jonka avulla… ja niin edelleen.

Huhmarsaaren salaisuudessa vauhtia on vähän liikaakin ja siirtymät ruudusta toiseen

Viimeinen mohikaani oli yksi lukuisista A. Hauhion seikkailusarjakuvista.
Viimeinen mohikaani oli yksi lukuisista A. Hauhion seikkailusarjakuvista.

ovat liian nopein hyppäyksin eteneviä. Varsinkin alussa Hauhion piirrostyyli on silti komeata katseltavaa, loppupuolella lukija voi huomata jo kiireen jälkiä. Tosin sarja oli todennäköisesti piirretty pitkälti etukäteen, koska jo näytenumerossa oli pari ruutua tarinan loppupuolelta.

A. E. Ingman on nykyään jo unohdettu suomalainen fantasistinen kirjailija. Boris Hurtta on onneksi pitänyt hänen mainettaan yllä, ja asiasta kiinnostuneille on syytä suositella hänen artikkeliaan ”A. E. Ingman – Muistamisen arvoinen mielikuvittelija” (Portti 2/1993).

Huhmarsaaren salaisuuden outoa tenhoa ja taiteellista tasoa eivät enää täysin tavoittaneet Hauhion ulkomaisiin klassikoihin perustuneet sarjakuvat Seikkailuja korallisaarella, Viidakon poika (R. Kipling), Norsu-Tuomo (R. Kipling), Viimeinen mohikaani (J. Fenimore Cooper) ja Aarresaari (R. L. Stevenson). (Ks. sarjakuvien ilmestysmisnumerot artikkelin lopussa olevasta listasta).

Tahkolahti tarttui hänkin klassikkoaiheeseen: Mark Twainin Tom Sawyeriin. Hänen viivansa oli hyvin ilmeikästä ja omaperäistä, tosin hieman kuvituksenomaista. Sarja jäi valitettavasti kesken, kun lehden ilmestyminen päättyi. Tom Sawyerin taiteellinen taso oli selvästi parempi verrattuna Tahkolahden aikaisemmin piirtämään ja lehden toimitussihteerin Lea Havon käsikirjoittamaan kuvasarjaan Aladdin ja taikalamppu, jossa teksti juoksi kuvan alla ja sarjakuvan keinoja ei vielä osattu kunnolla käyttää. Tahkolahti piirsi puolisen vuotta myös Kissalan prinsessaa Kansan Kuvalehteen (1947–48).

Satumaisia sarjakuvia

Asmo Alho on varmasti yksi tunnetuimpia kotimaisia sarjakuvantekijöitä. Hän piirsi klassikon aseman saanutta Kieku ja Kaiku -sarjakuvaa Kotilieteen vuosikymmenien ajan. Lasten Maailmassa hän taiteili kuitenkin aivan erilaista keskiajalle sijoittuvaa veijarimaista poikasarjaa, Jyryä ja Pyryä. Pojat ovat tosin niin pulskan pyöreitä, että heistä tulee hitusen mieleen Kieun ja Kaiun Possu-ystävä.

Aladdin ja Taikalamppu oli pikemminkin kuvasarjaa kuin sarjakuvaa.
Aladdin ja Taikalamppu oli pikemminkin kuvasarjaa kuin sarjakuvaa.

Tarina alkaa niin, että Jyry ja Pyry ovat keppostelujensa takia menneet satamaan piiloon, joutuvat sitten lastin mukana laivaan, jonka kimppuun merirosvolaiva hyökkää. Maailman turuilla ja toreilla aikansa toikkaroituaan pojat pääsevät kuitenkin onnelliseksi lopuksi taasen kotiin. Sarjan tunnelma on veikeän letkeä, suorastaan ilkikurinen. Se näyttää tehdyn vesiväreillä ilman ääriviivoja.

Muutamassa numerossa ilmestyi myös Alhon tylsähkö maalaistalon puuhissaan hääräilevistä pupusisaruksista kertova sarjakuva Töpö ja Söpö, johon kuitenkin ilmestyvät hetkeksi puhekuplat, joita Alho sarjakuvissaan kovin säästeliäästi käytti. Kaupunkiympäristöön sijoittunut Jussi sen sijaan oli paljon hauskempi, ja siinä näkyi jopa silloinen sodanjälkeinen ajankuva häkäpönttöineen kaikkineen (mutta se ilmestyi vain kerran numerossa 3/1946). Jussia näkyi muissakin lehdissä, kuten Uuden Suomen viikkoliitteessä.

Alhoa hyvin paljon tyyliltään muistuttava Olavi Vikainen oli kuitenkin se suomalaisten eläinsarjakuvien tuottelias suurmestari. Pikinokka-Piski kepposteli lehden sivuilla lähes koko sen ilmestymisen ajan.

Sveitsiläinen Globi tunnetaan Euroopassa paremmin lastenkirjana. Sitä kuitenkin levitettiin myös sarjakuvan muodossa 1948–1954.
Sveitsiläinen Globi tunnetaan Euroopassa paremmin lastenkirjana. Sitä kuitenkin levitettiin myös sarjakuvan muodossa 1948–1954.

Vikainen oli mukana jo Lasten Maailman edeltäjässä Sirkka-lehdessä Nalle Nöpönenällään.

Sirkan taiteilijakunnan peruja oli myös Hjalmar Löfving, jonka Olli Pirteä teki paluun, tosin vain lyhyeksi hetkeksi. Tämän sarjakuvan aika oli jo selvästi ohi, ja Olli Pirteän tyyli on suorastaan arkaaisen oloinen kuumatkoineen ja lentoretkineen neekerien maille.

Mari ja Kari, jota kertoi ja kuvitti Maire Tolonen, oli loistavissa väreissä hehkuva kaksirivinen sarjakuva, jossa oli suorastaan surrealistisia piirteitä. Satujen tapaan siinä eloton muuttuu elollisesti, portinpylväät nauravat ja pilvet säikkyvät. Sokerisen herttaiset kuvat ovat vastustamattoman suloisia.

Mari ja Kari -sarjakuva sai välillä suorastaan surrelistisia sävyjä.
Mari ja Kari -sarjakuva sai välillä suorastaan surrelistisia sävyjä.

Mari ja Kari saivat oman kirjansakin (Otava 1954). Maire Tolonen tunnettiin myös Uuden Suomen pakinoitsijana nimimerkillä Sipra; nämä pakinat hän myös kuvitti itse nimikirjaimilla M.T.

Tuntemattoman tekijän Nalle Napakka oli sanaton sarjakuva, joka perustui kuvalliseen kekseliäisyyteen. Vitsit ovat varsin nokkelia ja viiva sympaattisen yksinkertaista. Signeerausta ei tässä sarjakuvassa kuitenkaan ole. [Kvaakissa on arvuuteltu tekijää.]

Ulkomaan ihmeitä

Numerosta 4/47 aloitti Walt Disneyn Pupu Pirteä, kertonut Setä Remus (Uncle Remus and His Tales of Brer Rabbit), jota Dick Moores ja Riley Thomson piirsivät ja jota George Stallings käsikirjoitti. Sarjaa julkaistiin välillä koko sivun kokoisena, jolloin sen graafinen loisto pääsi oikeuksiinsa. Jokainen tarina, joista jotkut saattoivat jatkua muutaman stripin verran, päättyi opettavaiseen lauseeseen. Suomennokset olivat erilaiset kuin nykyään, Kettu Repolainen oli Repo Retku, Veli Nalle oli Karhu Kömpelö.

Veli Kani ilmestyi nimellä Pupu Pirteä, kuten sitten Seura-lehdessäkin.
Veli Kani ilmestyi nimellä Pupu Pirteä, kuten sitten Seura-lehdessäkin.

Osaa näistä nimistä käytettiin myös Seura-lehdessä, jonka takakannessa Pupu Pirteä ilmestyi hyvinkin pitkään.

Muitakin Disney-hahmoja vilahti lehdessä. Vuoden 1946 lopussa Mikki Hiiri toivottaa hauskaa joulua ja loppukaneetiksi todetaan: ”Tämä on Lasten Mailman tämän vuoden viimeinen numero. Ystäväsi AKU ANKKA tässä alla ojentaa jo sinulle kätensä, opastaakseen sinut lähimpään postitoimipaikkaan.” Akun ja Mikin suosio lasten keskuudessa oli jo selviö, mutta ne eivät vielä tuolloin olleet sen kummoisempia kuin muutkaan elokuvateattereiden ”pätkiksistä” tutut hahmot.

Laadukasta sanatonta sarjakuvaa oli myös sveitsiläinen Globi. J.K. Schielen ideoimalla ja Robert Lipsin luomalla papukaijalla on klassikon asema kotikonnuillaan ja se on yhä hyvin suosittu. Globi esitteli itsensä Markus-Sedän syntymäpäivänumerossa 5/51: ”Minun kotimaani on Sveitsi ja sieltä olen kulkeutunut kaikkialle, missä on lapsia ja – lastenlehtiä, sillä haluan tuottaa iloa ja riemua kaikille lapsille.” Suomessa Globia on julkaistu kirjasarjana 1980-luvulla Jopi-nimellä (Weilin+Göös), ilmeisesti ilman sen suurempaa menestystä.

Muita ulkomaisia sarjoja olivat mm. Villit viikarit (Troels Marstrand), Slim (William ”Tim” Timym), satusarjat Tuhkimo ja Hannu ja Kerttu (Nils Hansson). Nastassa olivat heti alusta mukana André Franquinin Heiska ja Heta sekä Fred Funckenin Sumujen saari. Globi ja Pupu Pirteä jatkoivat jonkin aikaa Nastassa.

* * *

Lasten Maailma oli aikansa lapsi ja aikansa lapsille. Kohderyhmät oli toimituksessa selvästi mietitty tarkkaan, sillä sarjakuvat oli selvästi valittu eri ikäryhmille. Huomattavaa on myös se, että sarjakuvantekijöiden joukossa oli heissäkin molempaa sukupuolta. Lehden tekijät selvästikin seurasivat ulkomaisia lastenlehtiä ja numerossa 10/47 esiteltiin peräti New York Postin -sarjakuvaliite!

Kehityssuunta oli kuitenkin selvä 1950-luvulle tultaessa; kuten tämän artikkelisarjan edellisessä osassa kävi ilmi: sarjakuvalehdet voittaisivat vääjäämättä lastenlehdet. Kotimainen sarjakuvatuotanto soveltui hyvin yksittäisiin, kerran kuussa julkaistaviin episodeihin. Resurssit eivät kuitenkaan mitenkään riittäneet pitkien monisivuisten tarinoiden julkaisuun, joita piti saada lehtikioskin hyllylle Naken ja Aku Ankan tavoin joka toinen viikko, ja sittemmin vieläpä viikottain. Lasten Maailman lopettamisvuonna 1957 Suomessa ilmestyi 21 sarjakuvalehteä, joista vain yksi oli suomalainen, lyhytikäinen Heimosoturi Ismo.

  1. Aku Ankka
  2. Buck Jones
  3. Davy Crockett
  4. Heimosoturi Ismo
  5. Herttasarja
  6. Intiaanipäällikkö
  7. Jännä-Jussi
  8. Kit Carson
  9. Korkeajännitys
  10. Kuvitettuja klassikkoja
  11. Lassie
  12. Nakke Nakuttaja
  13. Pecos Bill
  14. Pikku Lulu
  15. Robin Hood
  16. Sarjakuvalehti
  17. Satusarja
  18. Tex
  19. Vicky
  20. Viidakko
  21. Villi länsi

Markkinavoimat ratkaisivat sen, että Lasten Maailmasta tuli Nasta, joka sarjakuvien osalta sisälsi lähes kokonaan ulkomaista tuotantoa. Artikkelien osuus oli toki yhä suurempi kuin kuvasarjojen. Nasta oli myös kivaa merkitsevä slangisana, mikä lehden nimenä ennen ei olisi tullut kuuloonkaan. Siinäkin ero menneen ja modernin välillä näkyi selvästi. Lehtiä pitikin yhtäkkiä tehdä lasten ehdoilla, eikä enää topeliaaniselta ajalta peräisin olevia valistuksellisia arvoja viljellen. Kristillisiä ja eri aatteiden mukaisia lastenlehtiä ilmestyi ja ilmestyy toki yhä. Koululainen-lehti on selvinnyt muuttumalla hyperkaupalliseksi lasten Suosikiksi. Tytöille ilmestyy lukuisia idoleihin ja kauneudenhoitoon keskittyviä julkaisuja. Vanhojen lastenlehtien korostamat arvot, toisten kunnioittaminen ja säästäväisyys, ovat vaihtuneet itsekeskeisyyteen ja kuluttamiseen.

Vuosikymmenten myötä trendit vaihtelevat. Erilaisten puuhalehtien, joiden sisällöstä vain osa on sarjakuvaa, määrä näyttää taas lisääntyneen. Muovikuoriin suljetut ohuet lehdet sisältävät usein myös jonkin lelun. Ranskalaisesta Pif Gadget -lehdestä materiaalinsa saanut koottavan lelun sisältänyt Jippo-lehti (1977-1982) oli näiden edelläkävijä. Jipollakin oli tendenssinsä tuottaa Eurooppaan luontoarvoja kunnioittavia pikkuinsinöörejä.

Aikansa kutakin.
Lasten Maailma oli tehnyt tehtävänsä,
Lasten Maailma sai mennä…


Ami Hauhio: Aarresaari

Keskustele Lasten Maailmasta ja Nastasta Kvaakissa.

Lasten Maailman kotimaiset sarjakuvat

  • Huhmarsaaren salaisuus, A. E. Ingmanin kertomuksen mukaan (Ami Hauhio), 1/46–3/47
  • Seikkailuja korallisaarella (Ami Hauhio), 4/47–11/48
  • Viidakon poika (Ami Hauhio),12/48–6/50
  • Norsu-Tuomo (Ami Hauhio), 7/50–10/50
  • Viimeinen mohikaani (Ami Hauhio), 11/50–11/52
  • Aarresaari (Ami Hauhio), 11/52–7/56
  • Jyry ja Pyry (Asmo Alho), 1945/Näytenumero–12/46
  • Pikinokka-Piski (Olavi Vikainen), 4/46–8/57
  • Töpö ja Söpö (Asmo Alho), 4/46–12/46
  • Olli Pirteän seikkailuja (HJ. Löfving),5-6/46 –12/46
  • Aladdin ja taikalamppu (Annele Tahkolahti, Lea Havo), 12/48–1/51
  • Tom Sawyer (Annele Tahkolahti), 8/56–8/57
  • Mari ja Kari (Maire Tolonen), 2/1951–8/57
  • Nalle Napakka (tuntematon), 11/52–8/57

Linkkejä: Robert Lips (Globi), Brer Rabbit, Tim, Maija Karma (pdf), Maire ”Sipra” Tolonen.